tiistai 11. tammikuuta 2011

Moi!

kuva livingetc.com

Terve vaan pitkästä aikaa! Nyt on muutettu ja on kuulkaas kivaa asustaa uudessa osoitteessa. Lihakset huutaa hoosiannaa, myös ne joiden olemassa olosta en edes tiennyt. Olen työskennellyt muuton parissa non-stop perjantai-illasta lähtien. Ensin pakkaamista, pakkaamista niin maan perkuleesti (muuttoa edeltävänä yönä nukuin ruhtinaalliset 5 tuntia). Itse muutto sujui onneksi näppärästi, kun kahdella muuttoavuistani oli lainapakettiautot käytössä. Meitä oli neljä ihmistä ja muuttoon meni neljä tuntia ja huomasinpa omistavani neljä pakullista tavaraa. Kyllä siinä meinasi epätoivo iskeä, kun kaikki tavarat oli tuotu uuteen kämppään ja lattiapintaa oli vapaana noin kaksi neliötä. Pistin järjestäen kuin hurrikaani konsanaan ja kuulkaas, kaikki neljä pakullista löysi paikkansa! Mun ei siis tarvitsekaan inventoida tavaroitani, hähää. No ei vais, yritän jatkossa olla järkevämpi ja olla hamstraamatta niin paljon tavaraa. Ostin silti kahdet kengät eilen, kun niin halvalla sai ja eteisessä oli tilaa ;)

Töissä on kiirus ja kotona ei tosiaan ole vielä nettiä, joten jonkun aikaa takkuaa tämä bloggaaminen. Palataan ja iloa viikkoon!

I just moved to another appartment and am tired but happy.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Muuttotauko


Blogiin tulee nyt pakollinen muuttotauko. Edessä on vielä hurjasti pakkaamista ja sunnuntaina tapahtuu itse muutto. Maanantaina laitan tavaroita paikoilleen ja vasta tiistaina pääsen tietokoneen ääreen (töihin). Kotona tulen olemaan jonkin aikaa netitön, täytyy miettiä eri vaihtoehtoja; otanko pelkän nettiliittymän vai esim. Elisa viihdepaketin tms. Uuteen tietokoneeseenkin pitäisi investoida, kotona on tällä hetkellä todella vanha Powerbook -läppäri, jolla on aivan kamala työskennellä. Kone on hidas ja muistiakin niin vähän, että en saa ladattua koneelle edes uusia kuvia. Pitänee säästää rahaa Macbookia varten, kyllä sitten taas kelpaa.

Toivotan teille kaikille oikein hauskaa viikonloppua! Palailen oman ja muiden blogien pariin sitten ensi tiistaina.


kuva googlattu

torstai 6. tammikuuta 2011

Operaatio: kosmetiikkaputeleiden poiskuluttaminen

Omistan ihan hirveästi kosmetiikkatuotteita. Siis todella paljon. Nyt en ole vähään aikaan ostanut mitään uutta, vaan kuluttanut kiltisti vanhoja pois. Olenkin iloinnut aivan hurjasti, aina kun olen saanut heitettyä tyhjän purkin roskikseen. Minulta on loppunut/loppumassa pari vartalovoidetta, silmänympärysvoide, kasvovoide, käsivoide, shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, dödö, kynsilakan poistoaine ja muutamat meikkituotteet. Ihan luksusta!

Mukavampi muuttaakin ja samalla selkeyttää varastoja. Jospa ei tarvitsisi jatkossa hamstrata ihan niin hirveästi (as if).

Muuttamisesta puheenollen, sain pakattua tunnissa kaksi muuttolaatikkoa! Siis vain kaksi, on tämä hidasta puuhaa. Onneksi on tämän päivän lisäksi koko lauantai aikaa pakkailla. En kyllä tiedä miten nuo muuttolaatikot riittää, jaiks.

Tällä hetkellä pidän taukoa pakkailusta, syön aamupalaa ja katson lastenleffaa Neloselta, eli Lindsey Lohanin Ansa vanhemmille. Nautin ihan suunnattomasti välillä näistä lastenleffoista. Illalla ajattelin vastapainoksi katsoa Audrey Hepburnin Sabrinan.
Hauskaa Loppiaista!


tiistai 4. tammikuuta 2011

Operaatio: pakastimen tyhjentäminen

Minulla on menossa erinäisiä operaatioita näin muuton alla. Yksi niistä on Operaatio: pakastimen tyhjentäminen. Uudessa kodissani on vain pieni pakastelokero jääkaapin yhteydessä, ja verrattuna tämän hetkiseen tajuttoman isoon pakastinkaappiin, joten sanomattakin selvää, että en voi muuttaa pakasteherkkuja mukanani.

