torstai 29. syyskuuta 2011

Sannalle



Tämä kirjoitus on omistettu Sannalle. Kaksi kärpästä samalla iskulla: hiukset ja tatskat. Tatskoista tosin vaan sneak peak, en ainakaan toistaiseksi halua laittaa selkeämpää kuvaa. Mietin pitkään tämänkin kuvan laittamista tänne, sillä en välttämättä halua kertoa avoimesti mitä tatuointini merkitsevät minulle. On enemmän sellainen asia, mistä voin höpistä kasvotusten.

Joten tämä kuva on nyt ainoa mikä tähän hetkeen irtoaa. Katsotaan alkaako ahdistaa niin paljon, että poistan koko kirjoituksen jossain vaiheessa. Mutta keskitytään mieluummin vaikka hiuksiini! Eikö ne olekin kivan punaiset? Tuollaiset ruosteeseen vivahtavat, luonnollisen oloiset, ei mikään purkki-oranssi.

Olen kuullut yhä useammalta kuinka tämä punainen sävy sopii minulle, joten aion olla punatukkainen ainakin tämän vuoden. Kaksi seuraavaa kampaajakäyntiäkin on jo varattu, ja kampaajalle ilmoitettu, että EI värjää niillä kerroilla minulle mustaa tukkaa, vaikka kuinka anelisin. Ehkä ensi vuonna sitten. Huomenna on muuten syyskuun vika päivä, tiesittekös sitä?

tiistai 27. syyskuuta 2011

Tiistaita


Lähiviikonloput on olleet tosi mukavia, mutta menneet niin turkasen nopeaa. Viime viikonloppu alkoi tosiaan juhlimisella, eikä olekaan pitkään aikaan ollut niin kivaa iltaa. Ilta koostui höpötyksestä ja drinkeistä, joita ennen tapasin juoda: Marianneista ja Valkovenäläisistä. Nostalgy!

Osasin kerrankin ottaa rauhallisesti, jotta pystyin hoitamaan siskon tyttöä lauantaina. Oltiin ensimmäistä kertaa ihan kahdestaan ja meillä meni tosi mukavasti. Sisko lahjoi minua myös kaikilla herkuilla, oli sipsejä, jätskiä, karkkia ja rahkaa...

Sunnuntaina oli ihanan aurinkoinen päivä ja pääsin pitkästä aikaa koirien kanssa kunnon lenkille. Otin ystävänkin mukaan ja kierreltiin pitkin Keskuspuistoa, käytiin moikkaamassa heppoja ja istuttiin pitkään kallioilla höpötellen ja nauttien auringon valosta ja lämmöstä. Ystävä tuli vielä kylään lenkin jälkeen ja suunniteltiin vähän meidän talven ulkomaanreissua. Matkaa ei vielä löytynyt, mutta suunnitelmat jokseenkiin selvillä. Meinataan kuitenkin vielä katsella tarjouspaketteja yms. että voi olla, että suunnitelmat muuttuu vielä.

Sunnuntai illalla katsoin ensimmäistä kertaa Numero 23 (The Number 23), jossa Jim Carrey näyttelee ilman naaman vääntelemistä. Ja arvatkaas, minä tykkäsin tuosta leffasta! Eihän se mikään mahtava ollut, mutta paljon parempi kuin luulin. Eli iloinen yllätys. Katsoin toisenkin leffan, mutta siitä en sitten tykännyt juurikaan, sellainen kun Vähät rakkaudesta (Down with Love).

Sunnuntaina en olisi myöskään halunnut millään mennä nukkumaan. Kolmipäiväiset viikonloput olis just se mitä kaipaan. Mielellään siten, että perjantai olisi vapaa. Pystyisi sitten hoitamaan joitain arkisiakin asioita, joita viikonloppuisin ei voi hoitaa. Toinen juttu mikä nyt olisi kiva, olisi loma. Loma loma loma.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Pika-Moi

Tuntuu, että aina kun kirjoitan blogia on perjantai. Tämä viikko on jälleen kerran mennyt supernopeasti. Viikonloppu alkaa biletyksellä, huomenna siskon tyttöä hoitamaan (joka muuten hänkin täyttää kohta jo vuoden!) ja sunnuntai on vielä vähän auki. Joko Match Showhun tai sitten muuten vaan koirien kanssa ulkoilua ja sunnuntai-rentoilua. Todella todella toivon, että sunnuntaina olisi nätti päivä ja pääsisi vihdoin pitkästä aikaa koirien kanssa kunnolla ulos. Koko viikon on satanut ja on pitänyt tehdä ihan minipieniä lenkkejä, pöh. Olen tosi innoissani siskon tytön hoitamisesta, ei ollakaan ennen oltu ihan kaksisteen. Täytyy tänään siis ottaa suht rauhallisesti. Vaikka onkin ilmasen viinan bileet ;) Loistavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 20. syyskuuta 2011

Sitä tätä ja tota

Nyt tekis niin mieli olla jossain muualla kuin töissä. Vaikka kotona siivoamassa vaatekaappeja. Pitäisikin siivota ne ihan kylmällä sydämellä. Muun muassa niitä "kotivaatteita" on enemmän kuin tarpeeksi. Miksi muuten kotivaatteet on aina rumia? Eihän siinä ole mitään järkeä.

