perjantai 24. syyskuuta 2010

Oh boy, and did I shop!

Nyt pääsen vihdoin kertomaan teille Englannin ostoksistani, joita tuli tehtyä paljon.

Ensimmäiseksi elintarvikkeet. Ihastuin Englannissa Crumpets -toasteihin. Niitä kuuluu käyttää leivänpaahtimessa ja levittää RUNSAASTI voita päälle. Tuli mieleen, että joskus niitä voisi kokeilla jälkiruokana ja levittää paahtamisen jälkeen päälle hilloa ja kermavaahtoa. Slurps! Tetley on hyvää perusteetä, Caramelised biscuitseja tuli vedettyä joka päivä teehetkenä kotosalla, eli aamulla ja illalla, pari kertaa myös päivällä. Ne on hyvejä. Tulee mieleen mummola. Fruittella oli meidän hätävarakarkki, eli laukussa aina mukana kulkeva karkkipötkö, jotta nälän yllättäessä sai äkkiä suuhun karkin, ennen kuin sopiva ruokapaikka osui kohdalle – hence, the hätävarakarkki. Sokerina pohjalla, kermana kakun päällä, kahvinrakastajalle tummapaahtoista Estima blend kahvia Starbucksilta. Hillosokeripurkki kuvausrekvisiittaa

Sitten niihin muihin ostoksiin. Tässä ne ovat. Hömppälehtiä, musta peruslaukku, Portobellolta ostettu suloinen pallolaukku, järjestelmäfriikin unelmavihko, Maatuska!, Tigin Queen For A Day hiusspray, Sanctuaryn kasvovoide, kaksi ripsaria, luomiväri (siskolle), maailman mahtavin sormus, sukkahousuja, alusvaatteita, raidallinen neuletakki, musta neuletrikoo, University of Essexin fanicollegepaita, kaksi samanlaista mekkoa eri väreissä, peltipurkkeja, astiapyyhkeitä, jotka Englannissa kulkee nimellä Tea Towels, muurahaiskukkaro ja hajuvettä.

The sormus. Colchesterin Vintageliikkeestä, rakkautta ensisilmäyksellä. Materiaali on muovia.

Kolme eri kokoista peltirasiaa, myöskin rakkautta ensi vilkaisulla, Cambridgesta.

Portobellon pallolaukku, jonka edessä Primarkin pallomekot.

Muurahaiskukkaro, can't vastustaa.

Punainen maatuska ja muuta mukavaa. Minä olin turisti, mutta paikallinen ystäväni shoppaili silti enemmän kuin minä. Ei sen puoleen, en enempää olisi voinut ostaakaan, nämä mahtui juuri ja juuri matkalaukkuuni. Lontoosta tuli ostettua tosiaan vain pallolaukku, kasvovoide ja sukkahousuja, kaikki muut ostokset tein paikallisen ystäväni kanssa Colchesterissä, Cambridgessa ja Ipswichissä.

Tuliaiseksi toin myös aikaerorasituksen, josta onneksi olen vihdoin päässyt eroon. Kyse on vain kahden tunnin aikaerosta, mutta olen niitä ihmisiä jotka reagoivat jo kellon siirtämisestä kesä- tai talviaikaan. Sisäinen kelloni taitaa olla siis aika tarkka. Ja niinhän se onkin. Herään viikonloppuisin ja lomalla poikkeuksetta klo 8:20. Huomenna yritän nukkua pidempään, mielenkiinnolla odotan kuinka käy. Heräänköhän esim. 8:30 o_O


Edit: ostinhan myös kahdet ballerinat. Ne oli ihan ensimmäiset ostokseni Colchesterissä.

19 kommenttia:

Nooruska kirjoitti...

Huomaan usein, että kun visiteeraa paikallisia kavereita maailmalla he mielellään ottavat tilaisuudesta vaariin ja shoppailevat ihan onnessaan.

Kaikkea kivaa oot löytänyt! Mää rakastan peltipurkkeja! Ja maatuskaja. Jajajaja... Mutta erityisesti mua himottaa tuo Tigin Queen For A Day hiusspray ihan nimensä takia! Kerro sitten onks ihan kuningatar olo! Edes päivän ;-).

Chatrin kirjoitti...

Tuo Tigin Superstar on paras tuote! mä oon käyttänyt niitä vaikka kuinka monta putelia. Halvempia Briteissä ja siksi ostin pullon sieltä. Koklaa ihmeessä. Toimii ainakin mun liru-tukkaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Aaaah, noi crumpetsit ovat aivan ihania. Ja ehdottomasti parhaimpia paahdettuna voin kera.

Marge kirjoitti...

Oot löytäny vaikka mitä! :) MÄkin toisin Briteistä Tigiä.

Marika kirjoitti...

