maanantai 31. lokakuuta 2011

Hey darlings

Käväsin ulkomailla viikonloppuna ja siksi radiohiljaisuus. Palaan huomenna langoille. Vi hörs.

torstai 27. lokakuuta 2011

Pimenevät illat, läskistyvä bloggaaja

Niiinhän siinä kävi kuin aina – syksyn tullessa rupean syömään enemmän. VHH-dieetti kokeilu onnistui ihan hyvin. Neljäntenä päivänä huomasin olevani pirteämpi ja energisempi. Mutta sitten iski karkkihimo. Oli aivan pakko saada vähän karkkia, pimeänä perjantai-iltana. Ja seuraava päivänä olikin sitten ne 1-vuotissynttärit, jossa tuli mussutettua paljon hiilareita sekä pää- että jälkiruoalla. Ja siitähän se sitten taas lähti, hiilarien mussutus ja mussutus ylipäätänsä. Joka ilta käyn jääkaapilla noin viisi kertaa ja mietin, että mitä vielä voisin syödä. Voin kertoa, että ainakin kasvispyöryköitä, munakkaita/paistettuja kananmunia, porkkanoita, päärynöitä, banaaneja, viinirypäleitä, omenoita, kiwejä, satsumoita, kourallisen siemeniä, jogurttia, suklaata, kaakaota ja juustoista salaattia. Nyt pitäis keksiä se jokin, miten mut sais jääkaapin sijaan vaikkapa lenkille.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kosmari rakastaa kosmetiikkaa

Kosmarimessujen saldoa tältä vuodelta. Olen tosiaan valmistunut kosmetologiksi 10 vuotta sitten, ja vaikka en alalla enää olekaan pidän itseni suht ajantasalla kuulumalla Suomen Kosmetologien yhdistykseen ja käymällä kerran vuodessa kosmetologimessuilla.

Eniten aikaa ja rahaa kuluu Jane Iredale mineraalimeikkien osastolla. Kuvassa mm. kuultopunat, jotka hylsyssä näyttävät paljon tummemmilta, kuin mitä itse huulille levittäessä todellisuudessa ovat.

Tuli ostettua myös kynsilakkoja, päivävoide, meikinpuhdistusaine ja muuta kivaa. Kosmetiikka

maanantai 24. lokakuuta 2011

1v. synttärit ja vähän muuta


Meillä juhlittiin lauantaina 1-vee synttäreitä. Ensin syötiin kamalasti ruokaa ja sitten kahviteltiin. Oli muuten gluteenittomia muffareita ihan minua varten tehty. (perunajauhoista, ja oli ihanan kuohkeita!)

Päivänsankari sai paljon lahjoja, äitinsä toivomana mm. nämä söpöt Barbapapa kylpylelut.

Vaikka synttäreillä vierähtikin melkein koko päivä, olisin silti kovasti halunnut illalla leffaan. Ykkösvaihtoehtona oli Drive ja kakkosena Tartunta, noh, eipä ollut kumpaankaan kuin eturivipaikkoja jäljellä, joten jäi leffailu väliin. Marraskuussa paremmalla onnella siis.

lauantai 22. lokakuuta 2011

perjantai 21. lokakuuta 2011

Uusi pesä

Kuten kuvasta näkee, pikku-chihuahua oli repinyt petinsä aika hyvään kuntoon, jeesus-teippikään ei pitänyt sitä enää kasassa. Tilalle ostin iglun, itse ainakin haluaisin tuollaisen ihanan, lämpimän ja turvallisen pesän.

Ella tekee tuttavuutta uuden pedin kanssa. Hyvin kelpaa hänellekin.

torstai 20. lokakuuta 2011

Uusi ilme 0.- budjetilla


Yllätyin miten paljon sisustuksen ilme voi muuttua pelkästään vaihtamalla verhojen paikkaa keskenään. Pinkit ja valkoiset verhot näyttää somalta lähekkäin ja ruskeat verhot taasen sopivat erittäin hyvin muutenkin ruskeaan meikkausnurkkaukseeni. Bueno!


Jätin yhden valkoisen verhon ruskeiden seuraksi, muuten olisi näyttänyt liian tyhjältä tuo nurkkaus. Uusi ilme, enkä kuluttanut yhtään rahaa!

