lauantai 31. heinäkuuta 2010

Grilliruokaa, auringonottoa ja jäämurskakuuroja

Torstaina matkasin ystävän luokse maalle. Menopelinä juna.

Ystävä tuli asemalle vastaan ja autossa minua odotti vastaleivotut voisilmäpullat.

Ensin istuttiin pihalla auringosta nauttien, kunnes iski nälkä.


Grillailtiin vartaita ja syötiin ne ulkona fetasalaatin ja perunoiden kera.

Jälkiruoaksi kahvia ja raparperi-mansikkapiirakkaa.

Vähän maalaismaisemaa: saunarakennus

Syömisen jälkeen kasteltiin pitkä tovi pihan kukkia ja laitettiin sauna päälle. Ukkonen jyrisi näitä puuhastellessa jossain kaukana, todella vaimeasti.

Mutta yhtäkkiä se iski. Taivas repesi, ukkonen siirtyi ihan lähelle ja alkoi satamaan jäämurskaa!

Koko maa peittyi jään alle, josta seurasi aavemainen efekti: lämmin maa kohtasi jäiset murskat, syntyi höyryä. Ilman lämpötilakin laski 28° -> 16,5°.

Ystävää pelotti, mutta minusta se oli vain jännää. Kun pahin oli ohi, kipaisin lisäämään saunaan lisää puita ja pian pääsimmekin jo saunomaan. Lauteilla ollessa kuulimme toisen ukkoskuuron lähestyvän. Ja niin saimme taas jännittää. Tällä kertaa ei onneksi satanut kuin vettä.

Saunanraikkaana teimme bruschettaa ja joimme kuplivaa.

Pikkuhiljaa olikin aika mennä jo nukkumaan.

Aamulla lähdimme pienelle aamukävelylle ennen aamupalaa.






Aamulenkin ja aamupalan jälkeen luimme hetken kirjoja ulkosalla, teimme ruokaa, siivosimme, pakkasimme ja lähdimme kohti kotia. Tällaiset pienet pyrähdyksetkin maalla tekevät todella hyvää. Ja mikäs sen parempaa, kun seurana ystävä jonka olen tuntenut koko ikäni.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Helppoa ja hyvää tomaatista ja mozzarellasta, unohtamatta basilikaa

Välillä tulee äkillisiä mielitekoja ja silloin on toimittava. Mieleni teki tomaatti-mozzarella-basilika-punasipuli salaattia ja sellaisen tein. Lorautin vähän luomuoliiviöljyä mukaan ja rouhin vielä mustapippuria päälle.

Toinen tämänhetkinen innostukseni on vaalea leipä, jonka päällystän oliiviöljyllä ja sormisuolalla. Sopi tämänkin salaatin kanssa todella hyvin yhteen.

Samalla linjalla jatkoin seuraavana päivänä, kun kyhäsin tuorepastasta tuorepastaa. Valmistukseen meni aikaa alle 10 minuuttia. Tuorepasta on valmista 3-4 minuutin kiehumisen jälkeen. Sitten tarvitsi vain pilkkoa tomaatit ja mozzarellat sekaan, katkaista basilikan oksa päälle ja maustaa oliiviöljyllä ja pippurilla. Voilá!

Tämänkin seurana söin kolmenviljan leipää oliiviöljyllä ja sormisuolalla.


keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Punertaa

Check this out!

Hu-hu-huu!


tiistai 27. heinäkuuta 2010

Inception

Leonadro DiCaprion Inception on kaiken hehkutuksensa arvoinen elokuva. Kävin katsomassa sen tänään ja pidin siitä aivan hurjasti. Elokuva kesti 2,5 tuntia, mutta se tuntui paljon vähemmältä. Aika kului siivillä hienon toteutuksen parissa. Christopher Nolan on loistava käsikirjoittaja-ohjaaja.

Tarinahan kertoo unimaailmasta ja siitä mitä kaikkea hurjaa ja huikeaa siellä voi tapahtua. Sen enempää en paljasta. "You have to see it for yourself".

Leonardon lisäksi leffaa tähdittää Joseph Gordon-Levitt, Ellen Page, Marion Cotillard ja Cillian Murphy.