Lounasaika on ihan korvilla ja ajattelin hyödyntää sen käymällä Verkkokaupassa. Ostoslistalla on ollut jo monta kuukautta uusi perus objektiivi, mutta Ruoholahti on niin syrjässä, ettei siellä tule ikinä käytyä. (Verkkokauppa.com sijaitsee siis Ruoholahdessa) Jospa sitten saisi taas uutta intoa valokuvaamiseen. Hitsi, kun sais ittensä joskus valokuvakurssillekin..

Olispa muuten kiva, jos ei illalla sataisi. Voisi mennä pitkästä aikaa koirien kanssa pitkälle lenkille ja nuuhkuttelemaan raitista ilmaa. Sen jälkeen vois sitten vaikka syödä, jonka jälkeen vois siirtyä niiden vaatekaappien kimppuun. Ei kyllä välttämättä jaksaminen ja innostus riitä sinne saakka. Mutta nyt objektiivi-ostoksille!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tuparit!

Nykyajan ruokakirja näyttää tältä, hehheh. Omasta blogistani lunttasin suolaisten muffinsien ohjetta, vaihdoin vaan vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin.

Tarjosin melonisalaattia, johon sai vapaavalintaisesti valita vuohenjuustoa tai fetaa, oliiveja ja siemeniä. Lisäksi oli (Pirkan) juuressipsejä ja niitä suolaisia muffinseja.


Jälkkäriksi vaahtokarkkeja, riisisuklaata ja Susu-paloja. Tarkoitus oli tehdä suklaamuffareita, mutta aika loppui kesken.


Sain ihania ja hyödykkäitä lahjoja; söpön minipeltiämpärin, pinkin astiapyyhkeen ja ruususaippuan, Pentikin (tässä ei voi mennä väärin) kynttilänaluslautasen tykötarpeineen ja mahtavia luomutuotteita.

Luomuolutta, -hunajaa, -oliiviöljyä, -appelsiinisuklaata, -basilikaa ja Clipperin uutta valmiskaakaojauhetta. Cool! Aivan mun näköisiä juttuja siis.

Sainpa myös yhden kuohuviinipullon, mutta se meni jo parempiin suihin.

Tämä viikonloppu oli muutenkin jotenkin todella kiva. Perjantaina ystävä oleili luonani koko illan, lauantai meni tosiaan tupareiden merkeissä ja tänään olen muun muassa istunut koirien kanssa kalliolla auringonpaisteessa, ja käväissyt ostamassa vähän urheiluvaatteita(!). Ajattelin katsos, josko se olisi tapa saada liikuntainnostus takaisin: uudet vaatteet, jota käydä näyttämässä salilla. Yritän ainakin.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Haluuun!

Haluan italianvinttikoiran. Haluan, haluan. Tahdon! Ääk, en kestä. Nyt on pakko hillitä itseni, sillä en ole ottamassa kolmatta koiraa. Niin kivaa kuin se olisikin, niin ei vaan tässä elämäntilanteessa ole kovin fiksua. On jo tarpeeksi hankalaa saada kahta koiraa välillä hoitoon, entä jos niitä olisikin kolme? Sitä paitsi asun yksiössä, enkä jaksaisi alkaa sisäsiisteysoppiin ihan heti uudestaan. Ainakaan talvella. Toivottavasti asun vielä joskus maalla/paritalossa/omakotitalossa tai rivitalossa, jossa on oma piha. Olisi niin paljon helpompaa. Mutta voi luoja, kun noi on söpöjä. Voisiko joku mun ystävistä ottaa tällaisen, niin voisin käydä sitä aina välillä paijaamassa? Anyone?

kuva poimittu netistä

torstai 15. syyskuuta 2011

Tummaa

Halusin välttämättä -tänne mulle kaikki nyt heti- -periaattella vaihtaa blogini yläbannerin. Aikaa ei ole kikkailla mitään erikoista, joten kävin läpi kuva-arkistojani. Teki mieli jotain vihreää, valoisaa ja raikasta, mutta sitten ajattelin, että kuva sandaali-jaloista ei ehkä sovi tähän alkaneeseen syksyyn, tulevaan talveen. Päädyin käsittelemään kuvaa, jonka otin huhtikuiselta Pariisin-reissulta. Siitä tuli tumma ja synkkä, mutta punaisen sydämen ansiosta silti söpö ja positiivinen. Tarkoitus on tehdä vähän markkeeravampi banneri, kunhan tulee inspis ja on aikaa. Tällä siihen asti.