Uusi aarre

Siinä se on, kauan haluttu Kalevalan Perniön sormus. Mikähän siinäkin oli niin vaikeaa käydä se ostamassa? Sunnuntaina marssin Kalevalan Kampin putiikkiin, pyysin saada kokeilla sormusta, se oli hyvä, kassan kautta poistuin liikkeestä. Meni ehkä 3 minuuttia..


Se on niin kaunis! Pidän kovasti suurikokoisista ja näyttävistä sormuksista, joten tämä on kuin minulle tehty. Kynsilakkakin on uusi, ostin Kosmetologimessuilta mm. tämän Orlyn lakan, sävyn nimi on Basket Case.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Spaghettinakkeja

Cool!

Ei sillä, että itse söisin spaghettinakkeja, mutta eikö olekin aika hienoja?

kuva lainattu

maanantai 17. lokakuuta 2011

Mietinnästä toteen

Jaa, että miten mietintäni ovat käyneet toteen? Noh, huonosti ja hyvin huonosti, mutta nyt tulee muutos!

Juusto-detoxissa olen onnistunut jotenkin. Olen selvästi vähentänyt juuston puputtamista, mutta en läheskään tarpeeksi. Eilisen selvisin kokonaan ilman juustoa, mutta viimeksi tänään söin Picnicin Roosa nauha -salaatin (sis. Brie-juustoa). Oikeaan suuntaan olen kuitenkin menossa. Hiljaa hyvä tulee?

Kirjat sen sijaan.. Aloitin mainitsemani Yömyrskyn lukemisen noin viikko sitten, mutta olen saanut luettua esiluvun ja ensimmäisen luvun. Tässä kohtaa voisi vaikka nauraa. Ei, mutta olen oikeasti ollut niin turkasen väsynyt, että en ole jaksanut lukea. Kirja kyllä vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta iltaisin olen too tired ja viikonloppuisin too busy. (ellei oteta mukaan mennyttä viikonloppua, jolloin olisi kyllä ollut aikaa, mutta ei energiaa).

VHH-ruokavaliokokeilu on ollut teoriatasolla vain, mutta tällä viikolla aion olla syömättä paljon hiilareita (eli ruokia, joissa on yli 12 g/100 g hiilihydraattia). Toivon, että tuloksena on energisempi minä, joka jaksaa lukea kirjojakin. Agendana ei ole laihtua, vaan saada yleisesti parempi ja terveempi olo. Tuloksista myöhemmin täällä.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Talviuni

Tätä viikonloppua voisi kai virallisesti kutsua talviuni-viikonlopuksi. En muista koska olen viimeksi nukkunut näin paljon. En tiedä mikä verottaa, ehkä uhmaikäinen koirani, joka on pitänyt minua hereillä viime aikoina tai sitten vain yleinen auringonvalon väheneminen, ilmaston kylmeneminen, syysapatia.

No, vaikka tulikin nukuttua ihan kiitettävästi, niin onneksi sain muutakin aikaiseksi. Kävin kosmetologimessuilla, Valtterin kirppiksellä ja ostamassa 1-vuotislahjan siskon tytölle. Lisäksi tuli tehtyä niitä perus viikonloppujuttuja, kuten pyykinpesua, leffojen katselua ja ruoanlaittoa. Perjantaina söin sipsejä, ja ne maistui paremmalta kuin koskaan!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Syys-picture-spam



Sanoivat, että tänä syksynä ei tule ruskaa ollenkaan, että lehdet muuttuvat vihreistä suoraan ruskeiksi. Sanoivat myös, että tulee huono sienisato. Eivät tainneet ottaa huomioon, että kylmyys tulee tavallista myöhemmin (hence the ruska), ja että kuivan kesän jälkeen tulikin sateinen syys (hence the sienet). Ei sillä, että sieniä söisin, mutta kuka ei värikkäistä lehdistä pitäisi?









Puu oli kynsilakan värinen

Elämäni rakkaudet






Voi kun oliskin


Tagi-spämmiä


Helsingissä ei ole enää montaa päivää ruskaa jäljellä. Täällä on jo alueita, joissa puut ovat alastomia. (Toisaalta, on täällä myös puita jotka ovat vielä kokonaan vihreitä). En tiedä miten kestän jälleen pitkän, pimeän, kylmän ja tuulisen ajanjakson yli. Ei kun tiedänhän! Siksi se Thaimaan matka varattiin. Tasan 12 viikkoa ja I'm off to heavenly paradise. Grreat. Kyllä sen voimalla pitää pystyä jaksamaan Suomen syys ja talvi.

