tiistai 30. kesäkuuta 2009

Busybusybusy

Olen ollut hyvin kiireinen lähiviikkoina ja syyhän on selvä: olen siskoni kaaso ja häät ovat ensi lauantaina. (kääääk!) Tässä on ollut sitten yhtä ja toista tekemistä lähipäivinä ja jatkuu vaan. Toinen kaaso tulee kohta luokseni ja sitten käymme polttarikansion kimppuun. Tarkoitus olisi saada se tänään valmiiksi. Päivät nimittäin loppuu kesken ja puhekin on vielä laatimatta ja ja ja. En olisi uskonut, että näin paljon on kaasolla hommaa, vaikka sitä ei periaatteessa paljon olekaan. Siskoni on hoitanut melkein kaiken itse. Huh. No, kohta ne on ohi :)

Siitä minulla alkaakin kesäloma, jippii! Eipä ole kummempia suunnitelmia, ainakin sukulaisissa kiertelyä, mökkeilyä, toivottavasti auringonottoa ja ystäviä, hyvää ruokaa ja juomaa.


Tässäpä vielä tämän päivän asuni. Ihana vihreä papukaijamekko, ruskea bolero, valkoiset koivet ja lempikiilakorkokenkäni.


maanantai 29. kesäkuuta 2009

Tämän viikon nainen jatkaa musiikkilinjalla. Kyseessä Portisheadin kipale Glory box. Youtube ei anna linkittää alkuperäistä musiikkivideota, joten tässä oikea biisi höystettynä väärällä videolla. Alkuperäinen musavideo täällä.

Glory box on levytetty vuonna 1994, jolloin naisartistit keskittyivät vielä laulamiseen vähissä vaatteissa keikkumisen sijaan.


torstai 25. kesäkuuta 2009

Pikkuostokset vol.2


Sokoksen keikalta mukaani lähti myös Goshin Rising sun eyeliner, josta sain heti kehuja ystävältäni. Hän pyysi kirjoittamaan merkin ja sävyn ylös – meinaa mennä itse ostamaan samanlaisen. Glad to be at service.

Nuo Goshin silmänrajauskynät ovat kyllä hyviä. Ne ovat vedenkestäviä ja helposti levittyviä. Niiden kanssa ei tarvitse taistella.

Hukkasin maaliskuisella firman virkistäytymisiltamalla (aurinko)puuterisiveltimeni ja olen pitkään miettinyt ostaako uuden vai odottaako syksyn kosmetologimessuja, joissa Duroyn siveltimiä myydään -50% hintaan. No, päätin nyt sitten kuitenkin ostaa moisen ihan normihinnalla, sillä kyllästyin taistelemaan liian ison siveltimen kanssa (mikä minulta kotoa löytyi). Tämä uusi sivellin on vielä aika kätevä: harjasosan saa hylsyyn piiloon ja vielä korkin päälle. Näin sivellin pysyy hyvässä kuosissa pidempään.

Sokoksella oli laitettu aletuotteita hyvin esille ja silmiini osui Lumenen syväkosteuttava vartaloemulsio. Huhtikuisessa kirjoituksessani kerroin etsiväni täydellistä vartalovoidetta. Olen tullut siihen lopputulokseen, että kyllä se mielestäni on Doven kuivan ihon vartalovoide. Mutta tykkään kuitenkin kokeilla kaikkia uusia tuotteita, joten seuraavaksi testissä ko. Lumenen voide. Yritän muistaa raportoida mitä siitä pidän.

Siinäpä uusimmat ostokseni. Viikonloppuna mennään Miehen kanssa aleostoksille, toivottavasti sieltä löytyisi jotain kivaa kesävaatetusta.


keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Operaatio: rusketus keinolla millä hyvänsä


Sinisenä hohtavan valkoisen ihoni rusketusprojekti alkoi eilen. Koska sitä luonnollista rusketusta en ole ilmoista johtuen vielä saanut, on turvauduttava purkkirusketukseen. Siskoni häät ovat ensi viikon viikonloppuna enkä halua hohtaa valkoisena kaasona ruskeiden vieraiden keskellä.

Itseruskettavat haisevat pahalta, mutta nyt ei muu auta. Eiliseltä Sokoksen reissulta mukaan tarttui Lumenen kevyesti päivettävä kasvovoide ja Doven hiljalleen ruskettava vartalovoide. Lumenea olen laittanut kasvoille sekä eilen illalla että tänään aamulla. Dovea vartaloon tänä aamuna. Ihan kuin huomaisin nyt jo eron. Onkohan mahdollista?

Tuossa Doven voiteessa on mukana kiiltohippusia, joten ihoni kimaltelee kesäisesti.
Yritän käyttää näitä nyt parin viikon ajan, hajusta huolimatta. (Sorry my friends, hang on the smelly me)

Tuosta Doven Summer Glow vartalovoiteesta on muuten myös versio, jossa mukana sekä kimallus että spf15!


Eilispäivän asu

Eilisen asu, kuvattuna likaisen peilin kautta, voilá!

Housut ja tunika ostettu toissa viikon shoppausreissulla. Housut Onlysta, tunika Vero Modasta. (Kengät Vagabondin mukavat kiilakorot vm. -08. Neuletakki Vilasta, parin vuoden takainen).

