lauantai 30. tammikuuta 2010

E.T. phone home

Mikaelan innoittamana päätin etsiä internetin syövereistä ketkä julkkikset ovat syntyneet samana vuonna kuin minä. Vuosihan on tietysti 1982 ja ihan yllätyin kuinka monta tähteä onkaan syntynyt samaisena vuotena.

Anna Paquin 24.7.
Näemmä blondiksikin muuttunut Anna muistetaan varmaankin parhaiten roolistaan Pianossa. Tyttö on esiintynyt myös X-men elokuvissa sekä pian Suomessakin starttaavassa True Blood tv-sarjassa. TrueBloodia odotankin innolla!

Anne Hathaway 12.11. ja Kirsten Dunst 30.4.
Annen miellän hömppäkomedienneksi, mutta onhan hän tehnyt muitakin rooleja ja esiintynyt mm. Brobeback Mountainissa sekä Passengersissa. Tulevaa Alice in Wonderlandia odotan kaikista eniten ja toivon, että hän tekee lisää "vakavasti otettuja rooleja". Ei komedioissa mitään vika ole, mutta tytöstä on varmaan muuhunkin.
Kirsten tulee ikuisesti olemaan minulle se pikkutyttö Veren Vangeista. Kirsten on ehtinyt tehdä jo vaikka mitä, sillä uransa hän aloitti jo 80-luvulla. Marie Antoinettea en ole vielä nähnyt, mutta sen voisin katsoa Kirsteniltä seuraavaksi.

Lacey Chabert 30.9. ja Thora Birch 11.3.
Lacey ei ole Viiden jutun jälkeen oikeen saanut tuulta purjeisiin, enkä muistakaan nähneeni häntä kuin eilenkin Neloselta tulleessa Mean Girlsissä. Mielenkiinnolla seuraan missä Lacey menee 10 vuoden päästä.
Thorakin on jäänyt vähän taka-alalle, enkä ole nähnyt häntä missään sitten American Beautyn. Harmi sinänsä, minusta hän on hyvä näyttelijä.

Sophia Bush 8.7. ja Elisha Cuthbert 30.11.
Kaksi vähän tuntematonta näyttelijää, jotka on nähty lähinnä telkkarissa. Sophia on keskittynyt rooliinsa Tunteet pelissä -sarjassa, jota on tehty jo vuodesta 2003. One Tree Hill on sarjan alkuperäinen nimi ja minäkin sitä nuorempana seurailin. Sophia oli naimisissa kanssanäyttelijä Chad Michael Murrayn kanssa huikeat 5 kuukautta. Chad ei tainnutkaan olla mikään kultapoju..
Elisha saa esittää maailman kovimman jätkän, Jack Bauerin tytärtä Kim Baueria, sarjassa 24. 24 on mielestäni yksi parhaista sarjoista ikinä. En kyllästy Jackin ähinään, puhinaan ja kuiskailuun koskaan. Jack pelastaa maailmaa kahdeksannen kerran tänä vuonna.

Jared Padalecki 19.7.
Usean naisen kuolaama Jared on minulle se nössö Dean Gilmoren tytöistä. Pitäisi varmaan katsoa Supernaturalia, jotta Jared saisi kiltin pojan leiman pois otsastaan. Ehkäpä teen juuri sen, sillä eihän hänen ulkonäössään mitään vikaa ole.

Seth Rogen 15.4. ja Kieran Culkin 30.9.
Yllätyin todella, että Seth on kanssani saman ikäinen, luulin hänen olevan reippaasti yli 30-vuotias. Seth tykkää esiintyä lähinnä oudoissa komedioissa, kuten Ostarin superstevari, Paksuna ja Superbad. Superbad oli kyllä loistava, sen voisi katsoa uudestaan joku päivä. Seth on myös hyvä ääninäyttelijä ja sen todistaa suoritukset elokuvissa Kung Fu Panda, Monsters vs. Aliens ja Horton Hears a Who!
Kieran ei ole päässyt niittämään mainetta oikeen missään. Muistetaan parhaiten Macaulay Culkinin pikkuveljenä sekä Yksin kotona elokuvista.

