lauantai 28. marraskuuta 2009

Da Boots.

Erimukava viikonloppu takana. Olen vihdoin (puolen vuoden tauon jälkeen) aloittanut jumppailun, ja sillä se viikonloppu alkoi. Venyteltynä ja vetreänä jatkoin iltaa ystävälle, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. Siellä oli muutakin porukkaa ja heidän seurassaan tuli lipitettyä pullollinen Lambruscoa. Kun toiset lähti baariin, minä lähdin kotiin. Perus.

Lauantai alkoi Engelin ranskalaisella aamiaisella ja ystävän seuralla.


Aamupalan jälkeen kiertelimme kaupungilla, lähinnä kenkäkaupoissa. Ystäväni löysi itselleen "krokotiilinnahkasaappaat" ja minä yritin etsiä itselleni söpöjä maihareita tai saappaita. Maihareita ei löytynyt, mutta nämä ihanaiset biker-bootsit kylläkin.


Ei ne nyt varsinaisesti mitkään bikerbootsit ole, mutta sellaisia ne mielestäni lähinnä muistuttaa. Paksuista koroista en ole pitänyt vuosikausiin, mutta näihin ne jotenkin sopii ja pidän siitä, että ne eivät ole tasapaksut koko matkalta.


Ne pääsivätkin tänään ensimmäistä kertaa jalkaan, kun kävimme vanhempieni luona syömässä. Mummikin oli paikalla, sekä siskoni ja hänen miehensä. Äiti oli tehnyt hyvää sapuskaa ja toivomaani jälkiruokaa (eräänlainen juustokakku). Nelisen tuntia vierähti siellä ja loppuillan olen siivoillut kotona keittiönkaappeja sekä katsonut elokuvan Moon.


Tällä hetkellä ahdistaa jo valmiiksi ajatus mennä huomenna töihin, mutta kai se on vaan kestettävä. Jospa menisi aikaisin nukkumaan ja yrittäisi olla näkemättä työhön liittyviä painajaisia. Yes, I'll try.


Postauksesta piti tulla iloinen, mutta en mahda mitään tällä hetkellä vellovalle negatiivisuusfiilikselle. Jos tälle olotilalle ei pian tapahdu jotain, niin on varmaan pakko lopettaa töissä ja alkaa miettiä mitä sitä oikeasti haluaa elämässä tehdä. Voi kun olisi selvä visio siitä! Tällä hetkellä pinnalla ovat korusepäksi ryhtyminen tai kielien opiskelu avoimessa yliopistossa. Viikon päästä voin olla jo toista mieltä... Tiedätkö sinä, mikä sinusta tulee isona?


lauantai 21. marraskuuta 2009

Murphyn laki

Mikä siinä on, että aina kun pesen koirani Pupun, tulee sateinen ilma? Noh, niin tapahtui taas tänään, voi huoh.

Onneksi kivempiakin juttuja tapahtui. Katsoin jopa kaksi hyvää elokuvaa; aamupalalla Up - kohti korkeuksia ja iltapäiväkahvin seurana X-Men Origins: Wolverine.

Up oli aivan huippu ja X-Men leffat miellyttävät minua aina. Ja Hugh Jackman...aaah.

Vaihdoin myös keittiön lookin kesäisestä jouluiseen. Jouluisia liinoja minulla ei valitettavasti ole, mutta beige ja ruskea saa luvan toimia. Lisänä vähän punaisia servettejä ja kynttilöitä.

ennen

jälkeen
Nuo gerberat ei taida olla ihan joulua?

Laitoin muutenkin jouluisia kynttilöitä esille. Upeat marmorikynttilät subbarin päälle,


ja tuikkukipot kaiuttimien päälle.


Ja muuten minulla onkin ollut jo alkusyksystä kämppä täynnä kynttilöitä...


Kävimme juuri saunassa ja teimme pizzaa, joten nyt sen kimppuun ja katsomaan Johnny Depp leffaa Neloselta.

Kosmetologimessujen saldoa


Kosmetologimessut olivat samana päivänä, kuin lähtö Barcelonaan. Otin päivän vapaaksi töistä ja vietin aamupäiväni Wanhassa Satamassa ihanien kosmetiikkojen ympäröimänä.