Todella hyvin olen saanut pakastinta jo tyhjennettyä. Ensin söin pois jäätelövarastot, sitten siirryin kasviksiin. Perunoista ranskalaiset söin pois, vielä olisi jäljellä peruna-sipulisekoitus ja valkosipuliperunat – parit laatikkoruoat edessä siis. Kasviksista olen tehnyt aika monta kasvispastaa; wok-vihannespastaa ja parsakaali-pinaattipastaa. Mutta vielä niitä riittää ja seuraavaksi taitaa olla vuorossa parsakaali-maissi-valkosipuliperunalaatikko. Lehtitaikinasta tein Uuden Vuoden aattona kasvisnyyttejä.

Kasvisnyytteihin voi laittaa täytteeksi melkeinpä mitä vaan. Laitoin tällä kertaa pinaattia, vuohenjuustoa, pippurituorejuustoa, paahdettuja pinjansiemeniä ja sekä tomaattia. Voitelu kananmunalla.


Ens kerralla voisin laittaa vaikka brietä, parsakaalia, tomaattia/aurinkokuivattua tomaattia, paprikaa, valkosipulituorejuustoa. Vain taivas on rajana.



Tyylin aakkoset

Siitä on ehkä ikuisuus, kun sain Nooruskalta haasteen aakkostaa tyylini. Tekstit on kirjoitettu aikapäivää sitten, mutta juttu on odottanut, että ottaisin uusia kuvia vaatteista, asusteista, laukuista ja kengistä... No hei, en ota kuvia näin pimeänä vuodenaikana. Ja jotta saan tämän kirjoituksen julkaistua, on tyydyttävä vanhoihin kuviin. Here we go.


Avara kaula-aukko. Olen äitini kaltainen enkä kestä mitään kiristävää kaulan ympärillä.

BodyShop, The. Olen uudelleenlöytänyt The BodyShopin ja sen loistavat tuotteet. Varsinkin BS:n putsarit on parhaimmiksi todetut. Pitävät siis kasvoni tyylikkäinä. Tähän vois laittaa myös Ballerinat.

Carlings. Välillä löytyy paljon kaikkea kivaa ja rentoa ja vielä suht edullisesti. Ja sitten on niitä kausia, että sieltä ei löydy yhtikäs mitään.

Denso. Joskus näytän kotosalla tai mökillä aivan kamalalta kassialmalta, siis densolta.



Eriparia. On kiva yhdistetellä juttuja, jotka ei oikeasti sovi ollenkaan yhteen. Mukava vähän rikkoa rajoja.

Faaaak! Silloin kun ei löydy mitään päälle puettavaa. Ruotsinkielinen vastine, myöskin f:llä: faaan!


Globe Hope. Tykkään hirmuisasti GH:n tuotteista. Vaatteet ovat liian kalliita kukkarolleni, mutta pari laukkua, vyö, lompakko, käyntikorttikotelo ja muovitaskuja löytyy kyllä.

Hiukset ja hiuspannat/-klipsit/-pinnit. Pidän kaikista edellä mainituista.


Indiska. Ihania juttuja Indiskassa sekä vaate- että sisustuspuolella.
Meinasin laittaa tähän myös Inspiraatio. Sen voi saada mistä vaan ja joskus se käskee pukeutumaan ihan hassusti.

Jane Iredale. Jos olisin rikas, käyttäisin pelkästään Jane Iredalen mineraalimeikkejä.


Korut. Rakastan koruja. Rakastan tehdä niitä ja pitää niitä.

Laukut. Ennen kuin musta tuli kenkäihminen, olin laukkuihminen. Omistan edelleen monta laukkua. Ja monta paria kenkiä.



Mekot. Olen nykyisin vannoutunut mekkotyttö. En edes muista koska minulla on viimeksi ollut jalassa housut. Sukkahousuja ei siis lasketa, vaikka niissä tuo sana housut onkin.

Napit. Jos siinä on nappi, tykkään siitä.

Ompelu. En osaa, mutta haluisin osata. Jos osaisin tekisin itselleni vaatteita aivan varmasti. Ja villapaitahauvalle myös.


