maanantai 31. elokuuta 2009

Terveisiä Jyväskylästä ja keikalta

Käytiin viikonloppuna Miehen äidillä Jyväskylässä pikavisiitillä. Perjantaina oltiin perillä vasta 21.30 aikaan, joten siinä ei ehtinyt kummempia ennen nukkumaan menoa. Lauantaina pyörittiin keskustassa, josta löysin shortsit Kefalonian matkalle. Käytiin syömässä maistuvia tapaksia ravintola Tororossa, eikä muuten tullut nälkä enää koko päivänä! Illalla käytiin irkkupubissa muutamalla Miehen ystäväpariskunnan kanssa. Sunnuntaina lähdettiin jo ennen puoltapäivää ajamaan kohti Helsinkiä, sillä minulla oli tiedossa illalla keikka.

Ennen La Coka Nostran räbäytystä kävimme Iguanassa nachoilla ja olusilla/siiderillä, ja tietenkin juttelemassa viimeisimmät kuulumiset.


Tämän parempaa kuvaa en sitten itse bändistä saanutkaan. Keikka oli muuten hyvä, mutta vähän alkoi nyppimään, kun jätkät starttasivat vasta 23.30 aikoihin ja sitä ennen lavalla oli maailman huonoimmat räpäyttäjät (Aisti & Emeto). Kotiin selvisin puolikahdelta ja töihin piti nousta kuudelta. Titityy.


torstai 27. elokuuta 2009

Hyvää paprikasta

Satuinpahan tekemään tässä yksi päivä täytettyjä paprikoita. Tällä kertaa en laittanut täytteeksi riisiä enkä tuorejuustoa vaan sipulia, valkosipulia, oliivia, ricotta-juustoa, mozzarellajuustoa, kesäkurpitsaa sekä timjamia. Uunissa 225° n. 20 minuuttia.

tiistai 25. elokuuta 2009

Karvaiset kaverit

Toissa viikonloppuna meille tuli hoitoon siskoni koira Venla. Sen viikonlopun ajan meillä oli kolme koiraa.

Samaisena sunnuntaina meidän Kerttu lähti viikoksi siskolleni "kouluun". Kerttu kun ei ollut koskaan ollut ilman Pupua, eikä liiemmin ilman meitä omistajiakaan. Tuumittiin yhdessä, että tekee hyvää pikku-Kepalle olla välillä eri maisemissa ja eri laumassa.

Lauantaina Kerttu tuli takaisin. Oli kuulemma ollut erittäin reipas, iloinen ja vaivaton. Hyvä Kerttu, kiltti tyttö.


Niin ikään lauantaina meillä kävi vieras – kissa vieras!
Asumme alueella, joka on n. 90%:sti omakotitaloaluetta. Kissoja siis vilistää täällä yhtä paljon, kuin jossain maalla. Näkiessään minut kissa alkoi juttelemaan kovasti ja puskemaan jalkaani vasten. Silittelin häntä aikani ja jatkoin matkaa lähikauppaan (putkimiestä, nääs). Kaupasta takaisin tullessani kissa kyyhötti yhä paikallaan ja jutteli äänekkäästi. Lähti jopa seuraamaan minua. Nappasin hänet sitten kainaloon ja raahasin meille kotia.

Annoin hänelle ruokaa, vettä ja rapsutuksia. Kissa vaikutti oikein tyytyväiseltä. Tässä alimmaisessa kuvassa kissa sähisee Pupulle, kuinka somaa.
Mies tuli kotiin tennistä pelaamasta ja käski heittää kissan pihalle, ja niin minä tein. Toivottavasti se löysi kotiinsa, eikä saanut sen kummempia traumoja koiristani.


Juu, kyllä. keittiönpöydällä on pyyhe ja silitysrauta. Katsokaas kun en omista silityslautaa ja pakkohan se jossain on silittää (silloin kerran vuodessa, kun saan aikaiseksi). Keittiönpöytä toimikoon lautana ja pyyhe pehmusteena. Ihan hyvin se noinkin toimii. Taustalla näkyy myös seksikäs pyykinkuivausteline, pahoitteluni kuvan estetiikasta (tai lähinnä sen puutteesta).

maanantai 24. elokuuta 2009

Päivän piristys

Joskus yksinkertainenkin asia voi aamulla ilostuttaa. Kuten tämä söpö vespa, johon törmäsin kotipihamme läheisyydessä töihin lähtiessä.


lauantai 22. elokuuta 2009

Maukasta kesäruokaa

Tänä kesänä kasvikset ja kana on ollut hot. Sen kummempia reseptejä minulla ei ole tähän laittaa, olen vain paistanut kanan pannulla kera mausteiden ja pilkkonut lautaselle kasviksia seuraksi. Ensimmäisessä kuvassa näkyy myös uusia perunoita ja niiden päällä nokare oivariinia.


