perjantai 29. lokakuuta 2010

Varaston täydennystä

Käväisin oleilemassa Kosmetologimessuilla tuossa pari viikkoa sitten. Messut järjestetään joka lokakuu Helsingin Wanhassa Satamassa ja ne ovat suunnattu vain ammattilaisille ja alan opiskelijoille. Tunnelma siellä on aivan omanlaisensa ja jotenkin saan sinne aina aikaa kulumaan vähintään kaksi tuntia.

Tälläkin kertaa jumitin eniten Jane Iredalen pisteellä, josta ostin jo viime vuonna vaikka mitä mukaani.



Jokavuotisiin ostoksiini lukeutuu myös ArtDecon luomiväri nro 27 ja Trindin kynnenvahvistaja. Decleoria ostan aina, kun merkki on messuilla mukana, tänä vuonna ei ollut.

Denova Pro on uusi tuttavuus. Ostin heiltä sekaihon kasvovoiteen ystävälleni joululahjaksi, hänellä kun tuppaa kasvot kiiltämään aika lailla, ja Denova Pron voiteen pitäisi auttaa tähän ongelmaan ja pitää kasvot mattapintaisena koko päivän.

Joulukin tosiaan on jo pian. Maanantaina starttaa marraskuu! Olen miettinyt joululahjoja; pitäisikö tänä vuonna tehdä suurin osa itse? Voi olla, että tämä ajatus tyssää ajanpuutteeseen, ja silloin on helpompi juosta kaupoille ostamaan jotain valmiiksi tehtyä.

Ajatus lähti vähän harhailemaan näistä meikeistä, joten taidanpa lopettaa tähän ja painaa julkaise-nappulaa. Hyvää viikonloppua!

torstai 28. lokakuuta 2010

Pipo ja koru

Olen unohtanut esitellä hienon piponi. Ostin sen alkusyksystä, kun tuo violetti kimaltava rusetti veti minua puoleensa kuin magneetti. Posesta näkee hyvin myös Englannin vintageliikelöytöni, eli tuon upean sormuksen. Kaulassa roikkuu omatekemä koru, mikä näkyy paremmin alla olevassa kuvassa. Violetti ja vihreä ne yhteen soppii.


keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Ei ehkä näytä hyvälle, mutta on hyvää

Pinaattipasta. Maailman yksinkertaisin tehdä. Se oli taas niitä päiviä, kun jääkaapissa ei ollut "mitään". Kuutioin paprikan jämät ja kuullotin tilkassa oliiviöljyä. Lisäsin joukkoon kaksi valkosipulinkynttä, vähän vettä ja pakasteesta pinaattipussin, sekoitin mukaan maustamatonta tuorejuustoa. Pilkoin vielä aamupalalta jääneen tomaatin puolikkaan sekaan ja she oli shiinä. Tarjoile ison ketsuppitöräyksen kera.

Punajuuripihvit. Aikaa vievää, mutta oi niin hyvää. Pese punajuuret ja keitä kattilassa ihan pirun kauan (tais mennä 40 min). Kuori punajuuret ja tee niistä suht ohuita viipaleita. Pyöritä kananmunassa ja sen jälkeen lautasella jossa korppujauhoa sekä rouhittua suolaa ja mustapippuria. Paista pannulla molempia puolia n. 5 minuuttia. Hyvää!

tiistai 26. lokakuuta 2010

Busy me. and babies.


Viikonloppuna olin tosiaan niin väsynyt hopean punomisen jälkeen, että en jaksanut, enkä sen puoleen edes ehtinyt, bloggailla. Viideltä kotona, koirien kanssa lenkille, ruoanlaittoa, pyykin pesua, saunomista, Pupun pesu ja laitto, juustoja, keksejä, Lempi Puolukkaa ja leffa. Sunnuntai meni samantyylisellä kaavalla ja eilenkin uhkasi näyttää siltä, että en ehdi blogata, sillä kävin ihastelemassa pientä siskon tyttöäni taas muutaman tunnin verran. Kuinka sitä voikaan hullaantua jostain vauvasta? Helposti näköjään, varsinkin kun kaksi tyyppiä on jo ollut sitä mieltä, että vauva näyttää minulta! Lahjukseksi vein muun muassa Hello Kitty soivan unilelun. Sweet. Tänään sitten katsomaan ystävän kaksosvauvoja ja leikkimään heidän isosiskon kanssa. Kylläpäs mun elämä on nyt lapsia täynnä.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Hopeaketjupunonta on rankkaa duunia

Vietimme Riehun kanssa viikonlopun verstaalla hopeakoruja punomassa. Työstäminen oli yllättävän rankkaa, mutta silti erittäin mukavaa. Harmiksemme olimme arvioineet olevamme paljon hitaampia emmekä osanneet varata tarpeeksi hopealankaa mukaan.

