torstai 10. helmikuuta 2011

Salty muffins

Tein aivan järkyttävän hyviä suolaisia muffareita viikonloppuna. Näitä tulen ehdottomasti tekemään jatkossakin. Taikinasta tulee n. 12 muffinia.

Tarvitset
- 4 dl vehnäjauhoa
- 1 tl leivinjauhoa
- 1 tl suolaa
- mustapippuria
- 1 tl sokeria
- 1 tl oreganoa
- 50 g voita
- 2 dl maitoa
- 2 rkl kuutioituja aurinkokuivattuja tomaatteja
- 3 rkl vihreitä pilkottuja oliiveja
- n. 1 dl paahdettua sipulirouhetta
- 1 dl mozzarellajuustoraastetta
Lisäksi
- rosmariinia
- sormisuolaa
- muffinsivuokia

Sekoita kuivat aineet keskeään, lisää kylmä voi ja nypi murumaiseksi seokseksi. Kaada joukkoon kylmä maito ja sekoita. Lisää joukkoon aurinkokuivatut tomaattikuutiot, oliivit, paahdettu sipulirouhe ja juustoraaste. Sekoita. Nostele lusikoilla taikinaa voideltuihin muffinivuokiin. Ripottele päälle rosmariinia ja sormisuolaa (maltillisesti). Paista 200° uunissa 20 minuuttia.

Mulla lorahti vähän liikaa sormisuolaa muffareihin ja niistä tuli kyllä aika suolaisia. Ei se kyllä toisaalta haitannut ;) Ensi kerralla ajattelin laittaa vähemmän suolaa taikinaa, niin ei tule yliannostusta tuon sormisuolan kanssa.

ohje mukailtu Yhteishyvän Ruokamaailma lehdestä.

6 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Heti iski hirvittävä himo leipoa jotain... Ja toi edellisen postauksen juustokakku on listalla ensimmäisenä! Vaikka en suostukaan viettämään ystävänpäivää niin ehkäpä teen jollakin muulla tekosyyllä herkkuja ens maanantaina. :D

Chatrin kirjoitti...

tiitiäinen: mikä tahansa päivä voi leipoa. mäkin leivoin viikonloppuna ihan vaan leipomisen ilosta, ei mulla mitään syytä ollut :)

June kirjoitti...

Suolaset muffarit on just hyviä! Etenkin jos niissä on juustoa. Kaikki missä on juustoa, on hyvää :P

Chatrin kirjoitti...

bubble: näistä tuli jotenkin uskomattoman meheviä, aivan tajuhyviä!

Akissfromthepast kirjoitti...

noi näyttää herkuille! suolainen maistuu jotenkin nykyään paremmalle kuin ylimakea..
oikein hyvää ystävänpäivää sulle :)

Chatrin kirjoitti...

akissfromthepast: oli tosi herkullisia. pakko tehdä näitä pian uudestaan! suolanen on aina parempaa kuin makea. sipsit, mmmm ;)