Hyvää viikonloppua!

torstai 13. lokakuuta 2011

Se toinen blogi


Perustin kesällä toisen, pelkästään ruokaan keskittyvän blogin. En kertonut siitä täällä aiemmin, koska en halunnut, että teillä olisi "pakkoa" seurata sitä, kun seuraatte tätä.. Mutta jos ruokajutut kiinnostaa, kirjoittelen tänne reseptejä ja vinkkejä. Ruokablogi päivittyy harvemmin, kirjoittelen sinne silloin, kun on mielestäni jakamisen arvoista ruokatarinaa. Tervetuloa kurkistamaan!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Jestas, että pelästyin!

Aamulla en päässyt gmailiini, en blogiini. Olin ihan huonona ja itkun partaalla. Lähetin viestiä google-tukeen ja nyt onneksi tilini toimivat taas. Ehdin pelästyä kyllä pahemman kerran o_O Huuuh, huokaisu.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Love Chisu

Tykkään hoilata kotona biisejä, yleensä sellaisia semi-sydäntäraastavia. Tai tosi sydäntäraastavia. Näihin lukeutuu myös Chisun biisit, tässä lempparini.

Sabotage



Miehistä viis!



Mun koti ei oo täällä



Sama nainen



Tie




Ja bonuksena Laura Närhen Mä annan sut pois.

Pokaalitunnustus/haaste


Sain I'm Lackingilta tällaisen pystin, kiitos siitä!

Pokaalitunnustuksessa ideana on kertoa 10 "uutta" asiaa itsestään eli sellaisia mitä ei ole vielä blogissa kertonut. Olen tehnyt näitä ennenkin, mutta yritän keksiä vielä 10 paljastusta itsestäni.

1. Rakastan hopeasormuksia ja minun tekisi mieleni ostaa niitä aina lisää. Seuraavaksi ostoslistalla Kalevalan Perniön sormus.

2. Pidän kännykkääni 99% ajasta piippauksella. En siedä, että esim. avokonttorissa pidetään puhelimen äänet täysillä, kun itse luuhataan jossain muualla ja kännykkä työpöydällä...

3. Käytän kännykkääni vapaa-ajalla todella vähän ja yleensä soitan vaan siskolleni.

4. Haluaisin, että maailma menisi teknologian kehityksessä taaksepäin. Tämän vuoksi minulla ei ole (vielä?) älypuhelinta, en tykkää että niitä räplätään koko ajan ja joka tilanteessa. Jotain rajaa.

5. Olen koukussa iPodini Klondike-pasianssiin.

6. Kuljen ratikalla töihin ja stadiin, iPod on aina mukana, josta kuuntelen musiikkia samalla kun pelaan Klondikea.

7. En pelaa Facebookissa mitään pelejä.

8. Haaveilen paljon. Rakennan pilvilinnoja.

9. Minulla on 7 tatuointia 2 lävistystä. Lisäksi korvissa on 7 rei'itystä, mutta pidän koruja vain ensimmäisissä rei'issä.

10. Jos voittaisin lotossa lopettaisin duunissa ja lähtisin kiertämään maailmaa.

En jaa pystiä nyt keillekään tietyille, mutta jos luit tämän ja haluat jakaa 10 uutta asiaa itsestäsi, niin anna mennä!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Hyviä uutisia





Thaimaan matka on nyt sitten varattu. Voi tätä onnenpäivää! Pelkään tietysti jo ennakkoon pitkiä lentomatkoja, mutta sillehän ei sitten maha mittään. Ihana päästä keskellä talvea lämpimään ja aurinkoon, viime kerrasta on jo 10 vuotta, silloin kävimme ystävän kanssa Teneriffalla. Huomenna mennään fiilistelemään tulevaa reissua skumppalasien ääreen. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi ollut lauantai illalla liikenteessä, kivaa! Nyt kuitenkin lompsin kauppaan, tämän illan vietän siivoillen, syöden ja leffaa katsoen. Rentouttavaa perjantaita myös teille muille!

Kuvat otettu viime viikolla Keskuspuistossa