Pallot/pilkut. Tuppaan tykkäämään myös kaikesta jossa on palloja tai pilkkuja.

Quicksilver. Sisälläni asuu pieni skeittityttö.



Raidat. Joo, rakastan raitaa siinä missä palloja ja pilkkujakin. Ruudulle sen sijaan en ole vielä lämmennyt. Paitsi ysäri-ruutuflanellipaidat on kyllä aika rock.

Sukkahousut/Stretch. Pidän kaikesta mukavasta päälläni. Kaikesta mikä ei purista: stretch, lörttö ja materiaaleista mitkä tuntuu mukavalta sametti, frotee, silkki.. Olen mukavuudenhaluinen.


Taskut. Sama virsi jatkuu: pidän kaikesta missä on taskuja.

Ulkomaat. Ulkomailla on kiva shoppailla sellaisissa kaupoissa mitä Suomesta ei löydy, kuten Pull & Bear, Bershka, Stratovarius sekä lukuissa muissa pienissä ja isoissa liikkeissä.
Vintage ja Vagabond. Vintage on kovin muodissa noin ylipäätänsäkin, mutta kukapa ei tykkäisi vanhanaikaisista, ihanan romanttisista, runsaista ja rouheista jutuista. Vagabond on kenkämerkki numero 1, sopii vaan mun jalalle ihan perfect. V:llä keksisi muuten enemmän Vero Moda, Vila, kaupat joissa tulee usein asioitua. Vyöt...



Woolsocks. Villasukat, nuo kylmien iltojen lämmittäjät.

X-factor. Kaupoissa pyöriessä etsin vaatteita, joissa on "sitä jotakin". Jokin erikoisuus, jotain hauskaa.

Yhdistellä. Joko eri tyylejä keskenään tai sitten sama vaate, eri asusteet.

Zara. Harvoin asioin ko. kaupassa, mutta sieltä olen löytänyt ainakin kolme takkia. Siellä tuli myös vietettyä monta vuotta sitten paljon aikaa, ystäväni ollessa siellä töissä.



Ånko pakko keksiä tähän joku?

Äiti. Olen ihan eri tyylipuusta veistetty kuin äitini, mutta äiti on inspiraatio.

Öy-mai-gaad, päivittelen, kun näen jotain aivan ihanaa tai aivan kamalaa.

Siinäpä ne nyt vihdoin. En kehtaa haastaa ketään, kun kaikki on tämän viime jo vuonna tehneet. Joillain toisilla vaan vähän kestää...

maanantai 3. tammikuuta 2011

En voi vastustaa

Pakko linkata vielä näitä Simonin kissoja. Vaikka olen tilannut muuttolaatikot muuttolaatikko-firmasta, on minulla silti muutama pahvilaatikkokin. Ja ette usko kuinka hauskoja ne kissojen mielestä ovat. Aloin eilen kasaamaan yhtä lootaa, mutta en löytänyt heti teippiä pohjan kiinni pysymiseen, joten jätin asian sikseen. Istahdin sohvalle istumaan ja sitten alkoi tapahtua...

perjantai 31. joulukuuta 2010

Railakasta Uutta Vuotta!

Pikainen Uuden Vuoden toivotus! Tässä ehkä yks parhaista biiseistä ikinä.
"Anna tuoppiin sitä punkkua".

Haaste: Lihaton tammikuu

Mikaelan haastamana aion viettää lihattoman tammikuun. En koe sitä mitenkään hankalaksi, sillä syön muutenkin aivan äärettömän vähän lihaa.

14-vuotiaana jätin ruokavaliostani pois kaiken muun lihan paitsi kanan, (kalkkunan) ja kalan. Muistaakseni viime maaliskuussa lopetin ostamasta kananlihaa kotiin ja syksyllä lopetin tilaamasta kanaa myös ravintoloissa. Jouluna maistoin luomukalkkunan lihaa, jonka kuorrutin konjakkisinapilla, mutta en saanut siitä mitään kicksejä. En siis ole sanonut ehdotonta ei:tä siipikarjalle, mutta mieluummin jätän syömättä.

Kalaa tulee myös syötyä todella vähän, terveydellisesti liiankin vähän. Pitäisi varmaan alkaa popsimaan kalanmaksaöljyä... Sushi ei ole mun juttu, mutta savustettu lohi on nam. Purkkitonnikalapasta on myös liian helppo tehdä. Siihenpä kuitenkin rajoittuu mun kalasyömiset, tai no joskus toisinaan tulee syötyä kalapuikkoja.