uusi
vanha


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kauhee tahto blogata

Heips. Olisi kauhea tahto blogata, mutta mahdollisuus siihen puuttuu. Töissä kaikki projektit painaa päälle samaan aikaan, ja kotona ei edelleenkään ole toimivaa konetta. Huomenna olisi sitten taas torstai. Perjantaina tulee varmaan vaan löhöttyä sohvalla, pakko rentoilla raskaan viikon jälkeen. Lauantaina pidän pikkuporukalle tuparit, se on kivaa se. Että lauantai alkanee armottomalla siivouksella, kauppareissulla ja kokkailulla. Saas nähdä mitä Ella-neiti tuumaa, kun kämppään tulee yhtäkkiä kerralla 5 tuntematonta ihmistä. Pupu menee tietysti ihan sekaisin ja hyppää sylistä syliin innostuneena. Siinä se kuvassa toivottaa jo kaiffarit tervetulleeksi.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Weekend fun

Lauantaina oli rankka herätys kuudelta, kun piti olla jo kahdeksalta kampaajan tuolissa. Nyt on tukka taas hyvin, laitettiin vähän ruosteisempi puna-oranssi sävy, tummalla tyvellä, ja leikattiin kolmen sentin kuolleet kamaluudet kampaamon lattialle.

Kampaajalta suuntasin siskon kanssa Tuomarinkylään koiranäyttelyyn. Katsottiin kiinanharjakoirat, lyhytkarvaiset chihuahuat ja siinä samalla myös nämä kuvissa esiintyvät venäjäntoyterrierit; lyhyt ja pitkäkarvaiset. Näyttelyssä oli lämmin kun aurinko paistoi, mutta kylmä heti kun aurinko meni pilveen. Perus syys-efekti.

Sunnuntaina näin ystävää väsyneissä merkeissä stadissa. Tarkoitus oli mennä katsomaan The Tree of Life, mutta olimme molemmat niin uuvuksissa, että päädyimme melkein puolet lyhyempään leffaan, eli Woody Allenin Midnight in Paris'iin. Oli ihan ok, mutta en saanut mitään kicksejä siitä. Elokuvan jälkeen nautimme mahat täyteen nepalilaista Mount Everestissä. Nepskin kanssa ei voi mennä pieleen, se on aina hyvää.

Loppuilta menikin sohvalla makoillen, jossa nukuin päikkärit klo 19–20, eli ennemminkin "ilkkarit". Joka ikinen syys mulle käy samoin, eli tulen aivan valtavan väsyneeksi. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut maailman vaikein nousta aamulla sängystä. Olen vä-sy-nyt. Aloitin D-vitamiinikuurin kolme päivää sitten, jospa se alkaisi jossain vaiheessa auttamaan. Ja jos sais itsensä väännettyä takaisin salille, niin sekin voisi mahdollisesti auttaa? Ehkä ens viikonloppuna *virn*

lauantai 10. syyskuuta 2011

Jälkiruokaa, gluten-free

Tää oli tosi fiksu eilen, ja pakkasi töistä mukaan läppärin, mutta ei laturia. Eli mulla on noin tunti aikaa käyttää konetta, ennen kuin se sammuu.

Siispä nopea vinkkaus pariin stadilaiseen kahvilaan, josta saa hyvää (gluteenitonta) jälkkäriä.

Megakokoiset kahden pallon jätskiannokset saatiin mukavalta Mövenpick-myyjältä Stockmannilla. Valitsin minttu-suklaata ja pistaasia. Jälkimmäinen oli pahahkoa, mutta söin silti. Ystävän annoksessa komeili niin ikään minttu-suklaa, mutta toisena pallona joku ihanan kermainen marja-unelma. Tykönä kaffetta. Ja oli edukasta vrt. esim. Ben & Jerry's kahvila..

Jos haluaa gluteenitonta kakkua, niin kannattaa suunnata Cafe Espalle. Siellä on vaihtelevasti joku gluteeniton kakku, kuten tämä marjaisa juustokakku. Olen syönyt siellä myös aivan to-die-for suklaakakkua (mutakakku ennemminkin). Siinä oli kermavaahtoakin päällä ja maku oli suussa sulava. Muita gluteenittomia herkkuja Espalla on briossi, marenki ja jäätelö. Kahta viimeistä siellä on aina, briosseja vaihtelevasti. Taidanpa haluta tuonne huomenna, slurps!

perjantai 9. syyskuuta 2011

Perjantait on mun ystäviä


Yhtäkkiä se on taas perjantai. En voi ymmärtää, miten nopeasti viikot menevät.