Päällimmäisenä haluan esitellä teille mineraalikosmetiikkaa Jane Iredalelta. Olen käyttänyt näitä tuotteita nyt kuutisen viikkoa ja olen vakuuttunut. En aio pitää mitään pitkää luentoa, mutta kerron muutaman tärpin:
  • tuotteita ei ole testattu eläimillä
  • 100% mineraaleja, ei sisällä mitään täyteaineita (esim. talkkia)
  • meikkipohjat ovat aurinkosuojakerroin 20, ilman kemikaaleja
  • ei tuki ihohuokosia
  • tuntuu kevyeltä iholla
Näitä kun olen nyt käyttänyt, tuntuu ettei vanhaan ole enää paluuta.


Tulipa messuilta ostettua vähän jotain muutakin. Kuten matkakokoiset Decleorin pakkaukset minulle ja matkakumppanilleni, Trindin kynnenvahvistaja ja kynsilakkoja sekä kynsinauhavoide, ArtDecon luomivärejä, Beauty is Lifen aurinkopuuterisivellin ja meikkikynä ja Ben Nyen siveltimien puhdistus/desinfiointiaine sekä meikkivoide. Noh, meikkivoiteen ostin tietenkin ennen kuin menin tutustumaan mineraalikosmetiikkaan ja nyt en oikein tiedä mitä tuolla tekisin? Ehkä laitan pahan kiertämään ja annan sen jollekin.


Messut järjestetään vain kerran vuodessa, ja se on ainoa syy miksi odottaa lokakuuta saapuvaksi. Tällä hetkellä odotan vain Joulua ja meinaan sisustaa kodin jouluiseksi ehkä jo tänään..


keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Kyllä on taas kokkailtu

En tiedä miten minulle aina kasaantuu näitä kokkailukuvia pitkäksi pötköksi, ennen kuin muistan tuoda ne blogiin. Tässäpä taasen tuutin täydeltä ruokaa, olettehan syöneet?

Sadonkorjuun aikaan tein muutamaan otteeseen täytettyjä paprikoita.
Nämä kyseiset tein edellispäivän left-overeista ja ne sisälsivät kutakuinkin seuraavaa:
- meksikolaisittain maustettua kanan jauhelihaa
- jasminriisiä
- vihreitä oliiveja
- kesäkurpitsaa
- mozzarellajuustokuorrute

Lisukkeena tsatzikia ja jotain vihreitä lehtiä.


Meksikolainen ruoka on herkkuani. Rapeakuorisia tacoja tulee tehtyä liian harvoin. Täytteenä:
- mexikolaisittain maustettua kanan jauhelihaa
- juustoraastetta (mozzarella)
- maissia
- salsaa
- creme fraichéa
- tomaattia
- kurkkua
- salaattia/jotain vihreitä lehtiä
- punasipulia

Lisukkeena valkosipulitäytteisiä vihreitä oliiveja.



Elämäni ensimmäinen Chili con carne!
Valmistukseen käytetty:
- Kanan jauhelihaa
- Chili con carne jauhepussi (Maggi tms.)
- ruskeita papuja
- maissia
- keltainen paprika
- sipulia

Lisukkeena jasminriisiä.

Pizzaa ja piirakkaa tulee tehtyä jos jonkin näköistä. Pizzan valmistukseen käytän esim.
Pohja:
- 2 dl vettä
- 4 dl vehnäjauhoja ja 1 dl grahamjauhoja
- 0,5 ps kuivahiivaa
- 1 tl suolaa
- 4 rkl öljyä
- halutessaan pohjaan voi laittaa jotain mausteita
Kohota pohjaa hetki.

Täyte:
- vihreitä pepperoneja
- vihreitä oliiveja
- punasipulia
- pestoa
- puolitettuja kirsikkatomaatteja
- tuorejuustoklönttejä
- mozzarellaraaste
(miehen puoliskolle meni vielä kalkkunameetwurstisuikaleita).



Yleensä teen kasvispiirakoita ja niistä suosikkini on parsakaalipiirakka, jonka ohjeet täällä.