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Mökkijuhannus

MissB haastoi blogissaan kertomaan juhannuksesta kuvin. Olisin tämän muutenkin tehnyt, mutta nyt oikeen haasteen saattelemana.

Mökillä tuli syötyä hyvin ja yllättäen myös suht terveellisesti. Jos ei lasketa mango-juustokakkua ja lättyjä epäterveellisiksi. (eihän?)


Teimme äipän kanssa pihalle pientä faceliftiä.

ennen

jälkeen

Toin mukanani yllä olevan bambuaidan lisäksi pari tällaista toisenlaista bambuaitaa. Toisessa mukana siniset valot, toisessa punaiset.


Mökillä tuli myös rentouduttua takkatulen, saunan, kirjan, lenkkeilyn, nukkumisen ja puuhastelun avulla.


myös koirat, joita oli mukana 5 kpl, rentoutuivat

Heitimme tikkaa vaihtelevalla menestyksellä. Mutta kukas olikaan ylivoimaisesti porukan paras? Minä tietenkin, krhm.



Kävelimme pitkiä lenkkejä. Joiden matkan varrella näkyi....


muurahaisen kekoja

kaartuvia puita

hauskan näköisiä puita

peltoja

paljon erilaisia kukkasia


mörskiä

hevosia ja varsoja

Mökillä tulee myös aina kuvattua pihaa.


Pihalla on paljon erilaisia yrttejä. mm. oreganoa, tilliä, persiljaa, rakuunaa, salviaa ja kuvassa näkyvää ruohosipulia.


Taustalla keinupatio, keskellä linnunpönttö-tuulimylly, joka on aarre äidin lapsuudesta, etualalla lyhty pimeitä iltoja varten.


kaikkien mökiltä löytyy tällainen

Ja meidän pihalta löytyy jos jonkin näköistä maskottia.


Eritoten tulee kuvattua kukkia. Niitäkin löytyy pihaltamme paljon erilaisia.

orvokkeja

orvokkeja ja petunioita

lisää orvokkeja ja jotain hopealehteä

Sunnuntaina kävimme Salossa aleostoksilla, mutta saaliiksi sain vain vihkon. Mutta mikä ihana kierrevihko onkin!


Siinä juhannukseni vm. 2009 pähkinänkuoressa. Maanantaina heräsin töihin levänneenä ja pirteänä. Ihana, kankkusvapaa juhannus!


maanantai 22. kesäkuuta 2009

Viikon nainen no. 1

Sain idean tehdä Viikon nainen -osion blogiini. Ajatus lähti liikkeelle, kun huomasin että aika moni musiikkikappale sisältää sanan "woman".

Viikon nainen tulee käsittelemään myös muita naisaiheisia juttuja laulujen sanojen lisäksi, mutta lähdetään silti liikkeelle Neneh Cherryn musiikkivideolla Woman. Klassikko vuodelta 1996.




keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Onnellisuus lista

Mikaela ja Riehu ovat jo kertoneet omista iloisuuden aiheistaan ja nyt on minun vuoroni.


1. Juhannus mökillä
Pääsen tänään vanhempieni mökille viettämään juhannusta, enkä tiedä mitään ihanampaa. Neljä päivää pelkkää rentoutumista. Ei töitä, ei velvollisuuksia, pelkkää olemista. Sunnuntaille olen suunnitellut ale-shoppailua Salossa, mutta muuten ei ole mitään suunnitelmia. Tulee varmaan autettua äitiä ruoanlaitossa ja pihamaalla, käytyä lenkillä metsässä, luettua lehtiä ja kirjoja, heiteltyä mölkkyä isän kanssa, nukuttua pitkään ja syötyä hyvin.


2. Lähestyvä loma
Pääsen mökille kohta uudestaan, sillä minulla alkaa loma kahden viikon päästä. Lomani alkaa siskoni häillä, joka olkoon iloisuuden aihe nro 2.1. Lomalle ei ole mitään erityisempiä suunnitelmia. Tuskin tulee lähdettyä minnekään pitkälle, vaikka reissu Barcelonaan onkin ystävän kanssa jo suunnitteilla. Ihan kiva ettei ole tarkkaa aikataulua loman varalle, vaan voi sitten tehdä mitä milloinkin haluaa. Mökkiä ja sukulaisia nyt ainakin. Toivottavasti myös aurinko paistaisi, että voisin ottaa aurinkoa vitivalkoiselle iholleni.


3. Portishead
Tässä uutta lempimusiikkiani. Miten minulta on voinut mennä ohi näin mahtava yhtye?





4. Transformers 2
Näin eilen ensimmäistä kertaa Transformers - Revenge of the Fallen trailerin ja reaktioni oli äänekäs "JEE!" Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 24.6., eli ensi viikon perjantaina. Tämä täytyy käydä lomalla katsomassa. Päivänäytöksessä halvemmalla, nääs.


5. Uusi tatuointi
Hankin uuden tatuoinnin toissapäivänä. Musta, koukeromainen sydän koristaa lantiotani tästä ikuisuuteen. Tatuointi-buumi on päällä ja mietinkin koko ajan minkä tatuoinnin ottaisin seuraavaksi ja minne. Viitisen ideaa minulla jo on. Niistä lisää kenties myöhemmin.


Haastan kaikki muutkin kertomaan tämän hetken iloisista asioistaan.

Ja ennen kaikkea hyvää juhannusta kaikille! Nauttikaa vapaista ja rentoutukaa.