Älä vuokraa tätä elokuvaa, vaan mene katsomaan se teattereihin. Tarina vaatii ison screenin ja laadukkaan äänentoiston, muuten kokemus ei ole täydellinen.

Vaikka Inceptionia oli hehkutettu etukäteen, menin silti katsomaan elokuvaa odottamatta liikoja, odottamatta mitään. Yleensä nimittäin liiallinen hehkutus nostattaa odotukset niin korkealle, että leffa onkin katsojalle pettymys. Suosittelen siis unohtamaan kaikki hehkutukset ja menemään katsomaan Inceptionin mieli tyhjänä, mitään odottamatta. Ja mahdollisimman äkkiä.

Matka pakettiin

Aika saada Kreetan lomakertomus loppuunsa. Kuten kaikki on varmaan jo huomanneetkin, olen ollut hieman lomalla myös bloggailusta, joten stoorien kertomiset on vähän pirstaloituneet. Tässä kuitenkin loput kuvat ja höpötykset.

Kesken kuuman illan on mukava pysähtyä kuppilaan virkistävälle drinksulle. Valittiin ihan alkoholittomat juomat, minulle banaanipirtelö ja kaverille tuorepuristettua appelsiinimehua. On sillä kyllä ero tarjotaanko mehu pelkästä tavallisesta lasista, vai hienommasta lasista koristeiden ja hedelmäviipaleen kera.

Nämä kuvat on vikalta illalta, kun käveltiin ensin Agia Marinaan ja sitten Plataniakseen kaupoille.


Hiusteni väri vaaleni ihan huimasti tuon viikon aikana, vaikka käytinkin aurinkoa ottaessa aina huivia päässä. Kampaajalta lähtiessä se oli tummanruskea ja nyt se on jo melkein yhtä vaalea, kuin ennen kampaamokäyntiä. Mutta täytyy sanoa, että tykkään kyllä tästä väristä mikä mulla nyt on. Pehmeä ruskea, jossa vaaleita raitoja.

Tuliaisiksi kotiin toin viinaksia, karkkia ja hienon kaulakorun. Ystävät sai mm. oliivisaippuaa, yrttejä ja söpön purkin luomuoliiviöljyä.

Sen pituinen se. Finally.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Lisää lomakertomusta

Aamu alkaa aamupalalla: leipää, hedelmää, kahvia ja cokista.

Sitten rannalle tyrskyjä katselemaan. Oli nimittäin niin, että kuutena päivänä päästiin uimaan, mutta seitsemäntenä päivänä aallot olivat niin korkeat, että rannalla oli punainen lippu ja uimakielto. Käytiin silti rantavedessä seisomassa ja jalkoja vilvoittelemassa.

Vikana päivänä oltiin rannalla puolikymmenen maissa, jolloin rantatuolit oli tyhjänä ja sai vapaasti valita oman paikkansa.

Taka-alalla näkyvällä saarella elää kri-kri vuohia.

Jokapäiväinen must-have oli frappe with ice cream, eli kylmäkahvi vaniljajätskillä. Ihan ehdoton "mun juttu".

Ja tietysti sitä tulee aurinkoa palvoessa nälkäkin, joten miten olisi vaikka kreikkalainen salaatti?

Yleensä tosin vedettiin vegetarian toastit (tomaatti-punasipuli-paprika-oliivi-feta) nassuun ja painuttiin takaisin rantatuolille ruokalevolle.

Tuonne kun pääsis nyt takaisin. Viimeisestä auringonottotuokiosta on jo hyvän aikaa. Rusketus alkaa kaikota ja sehän ei käy päinsä. En halua mennä takaisin töihin valkoisena ja kuulla siitä jälleen kerran ihania huomautuksia, kuten "ootpas sä valkoinen, oletko ollut koko loman sisällä?". Taidanpa painua partsille vähäksi aikaa uv-säteilyjä vastaanottamaan...

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Puuhailtua

Kesä on ollut ihanaa aikaa ja tosiaan on tullut tehtyä paljon muutakin, kun käytyä Kreetalla. Loma alkoi käynnillä Sokoksella, josta ostin kaikkea tarpeellista lomamatkaa varten, kuten aurinkovoidetta ja Savetteja.

