tiistai 30. maaliskuuta 2010

Järjestyspuuska

Jos nyt vielä yksi kirjoitus tälle päivälle, kun huomenna en varmaankaan ehdi ja tänään olen ihan liekeissä!

Välillä sitä iskee yhtäkkinen järjestämisen tarve. Silloin voi ottaa uhriksi vaikka lähimmän hyllyn tai pari. Tapanani on kerätä kaikkea roinaa ja laittaa ne joko piiloon tai esille. Meillä ei koskaan ole ollut niin noponuukaa tai tiptop-siistiä, että vaikka järjestämisen tarve on suuri, ei lopputulos välttämättä siltä näytä. Minulle tavarani kuitenkin on järjestyksessä, vaikka se näyttäisi ulkopuolisen silmissä sekasotkulta. No pitemmittä puheitta esittelen eilisen projektini.

Hyllyt ennen järjestyspuuskaa


ja hyllyt jälkeen siivoamisen ja järjestämisen.

Ylähyllylle tuli taulut ja vähän paremmassa hapessa oleva kasvi.


Alahyllyllä on edelleen sitä minulle niin kovin rakasta roinetta. Isomman maatuskan olen tuonut Prahasta ja pienempi on ystävän tuliainen Pietarista. "Princess Royal Room" on soma ovenkahvakoriste, jonka ostin itselleni Jyväskylän Nostalgiasta. Pörrölelut ovat kaikki saatuja; valkoinen koira työkollegalta, Ice Agen oravan, Ihaan ja chihuahuan olen kaikki saanut siskoltani.

Coasterit ovat myös Jyväskylästä, Sisustus Selmasta.

Lontoosta saatu kortti on niin hieno, että se on ollut esillä jo vuoden päivät. Paksun Buddhan olen ostanut itse, mutta loput esineet liittyvät siskooni; Thaimaan Buddha, kiinamies, keraaminen chihuahua, korurasia ja pikkuesineet ovat kaikki siskoltani. Lasihelmet ovat hänen häistään ja keijun olen ostanut siskoni kanssa ja hänellä on samanlainen. Varsinainen siskonurkkaus siis.

Tässä vielä lähempää noita "pikkuesineitä".

Että semmonen puuska. Näyttääkö yhtään siistimmältä? Heh..

Bloody Sunday

Vietin melkein koko sunnuntain sohvalla maaten. Fyysinen oloni oli ihan hyvä, mutta henkisessä tilassa oli parantamisen varaa. Mielialani reagoi aina säähän, ja silloin kun taivas on harmaa ja sieltä sataa räntää, on olonikin sen mukainen. Sohvalla maatessa tuli katsottua pari leffaa (Blade Trinity ja Staten Island, molemmat aika plaah) sekä neljä jaksoa Arvostele mun illallinen -ohjelmaa (aina hyviä).

Nälkä yllätti jossain vaiheessa, joten tein kasvismakaronilaatikon, johon laitoin kaikki avatut pastapussit, parsakaalia, paprikaa, pinaattia, pari valkosipulinkynttä, purjoa ja tulisesti maustettua soijarouhetta, sekaan munamaito, jossa maidon lisäksi kermaa, kaksi kananmunaa, paljon pippurisekoitetta, vähän chiliä ja oreganoa. Laatikon päälle ripottelin mozzarellaraastetta.

Jälkiruokaakin piti saada. Tein hilloa jäisistä pakastemansikoista ja hillo-marmeladisokerista, jota tarjosin lättyjen ja kermavaahdon kanssa. Kermavaahtoon laitoin sekaan rahkaa, koska kermavaahto on monesti mielestäni liian makeaa. Rahka tuo siihen kivaa happamuutta.



Niin, ja vaihdonhan myös taas keittiön pöydän lookia.



Ja kuvasin vähän nupussa olevia narsisseja, jotka viihtyy meidän parvekkeella.


Ja tietenkin tulppaaneja, koska niitä ei voi koskaan kuvata liikaa.





Pakkohan se on laittaa vielä otsikon mukainen biisi tähän.


PS. huomaa myös kahvinen postaus tuossa alla.

Suklaamaista kahvia

Saanko esitellä uudehkon pressopannumme. Se kotiutui kotiimme muutama viikko sitten ja on ohittanut suosiossaan Moccamasterin mennen tullen.

Sillä saa tehtyä jotenkin uskomattaman pehmeää ja suklaista kahvia. Innostuin jopa vaahdottamaan maidon päälle. Puruina olemme käyttäneet Arvid Nordquistin Rekoa, joka on hieman vahvempaa paahtoa, kuin esim. Juhla Mokka.

