Räväkkä Pink

Viime viikon ihastuttavan Audrey Hepburnin jälkeen vastapainoksi sähäkkä Pink aka Alecia Moore. Olen fanittanut Pinkiä hänen ensimmäisestä sinkustaan lähtien. Tunnen jonkinlaista sielujen sympatiaa kyseisen naisen kanssa. 

Nuorempana minulla oli vakaa aikomus kirjoittaa Pinkille kirje. Olisin halunnut kertoa hänelle kuinka tunnen olevani monin tavoin hänen kaltaisensa ja kuinka hän on auttanut minua pärjäämään nuoruuden vaikeuksien kanssa kertomalla omasta elämästään laulujen, haastatteluiden ja dokumenttien välityksellä. 

Omistan kaikki Pinkin levyt ja kävin hänen Suomen ensimmäisellä keikallaan muutama vuosi sitten. Silloin Jäähalli oli lähes tyhjä ja luulin että hänen tulevalle Hartwall Areenan keikalleen saa liput helpostikin, mutta olisi pitänyt sittenkin ostaa liput heti kun ne tulivat myyntiin. Paikat ovat nimittäin loppuun varattu, eli niitä ei ole ainakaan toistaiseksi saatavilla. Toivottavasti saisin silti vielä liput jostain hankittua ennen 12.11.

On siis sanomattakin selvää, että pidän hänen musiikistaan, lauluäänestään, sanoituksistaan, asenteestaan ja olemuksestaan. 

Loppuun vielä musiikkivideo, mikä ei ehkä ole maailman syvällisin olemassa oleva sanoitus, mutta kertoo oleellisen Pinkistä – hän ei ole mikään pinnallinen tytön hupakko. Hän osaa olla myös itseironinen ja nauraa itselleen. Syvällinen, mutta hauska, aika hyvä yhdistelmä eikös vain?

kuvat 1, 2, 3, 4, 5.