Pakko oli ottaa kuva Sokoksen kesäankoista.

Sitten tein ainin ohjeen mukaan mansikkajuomaa, mikä oli todella hyvää! Kuvani vaan näyttää karummalta kuin ainin, sillä käytin valkoisen sokerin sijaan intiaanisokeria, mikä ei ehkä ole mitään kovin esteettistä.. hih.

Smoothiet kuuluvat myöskin hellepäiviin ja niitä on tullut juotua jonkun verran. Tänään on pitkästä aikaa kylmä ja syksyinen ilma, joten smoothiet vaihtuivat saunailuksi.

Musen konsertissa käytiin maanantaina, ja oli loistavaa nähdä taas pojat lavalla. Huomasin jossain vaiheessa jälleen ihmetteleväni kuinka voi olla mahdollista, että kukaan osaa soittaa ja laulaa livenä niin hyvin. Aivan uskomattoman lahjakkaita miehiä. Harmi vaan, kun hurmiotamme haittasi hieman makkaraperunoita mussutteleva kaapin kokoinen ja järkkymätön miesmöhkäle, sekä toisiaan hipelöivät, muita ihmisiä päin peruuttavat vastarakastuneet.

Musen jatkot Teerenpelissä, Lempi Puolukkaa ja Sulamia, totta kai.

Siitä heti seuraavana päivänä pyrähdin Riehun ja Annan kanssa lähimökillä. Anna teki meille savustuspussissa aivan mahtavan makuista lohta ja perunoita. Lisänä fetasalaattia ja kermaviilisoossia,

jota nautimme näissä maisemissa.

Illalla kippistettiin, rupateltiin, saunottiin ja laulettiin Singstaria aamuaikaiseen asti. Kylläpä teki hyvää.

Torstaina vietin Leenanpäivää, kun ystäväni järjesti puistopiknikit nimensä kunniaksi.

Tarjolla oli marenkikakkua ja amerikkalaisia chocolate-chip-cookieseja sekä kahvia, vichyä ja skumppaa. Ja vähän sipsukoita.



Ilta oli jo myöhä, kun kotiin raahauduin. Illalla ilmassa alkoi olla jo syksyn tuntua, jonka huomasin eka kerran tänä vuonna.

Onneksi kesän tuntua sai maistaa heti seuraavana päivänä, kun käväisin Lintsillä siskoni ja hänen miehensä kanssa.

Aamupalaksi söin pehmiksen.

Hu-huu!
Sitten jaksoikin nuijia pölkkyjä oikein olan takaa. Innostuttiin pelistä ja palkinnoista niin kovasti, että taidettiin hakata noita yhteensä viisi kertaa. Kolme kertaa voitin, ja sain kaikenväriset chihuahuat kasaan: vaaleanpunainen, pinkki ja sininen.

Siskoni on hyvin isosti raskaana, joten laitteisiin ei juurikaan menty. Ostettiin Lintsikisa-vihkoset ja pelattiin noita pelejä. Voitin myös Derbyssä ja palkintona oli pikkuhevospehmolelu. Ostettiin myös yhteensä kuusi laitelippua, ja käytiin läpi ne laitteet mihin kunkin oli päästävä.

Lanko halusi Kieppiin, joten hän käväisi siinä, kun me siskon kanssa otettiin kuvia. Minä halusin Linnunrataan, johon lanko tuli seuraksi ja sitten käytiin kaikki yhdessä Hurjakurussa, koska sinne pystyi tulla ison mahankin kanssa.

Välipalaksi vinksallaan olevaa hattaraa ja ruoaksi ranskalaisia.

Päivän asukuva: Kreetalta ostettu hippimekko.

Siinäpä päivä Linnanmäellä. Olisi kiva päästä vielä uudestaan tänä vuonna, siten että kävisi kunnolla laitteissakin. Jää nähtäväksi.

Tämä on taas näitä päiviä, kun tekstin tuottaminen on vaikeaa. Sain kuitenkin postauksen kirjoitettua loppuun ja ihan kohta siirryn Donnie Darkon ihmeelliseen maailmaan (fst5 klo 21:30)