Oh boy!
Kunnon shoppailukasa! :D

Chatrin kirjoitti...

Anonyymi: ai siellä toinen Crumpets-fani! miten me saatais ne suomeen?

Marge: mä olisin tuonut enemmänkin tigiä, mutta pentele, kun oli liian pieni matkalaukku mukana ;)

Marika: tell me about it :D

bubble kirjoitti...

Aaaaahhhh, peltipurkit!! <3<3 Aivan ihania, oon lievästi kade ;) Myös muurahaiskukkaro on ihan liian söpö.

Briteistä pitää aina raahata kaikkia herkkuja ja ruoka-aineksia, jännä nähdä mitä toiset sieltä tuo - mun ostokset on ainakin yleensä ihan erilaiset kuin nuo sun :)

Chatrin kirjoitti...

bubble: peltipurkit on heikkouteni. muurahaiskukkaroa ei voinut olla ostamatta.

herkkuja olis ihana tuoda enemmänkin ulkomailta, mutta niitä varten pitäis olla ihan oma matkalaukkunsa. oon heikkona kaikenlaisiin purnukoihin (esim. hillo), mutta muutama purnukka painaa yllättävän paljon...

jaa, kiinnostaa, että mitä sinä yleensä tuot briteistä mukanasi? täytyypi mennä lueskelemaan vanhoja postauksiasi, jos niistä löytyisi vastaus.. :)

Riehu kirjoitti...

no kylläpä sä shoppasitkin loppulomallas! tosi ihanaisia noi peltipurkit. :)

bubble kirjoitti...

Juu, ainakin viime talven Lontoon reissun postauksista löytyy herkkukasoja ;) Ribena-mehu on pakollinen, samoin viinietikkasipsit ja erilaiset karkit, joita pienenä Briteissä söin. Noi ehkä tärkeimpinä :)

Anonyymi kirjoitti...

Helpotuksen pahimpiin puutostiloihin tuo Behnford's-liikkeen monipuolinen valikoima. Ainakin itse käyn säännöllisesti hamstraamassa etikkasipesejä. Niitä kun ei saa oikein muualta.

http://koti.mbnet.fi/behnford/behnfords.html

Chatrin kirjoitti...

Riehu: tuli shopattua joo, joka päivä kaupoilla ;) peltipurkit sai pehmeessä matkalaukussa vähän hittiä paluumatkalla, mutta ei voi midist.

bubble: Ribena mehua täytynee testata seuraavalla reissulla. Viinietikkasipsit on MUST ulkomaanreissuilla. Tällä kertaa en tuonut mukanani, mutta Walker'sin versioita tuli syötyä kyllä.

Anonyymi: ai behnfords myy etikkasipsejä, hyvä tietää! olen sieltä joskus ostanut jotain amerikkajuttua, mutta enpä ole tullut huomanneeksi noita sipsukoita. kiitos vinkistä!

aini kirjoitti...

Oi miten kivoja ostoksia! Mä tykkään kans ostella paikallisia herkkujuttuja, niistä nautiskellessa on kiva muistella ihanaa mennyttä lomaa:)

Primarkin mekoista ois kiva nähdä asukuvia:)

i hate early mornings kirjoitti...

Tuo sormus on ihana, ja todella söpöjä peltirasioita ja muurahaiskukkaro näyttää kanssa todella kivalta! :)

Chatrin kirjoitti...

aini: primarkin vaaleanpunainen mekko oli itseasiassa eilen päällä ja napsin kuvia, joten tulossa on! :D

i hate early mornings: kiitos. juuri nuo kolme asiaa oli lempiostokseni koko lomalla :) nyt vaan pitäis jotenkin sisustaa kotona, että saa peltirasiat kivasti esille.

Tincali kirjoitti...

Uaaa, ihania löytöjä olet tehnyt! Minun Tallinna-shoppailuni menivät aikaslailla mönkään, kun en löytänyt kuin yhden paidan. Liekö vika ollut shoppaajan väsymyksessä vai valikoimassa...

Chatrin kirjoitti...

Tincali: tyhmä tallinna, ei antanut parastaan :( aina ei voi voittaa, ehkä ens kerralla sitten.

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Silloin juurikin tulee shoppailtua, kun on jonkun tutun luona kylässä ja se vie parhaisiin ostospaikkoihin ;-) Teksasissa ystävien luona käydessä nimittäin jouduimme vuosi sitten ostamaan uuden matkalaukun, kun tuliaiset eivät enää mahtuneet kyytiin... Aikamoiset tuliaiset sullakin! :)

Chatrin kirjoitti...

Päivi: minäkin meinasin jo alkaa ystävän isompaa matkalaukkua lainaamaan, mutta sain tungettua kaikki omaani. peltipurkit ja keksit otti vähän hittiä, mutta ihan käyttökelpoisia ovat =)