Ensimmäisenä päivänä valmistui jo rannekoru ja korvakorut. Malli on Oili.

Toisena päivänä työstin lähinnä hopeoitua kuparilankaa, aitoa hopeaa kun ei mistään saanut enää lisää lauantaina kello neljän jälkeen. Vähän harmitti, mutta kävihän se tekniikan harjoittelusta..

Oli kyllä vitsin kivaa ja ylpeänä pidin jo korviksia tänään töissä!

torstai 21. lokakuuta 2010

We're all a bit retards

Kiireestä johtuen yksinkertaisten postausten aalto jatkuu. Kuvassa ilmeisesti jotain pöllönpoikasia, ihan parhaita!

Huomenna tai lauantai illalla minulla on varmasti enemmän aikaa istua koneen ääressä ja päivittää blogiani vähän pidemmillä jutuilla. Until then, enjoy the owls.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Voi kissa!


Niin, että kyllä kissa lämpimän paikan löytää...

Päivän musa

Aina välillä muistuu mieleen vanhoja helmiä. Tässä yksi.

The Roots feat. Erykah Badu – You got me

tiistai 19. lokakuuta 2010

Täti Onnellinen

Tuorein iloinen tapahtuma perheessämme tutuu kuvassa. Sisko synnytti sunnuntaina tyttövaavin, jota olin eilen ihastelemassa monta tuntia. Eihän tässä nyt taas sanat riitä. Ihana tukkamukula!

maanantai 18. lokakuuta 2010

Mielipide

En olekaan ennen ollut poliittisesti aktiivinen blogissani, mutta nyt on pakko jakaa mielipiteeni homojen oikeuksista. Satuitteko katsomaan Ylen Homoiltaa, mikä tuli telkkarista viime viikolla? Jos ette, niin 11.11. asti voitte katsoa jaksot Areenasta. Ensimmäinen osa täällä ja toinen osa täällä. Olen siis ehdottomasti homojen oikeuksien puolesta ja tässä alla pari mielipidettä, joihin yhdyn sataprosenttisesti.

Lukijan mielipide Kesisuomalaisessa
(klikkaa isommaksi)


Ja tässä Jari Tervon puheenvuoro, jonka kopioin täältä.


Homoilta ja ihmisoikeudet

Kesken Ajankohtaisen kakkosen homoillan kansalainen lähetti ruutuun kommentin. Hän arveli, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua koko homoilta on You Tuben huumoripätkä. Toivotaan niin. Toivotaan että Suomen kansalaisten ihmisoikeuksien polkeminen näyttää muutaman vuosikymmenen kuluttua yhtä koomiselta kuin nyt vaikuttaa naisten äänioikeuden ammoinen vastustaminen.

Myös naisten äänioikeuden vastustamista perusteltiin tällä samalla Raamatulla. Kirjan mukaan naisen kuuluu vaieta seurakunnassa, mistä pääteltiin Jumalan tarkoittaneen että naisen kuuluu pitää päänsä kiinni myös yhteiskunnassa.

Olen pohjattoman kyllästynyt näihin kirkaskatseisiin pähkähulluihin, jotka perustelevat nyky-yhteiskuntaa koskevia kannanottojaan parin tuhannen vuoden takaisen kirjan asenteilla. Se on syvästi moraalitonta ja häpeällistä. Sen kivijalkana ei ole lähimmäisenrakkaus, vaan ihmisviha. Seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien sortamista voi yrittää oikeuttaa myös muilla vanhoilla kirjoituksilla, ellei Raamattu satu miellyttämään.

Koraani ajaa joillekin saman asian kuin Raamattu. Kun Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad vieraili Yhdysvalloissa, hän ilmoitti ettei Iranin maan kamaralla kävele homon homoa. Amerikkalainen toimittaja kertoi tiedotustilaisuudessa kyllä tuntevansa monia iranilaisia homoja. Ahmadinejad yllättyi tiedosta. Hän pyysi toimittajalta iranilaishomojen osoitteita. Hän ei valitettavasti laskenut leikkiä.

Ajankohtainen kakkonen oli koonnut teemailtaansa varten studioon joukon kovasydämisiä kristittyjä, eturiviin kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen ja Tampereen piispan Matti Revon. Räsäsellä ja Revolla ei ole Suomessa samaa valtaa kuin Ahmadinejadilla Iranissa.

