Periaatteeni on pitää blogini iloisena paikkana, jonne ei negistelyjä tuoda. Mutta nyt ei ole mitään hyvää sanottavaa yhtään mistään. Jos et kestä valitusta, niin skippaa tää postaus.
Ensinnäkin mun niska on niin jumissa, että pää on kipeä, oksettaa ja jopa silmiin sattuu. Tiistaina heräsin ja hyvä kun sain päätä käännettyä. Tässä on nyt sitten kärvistelty sen verran, että varasin lääkärin tälle päivälle. Katsotaan mitä relaksantteja sieltä määrätään. Illalla varmaan tajunta veks. Ehkä sit löydän nirvanan?
Toiseksi, tää pimeys ottaa niin pannuun, että on vaikea löytää positiivista sanottavaa yhtään mistään. Aurinko nousee, kun olen jo töissä. Ja sitten se laskee, kun olen vielä töissä. Ei tee koirienkaan kanssa mieli mennä ollenkaan lenkille, kun aina on pimeetä. Tänään aamulla astuin molemmilla kengillä koiran p*skaan, koska eihän tuolla näe edes eteensä. Älkääkä naurako siellä. Tai ehkä vähän saatte.
Tänä aamulla myös joku narkkari huusi mulle ohi kulkiessani: "se on lesbo, se on lesbo!". En tiedä tarkoittiko minua vai halusiko kertoa minulle, että joku on lesbo. Sinänsä ihan sama, ja kaikki saa olla seksuaaliselta suuntautumiseltaan ihan mitä haluaa. Oli vaan jotenkin pysähdyttävää kävellä pimeessä, kaikkialla oli hiljaista ja yhtäkkiä kuulee tollaista huutoa.
Että valivalivali. Kylläpä helpotti. Parempaa päivää teille kaikille!
Olin eilen kirjoittamassa postausta ikävissä tunnelmissa, kunnes päätin että ehkä on parempi nukkua yön yli. Sen tein ja tässä teille uudet ihastuttavat jälkiruokakulhoni! Ne ovat äitini peruja, oikeasti hyvin vanhoja. Pyysin ne itselleni, koska äiti ei niitä ikinä käytä ja minusta ne ovat aivan ihanat ja mielettömän väriset. En edes raaskinut laittaa niitä kaappiin piiloon, sen sijaan ne saivat arvoisensa paikan lipaston päältä. Kulhojen edessä oleva ruusuinen posliinikippo on kirppislöytö kesältä, sisäänsä se kätkee parit korvakorut ja kameran muistikortin.