Tänään on siivouspäivä, tai ennemminkin ilta.. Aion siivota kämppäni lisäksi myös koirat. Siinäpä se perjantai sitten. Huomenna on heti aamusta kampaaja (vihdoin!), ja jos ei kovasti sada, niin menen siskon kanssa koiranäyttelyyn turistiksi. Sunnuntain hengailen ystävän kanssa, mietittiin leffaa, syömistä ja minun luonani oleilua. Ja siinä se viikonloppukin sitten taas meni! Mistä lisää tunteja päiviin ja viikkoihin? No mutta sitä ei kannata tässä vaiheessa murehtia, vielä työpäivä edessä ja sitten viikonlopun viettoon. Jee!

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Koira lelulaatikossa

Otsikko kuulostaa muuten ihan joltain jännityskirjalta :D
Tulin vaan kertomaan kuulumisia, sillä minullakin ollut tällä viikolla puuhakasta.

  • Maanantaina ystävä tuli kylään, tarjosin punajuuri-kesäkurpitsa-vuohenjuustopaistosta ja terapiaa
  • Tiistaina oli siivouspäivä, koska
  • Keskiviikkona rakas ystävä tuli ensimmäistä kertaa visiitille tähän kotiini. Juteltiin niitä näitä ja paljon ravinnosta
  • Torstaina oli firman bileet, joissa vierähti koko ilta ja hauskaa oli
  • Perjantaina oli ihan megakamala olo, mutta töihin selvisin ja kalpeanaamaisena onnistuin tekemään jonkun verran töitäkin. Eikä siinä vielä kaikki, illalla suunnistin ystävän luokse saunomaan, jossa minua passattiin myös herkullisella salaatilla ja Pappagallon suklaajäätelöllä sekä oman maan vadelmilla. Samalla ne oli hyvästit ystävän asunnolle, sillä hän muuttaa muualle siippansa kanssa
  • Lauantaina selviydyin edelleen torstain bileistä ja lueskelin muiden blogeja. Tein herkullisia tacoja, kävin koirien kanssa lenkillä auringonpaisteessa ja ehdin juuri ennen sadetta takaisin kotia. Katselin leffoja ja söin Rainbown banaanirahkan (on muuten ihanan raikas, ei yhtään äklö)
  • Sunnuntaina, eli tänään, bloggailen jo toista kertaa. Olen käynyt koirien kanssa lenkillä Keskuspuistossa, syönyt taas tacoja, ja tehnyt visiitin muutamaan stadin kauppaan. Missä ne kaikki kivat syysvaatteet on vai enkö mä vaan löydä niitä? Mukaan tarttui nimittäin vain suihkusaippuaa, vesimelonin tuoksuinen vartalovoide ja yksi meikkisivellin. Nyt parhaillani mietin, että tekisinkö vähän lankkuperunoita uunissa ja katsoisin Bad Boys 2 vai ottaisinko vähän rahkaa ja joisin kahvia? Yhtään ei ole nälkä, mutta lankkuperunat maistuis kyllä aika hyvältä. Mmm...

5 vaille 700

Huomasin juuri, että olen kirjoittanut 5 vaille 700 blogautusta, huh! Aika hurjaa. Tämän kuun lopussa tuleekin kolme vuotta siitä kun aloitin blogin kirjoittamisen. Enkä ole todellakaan vielä lopettamassa. Tuntuu muutenkin siltä, että vieläkin harjoittelen kirjoittamista. En ole koskaan ollut hyvä äidinkielessä, ainekirjoituksissa tai edes päiväkirjan kirjoittamisessa, joten blogin aloituskin aikanaan tuntui tosi vaikeelta. "Entä jos kukaan ei lue mun juttuja, kun ne on niin huonoja", no olihan ne huonoja aluksi, mutta olen petrannut koko ajan ja lukijoita on riittänyt mukavasti, joten kiitos teille ja I'm happy.

Nyt on tosiaan syyskuu ja syksy virallisesti. Vielä tasan viikko sitten puin viimeisen kerran päälle kesäiset vaatteet ja kengät, ja suunnistin Ellan kanssa Kaivopuistoon Suomen Kääpiökoirayhdistyksen erikoisnäyttelyyn, ihan turistiksi vaan ja sosialiseeraamaan. Elbis oli tosi reipas.


Sää vaihteli lämpimästä ja aurinkoisesta, pilviseen ja lämpimään, pilviseen ja kylmään, kosteaan ja sateeseen... En todella ollut varustautunut kunnolla, mutta onneksi en kuitenkaan vilustunut, vaikka jalat kastuikin ja oli muutenkin vilu.

Heippa sandaalit, nähdään ens vuonna sitten taas!