Mikaela pyysi myös jakamaan parhaan kasvisruokavinkin, mikä mielestäni on tietenkin kasvishampurilaiset, etenkin halloumihampurilaiset.

Toinen suosikki ja terveellisempi & kevyempi vaihtoehto on kasvissosekeitto.

Tarvitset:
bataatti
porkkanoita
(lanttua ja/tai purjoa, ei pakollinen)
smetanaa/creme fraichea/kermaa/koskenlaskijaa
Meiran Kuuma Etelä-Amerikka mausteseosta
Mama Africa's Red Chili Saucea
kasvisliemikuutio


Kuori ja pilko porkkanat ja laita kiehuvaan veteen, jossa kasvisliemikuutio. Kuori ja pilko tällä välin bataatti ja lisää porkkanoiden joukkoon. (Bataatti kypsyy porkkanoita nopeammin). Anna kiehua 10–15 minuuttia.

Voit soseuttaa keiton joko sauva- tai tehosekoittimella. Jos käytät sauvasekoitinta, aloita kaatamalla liemi toiseen astiaan, mutta jätä sitä vähän kattilaan. Soseuta ensin hieman kasviksia. Lisää joukkoon vähän lisää lientä (riippuen kuinka paksua/vetistä keittoa haluat), creme fraiche, Kuuma Etelä-Amerikkamausteseosta sekä teelusikallinen Mama Africa's Red Chili Saucea (tämä on tosi tulista, joten ole varovainen annostelussa). Soseuta kaikki ainekset hyvin keskenään ja keitto on valmis nautittavaksi. Hyvin samanlainen resepti täällä.

Uuden vuoden lupaukseni siis olkoon: tammikuu ilman lihaa.

torstai 30. joulukuuta 2010

Joulumuistelointia

Joulusta ei ole viikkoakaan, mutta silti tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Sitä se teettää, kun kolmen vapaapäivän jälkeen on töissä jo neljättä päivää. Joulukalenterinkin heitin jo pois.

Jos nyt kuitenkin muistellaan vähän joulua. Isäni haki minut aattoaamuna lapsuudenkotiini. Siellä äiti hääräsi keittiössä jo täydellä tohinalla. Aamupuuron jälkeen koristeltiin siskon kanssa kuusi, jokavuotinen perinne.

Meidän kuusissa seikkailee aina monta tonttua, tässä yksi.

Vauvakin pääsi viettämään ensimmäistä jouluaan.

Ja sen kunniaksi kuusessa oli myös näin hieno pallo.

Tänä vuonna syötiin jo aikaisin. Ulkona ei ollut edes hämärää vielä. Mutta mikäs siinä, kun kaikilla oli jo sudennälkä. Lempijouluruokani on ehdottomasti perunalaatikko, jota syön smetanan ja punasipulisilpun kanssa. Viime jouluna aloin pitämään myös lanttulaatikosta, joten sitäkin oli suuri kauhallinen lautasellani tänä vuonna.


Lahjat jaettiin ja avattiin vasta illalla, perinteisesti siinä kuuden hujakoilla. Sain muun muassa sähköhammasharjan, Räsymatto -kulhon, Siirtolapuutarha -mukit, Mariskoolin, Nanson yöpaidan, irtopohjavuoan ja kaikkea muuta tarpeellista.

Koirat vuorottelivat vauvan sitterissä, tässä Pupun vuoro.

Sunnuntaina piti sitten tulla kotiin, kun ylimääräisiä vapaapäiviä ei ollut. Siellä napostelin ystävän tekemiä suklaanameja, saunoin ja katsoin Narnian Tarinat -elokuvan.

Sattuneista syistä en juurikaan tehnyt joulua kotiin, mutta sentään Aalto maljakon täytin joulupalloilla. Kivasti heijastuu kuvaaja kiiltävistä palloista, hih. Viikon päästä on Loppiainen ja silloin on virallisestikin joulu ohi, eli aika ottaa kranssi pois ovesta ja pakata se joulupallojen kanssa odottamaan seuraavaa joulua.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Päivän kissa

Nää Simonin kissat on niin parhaita, että tässäpä taas yksi. Tällasta mun luona nykyisin.