Maanantaina rykäisin kuitenkin kana-ananas-homejuustopiirakan. Olin laiska ja tällä kertaa käytin pohjana Sunnuntai piirakkataikinaa. Täytteenä:
- kanaa suikaleina, maustettu oman maun mukaan
- ananaspaloja
- Valion Aurajuustomuruja
- punainen paprika, suikaleina sekin

"Kastike" oli hyvin samantapainen, kuin parsakaalipiirakassa, mutta timjamin tilalla käytin silputtua tuoreoreganoa. Ja tuorejuusto oli jämien sekoitus, eli ruohosipuli-, valkosipuli- sekä paprika&sipuli levitteitä käytin. Kermana 15% ruokakerma.
Että semmoisia sitten tällä kertaa. Onneksi olkoon, jos jaksoit lukea tänne saakka.

The Boat That Rocked


Meikäläisen vene on keikkunut lähiaikoina suuntaan ja toiseen. Eilen se kuitenkin keikkui tämän nimenomaisen elokuvan parissa. Oli muuten hyvä, suosittelen! Näyttelijöinä loistivat mm. Philip Seymour Hoffman, Rhys Ifans, Kenneth Branagh ja ikisuosikkini Bill Nighy, joka oli muuten jälleen kerran aivan loistava roolisuorituksessaan.

Tämä elokuva sopii synkkään syysiltaan, kuin nenä päähän.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Woman by Wolfmother

Tämä biisi kuulostaa mielestäni suurin piirtein 70-luvun punkrockilta, mutta Wolfmotherin Woman on äänitetty vuonna 2005! 'Woman' voitti Best Hard Rock Performance Grammy-palkinnon vuonna 2007.

Muistaakseni kuulin sen ensimmäistä kertaa jossain tv-mainoksessa.
Ja tässä se nyt on:



Hyvää viikonloppua!

tiistai 10. marraskuuta 2009

Väriterapiaa

Näin synkän syksyn keskellä sitä kaipaa jotain värikästä piristystä päivään. Lähiaikoina fiilis ei ole ollut huipussaan, joten kaivoin Kefaloniassa napsittuja kukkakuvia tänne teitäkin ihastuttamaan.


Tällä viikolla olen kuitenkin jo ehtinyt nauttimaan
  • ystävien hyvästä seurasta
  • loistavista tv-sarjoista
  • ihastuttavasta 500 Days of Summer -elokuvasta

Ja tulen nauttimaan vielä
  • kampaamokäynnistä
  • Kauneus, terveys, muoti, häät & rakkaus -messuista
  • mahdollisesta jumppakauden aloituksesta
Mutta ihan ensimmäiseksi: jääkaapin sisällöstä!

tiistai 3. marraskuuta 2009

Sitges – kiva kaupunki

Ennen Sitgesin päiväretkeä kävimme aamupalalla näin somassa kahvilassa.


Tosin somalta ei tuntunut vahva tupakankatku ja tuore -käry eikä myöskään kuiva känttyrävoileipä. Sentään cappuccino oli hyvää ja sisustus värikkään pirteä. Taulut seinillä oli kuin minun tekemiäni. Back in the day koulussa tein paljon tuon näköisiä tauluja, just so you know.


Sitgesin ihastuttavaan kylään oli helppo löytää. Sants Estación asemalta junalla suoraan Sitgesiin ja voilá, perillä! Siellä minua odottivat rakastamani kapeat, kauniit kujat sekä vihaamani mukulakivet.


Ensin ihasteltiin nähtävyyksiä ja sitten pääsimme putiikkeja kiertämään.


Olihan Sitgesissä tuolloin elokuvafestivaalitkin, mutta emme kuitenkaan käyneet yhdessäkään näytöksessä.


Ihmiskeho tarvitsee myös tankkausta, joten minulle olutta, hänelle sangriaa ja molemmille tunasandwichit. Paikaksi valitsimme rantakuppilan ja pöydän, josta pystyi ihastella merta.


Kävimme upottamassa jalkamme veteen ja harmittelimme, kun emme tulleet ottaneeksi rantakamppeita (bikineitä) mukaan retkelle. Ensi kertaan, Sitges!