Vietimme pikkujouluja perheen kesken toissa viikonloppuna. Pyysin samalla visiitillä äitiäni kaivamaan esiin Teema-astiani, joista osan jätin lapsuudenkotiin säilöön, kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni muutama vuosi takaperin. Pikkuluukkuuni ei todella mahtunut iso astiasto, vaan otin vain muutamia kappaleita lautasia ja mukeja mukaan. Nyt meillä on tilaa kolmion verran, joten oli aika lunastaa omaisuus takaisin ja samalla vapauttaa äitille hänen kovasti kaipaamaansa säilytystilaa.
Samalla äiti löysi muita aarteitani. Kuten yllä olevan Aallon maljakon, jonka olen saanut rippilahjaksi enoltani, yli 12-vuotta sitten. Kuvassa näkyy myös upea joulukukkani, punainen amaryllis. En ole koskaan ennen pitänyt amarylliksistä, mutta tätä se vanhaksi tuleminen taas teettää...
Rakkaita aarteita ovat myös nämä alla olevat Tähkä ja Kissankello hopea-aterimet.
Ja ne on tietenkin kaikki ostettu Kultasepänliike Helkelästä, Raumalta, josta lähes kaikki lahjaksi saadut hopeakorunikin ovat lähtöisin. Oma suku kullan kallis. (Vai pitäisikö sanoa oma suku hopean kallis?)
5 kommenttia:
Hei mä tykkään kans nykyään amarylliksistä! ei se vanhuus tuu yksin...:)
Ja eiku hopealusikat käyttöön vaan!
Hei mul on samanlainen maljakko..tai ainakin muistaisin et on..ja se on porukoilla...pitäis roudaa se tänne!en muistanutkaan=)
Riehu: kummia juttuja tapahtuu, kun vanhenee, voivoi.. :)
Keke: käy ihmeessä hakemassa aarre kotiin. Näin "vanhalla iällä" sitä tykkää jo Aallon maljakoistakin ;)
Joulutähti se olla pitää! Tosin itse en taida hankkia sellaistakaan tänä vuonna kun paholaiskissat ja paholaiskoira kuitenkin söisivät sen.. :)
Upeita nuo aterimet! Meneekö ihan käyttöön, vai laitatko kaappiin? :)
Marika: joulutähdistä mä en vielä pidä, ehkä niistäkin vielä joskus. Äiti kuulemma rupes tykkäämään niistä vasta nelikymppisenä.. :)
Aterimet ottanen käyttöön, turhaan ne enää kaapissa homehtuu. Kärsivät parat jo ~20 vuotta.
Lähetä kommentti