Tähän pitäisi varmaan huokaista: Luojan kiitos. Mutta kumman Luojan? Vai onko se aivan sama, koska sekä Räsäsen että Ahmadinejadin Luoja pitää homoja toisen luokan kansalaisina, ellei aivan luokattomina.

Kristillidemokraatti Räsänen kertoi lempeästi hymyillen sekä heterojen että homojen olevan Luojan luomia ja siksi samanvertaisia. Silti Räsänen näytti pitävän homoja Luojan krapulapäivänään väsääminä, koska heille ei Räsäsen mukaan kuulu samat oikeudet kuin heteroille. Oikeastaan homoilla ei ole oikeutta edes siihen mikä tekee heistä homoja. Räsäsen neuvoi homoja: te saatte tuntea homoseksuaalisia tunteita, mutta teidän tulee pidättäytyä näiden tunteiden käytännön toteuttamisesta.

Vihreitten kansanedustaja Oras Tynkkynen kehotti miettimään samaa neuvoa toisin päin: hetero saisi tuntea heteroseksuaalisia tunteita, mutta ei saisi toimia tunteittensa mukaan. Miltä se mahtaisi maistua?

Räsäsen, Revon ja muitten Ajankohtaisen kakkosen teemaillan ihmisvihaajien esiintyminen synnytti kauniin hedelmän. Kirkosta eroaminen pomppasi ennästyslukuihin. Teemaillan jälkeisenä päivänä kirkosta erosi lähes kaksikymmenkertainen määrä ihmisiä normaalipäivään verrattuna. Minuun levisi lämmin tunne: ehkä maailmassa sittenkin on rakkautta, kirkosta huolimatta. Olisin itsekin eronnut kirkosta vielä ohjelman aikana, mutta en ole koskaan kuulunut siihen.

Suomalaisessa kirkossa vaikuttaa siis vahva virtaus, joka vähät välittää Suomen kansalaisten ihmisoikeuksista. Tämäkö on rakkauden ja välittämisen kirkko? Tämäkö on kirkko, joka puolustaa sorrettuja ja solvattuja?

Hävetkää.


Ei muuta lisättävää.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Pukeuduin pinkkiin


Pukeudu pinkkiin -päivän kunniaksi pukeuduin tänään pinkkiin. Ei kai tässä muita sanoja tarvita.
Menen nauttimaan tonnikalalämppäreistä sohvalle, hauskaa perjantai-illan jatkoa!


Perjantaivitsi


Muksaa viikonloppua!

torstai 14. lokakuuta 2010

Served here...

Keittiötä pukkaa. En osaa valita parhaita kuvia, joten tuuttaan tähän nyt oikeen kunnolla syynättävää. Meillä on ihana avokeittiö. Koiratkin tykkää juosta sitä ympäri koittaen ottaa toisiaan kiinni. Välillä emäntäkin juoksee perässä.


Purnukkaa on jos jonkinlaista. Ja kaksi tukkitelineellistä veitsiä. Silti niitä tuntuu olevan liian vähän.


Pelti- ja lasipurkkia toisensa perään. On erilaisia teepuruja ja siemeniä, pastamaustetta, pippurisekoitusta, gojimarjoja...


Paljon omenia, kun tarkoitukseni oli tehdä viime viikonloppuna hilloa...

Pidän pumppupullossa aina laimennettua Fairya valmiina. Yksi Fairy-pullo kestää mulla vuosia. Vieressä Dermosilin keittiösaippua ja käsivoide.

Tarjottimella lisää purkkia ja purnukkaa. Se on meidän tea-station. Molemmissa peltipurkeissa sisällä teetä. Suola- ja pippurimyllyt olen saanut ystävältä lahjaksi.


Ylläolevassa kuvassa näkyy vähän keittiön lamppua, "kristallikruunua". Ikeasta.

En ruvennut hirveästi sensuroimaan, muuten olisin ottanut tuon rojukorin kuvien oton ajaksi pois. Se olisi kuitenkin ollut huijausta. Mulla on tollainen romukori, jota ilman en tulisi toimeen. Olisi tietenkin kiva, että se olisi joku siistimpi ratkaisu, mutta tolla mennään, kunnes muuta keksitään.


Keittiön pöytä on saanut jälleen uudet vaatteet. Harmaata ja tummaa turkoosia tällä kertaa.