Nuo valkoiset pallot ovat mozzarellahelmiä


Tänä kesänä olen myös voittanut allergiani porkkanoita kohtaan (ISO JEEEEE!) ja niitä näkyykin joka lautasella.


Maailman helpoin ruoka tehdä on tonnikalapasta ja sitä tehdään silloin, kun kaupassa ei olla käyty viikkoon ja jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Nimittäin tunaa ja pastaa löytyy kaapistani aina. Mukaan vähän oliiveja ja punasipulia sekä mausteita (pippuri ja chilijauhe) ja voilá!
Ruoka näyttää oksennukselta, mutta maistuu hyvältä :)


Taas on kirjoja luettu


Dan Brownin Da Vinci -koodi ja Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä on saatu päätökseen. Da Vinci -koodi tuntui tosi pitkältä ja oikeastaan tempaisi mukaan vasta ihan kirjan loppuvaiheilla. Katsoin Da Vinci -koodi leffan melkein heti perään ja voi luoja miten paljon sitä oli tiivistetty versus kirja! Olen aina pitänyt tuosta leffasta, mutta jotenkin kirjan lukemisen jälkeen se tuntui ihan platkulta. Aion myös lukea kirjan jatko-osan, Enkelit ja demonit, mutta pitänee katsoa elokuva ensin, ettei siihenkin sitten pety.

Avoimien ovien päivä on toinen Anna-Leena Härkösen kirja minkä olen lukenut ja se tempaisi mukaansa saman tien. Sitä lukiessa ei kauan nokka tuhissut ja eilen aloitinkin lukemaan jo uutta kirjaa: Dexterin pimeät päiväunet. Ko. tv-sarja on yksi lemppareistani, katsotaan miten kirja maistuu...

perjantai 21. elokuuta 2009

Kaunis nainen

Kaikki tietävät elokuvan Pretty Woman, vuodelta 1990. Kaikki tietävät myös elokuvan tunnusbiisin Oh, pretty woman, jonka esittää edesmennyt Roy Orbison. Biisi on levytetty vuonna 1988, eli ennen kuin elokuvakaan on valmistunut.



Elokuvan voi katsoa Neloselta tulevana sunnuntaina. Tähän sanottakoon, että Mies näki mainoksen Nelosen leffaputkesta eilen ja sanoi siihen, että "Tänä viikonloppuna ei ainakaan tartte kattoa Nelosen leffoja". Kukin tehkööt omat päätöksensä =D


keskiviikko 19. elokuuta 2009

Oma totoroni

Lueskelin The Boobettes -blogia ja löysin sieltä aivan mahtavan totoro-tyynyn. Hayao Miyazaki -fanina laitoin kommenttia, että tahdon ko. tyynyn ja Boobettes lupasi tehdä minulle ihan oman sellaisen. Eikä mennyt montaa päivää, kun oma totoroni putkahti postiluukusta. Ja se on aivan yltiö söpö!


Boobettes on muutenkin mielettömän lahjakas tuunailija, vaikka omien sanojensa mukaan tuota sanaa inhoaakin. Ehkä pitäisi puhua sivistyneemmin modifioijasta ;)
Käy ihmeessä tsekkaamassa The Boobettes.

maanantai 17. elokuuta 2009

Roskaa, cavaa ja tapaksia

Eräänä keskiviikkona eksyimme Riehun ja Marjon kanssa Casa Largoon.


Ensin terassille juomaan pirteät cranberryroskat ja odottamaan, että tapasbaari aukeaa.


Sisällä nautimme pari pulloa cavaa ja ja tytöt ottivat myös tapaksia.


Olin lounaalla nauttinut Haikaranpesän buffet-antimista, joten minulla ei ollut ollenkaan nälkä (kerta se on ensimmäinenkin). Tapakset näyttivät kyllä houkuttelevilta.