Suosittelen sekä ko. kahvia että pressopannua kaikille kahvin ystäville.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Visitors

Meillä oli lauantaina sukulais-/ystäväpariskunta kyläilemässä, joten ostin vähän kukkia ruokapöytää kaunistamaan.

Tarjoiltavaksi kyhäsin Broccoli-pien ja Emmy's Cookies, lisukkeeksi mozzarellasalaattia. Parsakaalipiirakka on kestosuosikkini ja sille listalle taisi päästä nyt Emmyn suklaahippukeksitkin. Nami! Ja mikä parasta, molemmat on tosi helppo valmistaa.

Ihanat vieraat muisti emäntää oransseilla tulppaaneilla ja söpön värikkäillä kynttilöillä.

Ennen vieraiden saapumista pöytä näytti aika alastomalta,

mutta tovin päästä jo tältä.


Earth Houriakaan ei unohdettu, vaan vietettiin se tunnelmallisessa kynttilänvalossa ristiseiskaa ja Yatzya pelaten.

Kerrassaan mukava ilta ja samalla tuli myös vähän harjoiteltua järkkärini käyttöä.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Se tapahtui niin äkkiä

Päätin eilen iltapäivällä, että "tänään marssin kyllä Verkkokaupan kautta kotiin"...


...kotiuttaakseni TÄMÄN

Ja pitihän sillä tietenkin ottaa heti muutamia testikuvia

kuten tämän vuoden ensimmäisestä pääsiäismunasta

hedelmäkorista

rönsytulppaaneista

Ja sitten piti juosta vähän bloggaamaan asiasta.
Pitää vielä tutustua huolella ohjekirjaseen, että oppii ottamaan oikein hienoja kuvia. Aion silti jatkossa käyttää molempia kameroitani, sillä pokkaria on vaan niin helppo kantaa mukana, enkä halua pahoittaa herra Ixuksen mieltä.

Mutta nyt vatsa kurnii sen verran, että menen syömään aamupalaa. Leppoisaa lauantaita, harmaasta säästä huolimatta!

perjantai 26. maaliskuuta 2010

siinä se on

Tässäpä Titimadamin lempparikoruni in action, yleisön pyynnöstä. Tuon pituinen ja kokoinen se siis on. Koruista on myös versio, jossa eläin on isompi ja riipus lyhyempi, mutta tämä malli sopii paremmin tyyliini.

Huomenna meille tulee vieraita ja meinasin kokkailla jotain. Blogeissa on ollut paljon herkullisen kuuloisia reseptejä ja taidankin penkoilla vanhoja postauksia, mutta ehdotuksia saa laittaa myös kommenttiboxiin. Saa laittaa sekä suolaisia että makeita vinkkejä, voi olla että innostun tekemään molempia.

Niin se on aika taas toivottaa mukavan aurinkoista ja rentouttavaa viikonloppua!

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Introducing Paskis


Mitä suotta keksiä uutta otsikkoa, kun toinen on keksinyt jo hyvän. Nyt siis minunkin blogissani aika esitellä Paskis - askartelukerho asenteella.

Perustimme Riehun kanssa viime vuoden puolella askartelukerhon, jonka nimeksi tuli pikaisen pohdinnan jälkeen asenteellinen Paskis. Se tulee tietenkin sanoista askarrella paskarrella = Paskis.

Tapaamme vuorotellen jomman kumman luona ja puuhastelemme ja piperrämme tuntikausia. Aika kuluu siivillä näprätessä, jutellessa, syöpötellessä ja kahvia juodessa.





Tapana on siis ehdottomasti aina herkutella jollain hyvällä sekä kuunnella hyvää musiikkia. Paskartelu, herkuttelu, musiikin kuuntelu ja juttelu, niistä se hyvä askartelukerho on tehty.

Jonkun mielestä tekeleeni voi näyttää tosi amatöörimäisiltä, mutta harjoitus tekee mestarin, eikös vaan. Aiomme myös kurssittaa itseämme, ja itseasiassa vaijerikorukurssilla ollaankin jo oltu. Tulevaisuudessa meinaamme tehdä muutakin kuin koruja, kuten kortteja, sisustusjuttuja ja vaikkapa valokuva-albumien koristeluja. Jännityksellä odotan mitä kaikkea keksimmekään!

Projektin etenemistä voitte seurata täällä. Raportteja tulee varmasti tasaisin väliajoin.
Suosittelen kaikkia muitakin askartelemaan, ei varmasti tule aika pitkäksi!