Vielä olkkaristä päin otetut kuvat tähän


ja jääkaappimagneetit. Eiköhän se ollut sit siinä.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Napapiirin sankarit

Dome Karukosken hulvattoman hauska komedia Napapiirin sankarit tulee ensi-iltaan tulevana perjantaina 15.10.

Kuten on tullut selväksi, en yleensä perusta suomalaisista elokuvista. Tämä oli kuitenkin oikeasti viihdyttävä pätkä, jonka katson mielelläni joskus uudestaan.

Puolitoistatuntisen aikana sai nauraa useammankin kerran ja kerran-pari meinasin jopa tikahtua nauruun. Jossain kohtaa saatettiin mennä huumorin kanssa jopa vähän yli, mutta nehän on makuasioita..

Rooleissa viihdyttävät Jasper Pääkkönen, Pamela Tola, Kari Ketonen ja minulle tuntemattomat Jussi Vatanen ja Timo Lavikainen. Huiput roolivalinnat! Hyvä Dome.

kuvat Finnkinon sivuilta.

Vanha pois, uusi tilalle

Lupasin itselleni, että saan ottaa uuden hajuveden käyttöön vasta kun yksi vanhoista on kulutettu loppuun. Vihdoin L'air Du Tempsistä loppui yty ja sain käyttööni DKNY:n Be Deliciouksen. Pitkään tuota tuoksua himoitsinkin. Ihana tuoksua uudelle!

tiistai 12. lokakuuta 2010

Sekaisin hampurilaisista

Syön kausittain juttuja ja tällä hetkellä minulla on menossa hampurilaiskausi. Teen niitä viikoittain. Pihvinä toimii vaikkapa paistettu halloumi, kasvispihvi tai fetajuusto. Salaatin asemesta kannattaa kokeilla tuoretta basilikaa, namnamnam!

Käytän myös näitä: Hellman's Real Mayonaise, ketsuppi, curry-jauhe, valkosipulisuolakurkku, tomaatti, salaatti tai basilika, cheddar-juusto, makeasipuli/salottisipuli/punasipuli ja jos halvalla lähtee, niin tuore ananas. Sämpylänä Sinuhen 3-viljan sämpylä.

Täällä halloumiresepti kuvien kera.

Nyt lounaalle, Buon appetito!

maanantai 11. lokakuuta 2010

Sisään!

Tässä pieni intro meidän kodista. Eteisestähän se sisään tullaan, joten sen esittelen ensimmäisenä. Aika tylsä eteinen, ja kuvatkin piti ottaa valo päällä, joten ovat sitten aika lämminsävytteisiä. Pardon me.

Tällainen on näkymä, kun astuu meille sisään. Kotimme on vuokra-asunto, joten siksi ei aivan minun näköiseni. Jos koti olisi oma, en katselisi kovin kauan esim. tammiparkettia tai pyökin värisiä listoja. Tai tuota palapeiliä, 80's anyone? Oikeasti haluaisin sellaisen massiivisen peilin, jossa paksut kultaiset kehykset.
Alan Wake -juliste koristaa Miehen "sisustamaa" tietokonehuonetta, huonetta jonka jätän esittelemättä täällä blogissa kokonaan. Trust me, ette menetä mitään.


Vaatenaulakko on eteisessä vasemmalla ja näyttää tällä hetkellä tältä. Kesäkengät sain lauantaina vietyä kellariin ja haettua talvikenkiä tilalle, mutta unohdin tehdä saman takeille. On meinaan sen verran vilpoisat aamut jo ulkona, ettei meinaa enää kevät/alkusyksyntakilla pärjätä.

Porraslipasto on lempihuonekaluni. Jos pitäisi valita yksi huonekalu mistä ei luovu, olisi se tuo ihana IndiqLivingin kokopuinen lipasto.

Ei se oikeasti ole koskaan noin siisti, noiden portaiden päälle on ihan liian helppo kerätä tavaraa. Postia, lehtiä, laukku, vaatteita...
Taustalla pilkottaa olohuone.

Viimeinen näkymä näyttää tältä: oikealla kylppäri, vasemmalla etuovi. Etuoven Post-it lappu jäi vahingossa kuviin. (siinä muistutetaan minua muun muassa siivoamaan vaatekaappi ja viemään/tuomaan tavaroita kellarista/kellariin). Matto voisi olla hienompi, mutta oli niin nappikokoinen tuohon tilaan, että ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Siinäpä se meitsin eteinen sitten oli kaikessa komeudessaan. not. Seuraavaksi keittiön vuoro.

Olisin embeddannut tähän vielä otsikkoon viittaavan vitsin, mutta koska se ei ollut mahdollista, klikkaa tänne.