Eikä miljöössäkään ollut mitään vikaa.


Tyttöjen illat on parhautta!

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Viikon naiset

Viime viikon nainen jäi väliin, joten tässä teille naisia kaksin kappalein. Kyseessä kovasti pitämäni PMMP-yhtye.

Paula Vesala ja Mira Luoti tutustuivat Popstar ohjelmassa vuonna 2002 ja näin syntyi PMMP. Täytyykin sanoa, että onneksi tytöt eivät menestyneet ohjelmassa paremmin, sillä tuskin muuten olisi PMMP:tä.

Enemmän fanitan Mira Luotia,

mutta ei Paulassakaan mitään vikaa ole.

Tytöt täydentävät hyvin toisiaan. Huutava Mira ja suloääninen Paula osaavat molemmat olla suloäänisiä huutajia ja aivan mahtavia live-esiintyjiä.

PMMP = Paulan ja Miran Molemmat Puolet

Tytöistä voisi kertoa enemmänkin, mutta haluan pitää jutun lyhyenä.

Loppuun vielä uusimman levyn paras biisi.




Kuvat 1, 2, 3, 4 ja 7, 5, 6

perjantai 14. elokuuta 2009

Pientä sisustuspäivitystä

Etsin kauan naulakkoon kiinnitettävää säilytyslokerikkoa kenkiä varten, kunnes vihdoin löysin sopivan Ikeasta. Sitä ennen ehdin ravata monessa eri kaupassa turhautumiseen asti. Joko säilytyslokerikot eivät kuuluneet kaupan valikoimaan tai sitten ne olivat äklövärisiä (tummansinisiä).

Mutta siinä se ikealainen nyt eteisessä koreilee ja minä olen iloinen.


Olen myös jonkin aikaa halunnut vaalentaa kotini ilmettä. Viime vuonna hankin jo pari valkoista torkkupeittoa olohuoneeseen ja siitä se ajatus sitten lähti. Makuuhuoneessa on nykyään Ikean käännettävä päiväpeitto, jossa toinen puoli on valkoinen ja toinen kerman värinen. Vielä pitäisi uusia koristetyynyt. Niitähän ei ole koskaan liikaa..?


Ostin pitkästä aikaa myös sisustuslehden, joka tosin on vieläkin lukematta (kuten ne sataviisi muutakin lehteä)...


torstai 13. elokuuta 2009

Kun karkkihimo yllättää


Kun karkkinälkä yllättää, pitää asialle tehdä jotain. Kuten mennä kaupan kautta kotiin kolmen karkkipussin ja suklaalevyn kanssa. Näin kävi minulle pari päivää sitten.

Malaco MUST Dark Shots on uutuustuote, jota piti heti päästä testaamaan. Pussi aukesi jo metrossa, eikä mässyttämisestä meinannut tulla loppua. (Anteeksi kanssamatkustajat)

Dragsterit, eli autonrenkaat, ovat lempikarkkejani. Harmikseni niitä ei kovin monessa kaupassa ole myynnissä. Pussi meni sisuksiini noin viidessä minuutissa.

Jos et jo huomannut, niin salmiakit ovat mieleeni. Salmiakki Pääkallopussin söin vasta eilen, kertaistumalta nekin. Tuli vähän huono olo, ehhh...

Salmiakkisuklaalevystä olen syönyt vasta yhden rivin, sitä pääsen siis jatkamaan tänään.

Mitkä ovat sinun lempikarkkejasi?

tiistai 11. elokuuta 2009

Ystävän koti

Ystävän luona saa sämpylä-dallaspulla-kahvi aamiaisen hyvässä seurassa.


Ystävän kauniista kodista on pakko ottaa kuvia.

...sieltä
...täältä
...ja tuolta

Joitain kuvia pitää rajata hassusti, ettei ystävän anonymiteetti kärsi. Kuvassa näkyy his and hers kalanruotokorut sekä kuva söpöistä ballerinoista.


Tämä peili oli ennen tummanruskea. Moni muukin asia ja esine on muuttanut olomuotoaan ystävän äkillisen päähänpistoksen johdosta.


Sängyn päällä on muhkeat tyynyt.


Kaapin päällä on hattulaatikko, jonka päällä on pehmojänö.


Myös pienellä asukilla on hyvät oltavat ystäväni kodissa.