David Cook 20.12 ja Adam Lambert 29.1.
Molemmat pojat pärjäsivät eri hyvin American Idolissa. David voitti 7. tuotantokauden ja Adam tuli toiseksi 8. tuotantokaudella. Pojat ovat syntyneet samana vuonna, mutta heillä on melkein vuosi ikäeroa, hassua. Vaikka David voitti, niin taitaa Adam silti olla menestyneempi artisti USA:ssa sekä maailmalla.

Adrianne Curry 6.8.
Alkuperäisen Huippumalli haussa -sarjan ensimmäinen voittaja. Tyra Banxin America's Next Top Model starttaa jo neljännentoista kierroksensa USA:ssa 3.3.2010. Adrianne on myös esiintynyt pikkurooleissa muutamassa leffassa sekä tv-sarjassa.

Jessica Biel 3.3.
Mukaan mahtuu myös yksi inhokki. En tiedä mikä Jessicassa ärsyttää, mutta ei vaan lukeudu suosikkeihini. Siitä en ainakaan pidä, että hänellä on suu aina auki. Annoying! Hyvä näyttelijä hän on silti ja tulee tekemään varmasti pitkän uran. Takanaan hänellä on mm. roolit tv-sarjassa Seitsemäs taivas sekä elokuvassa Next, yhdessä Nicholas Cagen kanssa. Ja pitänee varmaan mainita jo tiensä päähän tullut suhde Justin Timberlaken kanssa.

Billie Piper 22.9.
Kuka muistaa vielä Billie Piperin? Laulaja-näyttelijä ei ole tehnyt läpimurtoa (vielä?) kummallakaan saralla ja takana onkin lähinnä tv-rooleja sekä muutama hittibiisi. Nykyisin äitinä viihtyvän Billien hittibiisin videon voit katsoa täällä *klik*.

Kuuluisia elokuvia vuodelta 1982 ovat muun muassa
Blade Runner, E.T. ja Conan - barbaari.

Ihan hyvä vuosikertahan tuo 1982 sittenkin on :)

perjantai 29. tammikuuta 2010

I call this sickness – Evidence #2

Kun on aiheeseen päästy käsiksi, niin jatketaan vielä vähän.

Mihin tyttö tarvitsee näin monta hupparia?

Kuvasta itseasiassa puuttuu yksi, pesussa oleva harmaa, froteinen huppari, mutta ei anneta sen haitata.

Viime vuoden puolella karsin jo osan, mutta omistan silti 19 hupparia/collegea. Mitä järkeä? Ja voin kuule kertoa, että noista vaan harva on käytössä.

Oli ihan fiksua tehdä vaatekaapin kartoitusta, sillä nyt ainakin tiedän, että en tarvitse enää yhden yhtä hupparia, vaikka löytyisi kuinka söpö yksilö tahansa.

Taidan tehdä seuraavaksi saman t-paidoille, sitten neuleille, sitten farkuille jne... Tiedän, että omistan varmasti ainakin 30 teepparia ja 20:t farkut. Ja kuinka usein käytän niitä? Niinpä...


torstai 28. tammikuuta 2010

He ovat täällä!

Yli kahden viikon odottamisen jälkeen he ovat täällä, nimittäin pinkit punkkarifarkkuni!

Farkut eivät istu ihan täydellisesti, mutta katsotaan jos vaikka pukuompelija ystäväni jaksaisi kaventaa niitä vähäsen....

Takataskussa on suloinen heppabrodeeraus.


Kyllä näissä farkuissa kelpaa kevättä odotella! Voisiko se muuten jo saapua tänne, ennen kuin menetän lopullisesti hermoni megapakkasiin ja joudun johonkin parantolaan?

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Ihana ystävä

Näin ihanaa ystävääni eilen pitkästä aikaa, kun treffattiin Ruohonjuuren merkeissä. Pitkä tovi meni myymälässä kierrellessä sekä parisen tuntia pizzan ääressä turistellessa. Jutustelumme jäi taas kesken (3,5 h kun ei riitä meille alkuunkaan) mutta sovimme näkevämme pian taas uudestaan.

Blogissa vinkkaaminen muuten toimii. Aikaisemman kokemukseni lisäksi totesin tämän eilen, kun sain lahjaksi haikailemani Nipsu mukin, kiitos ihana (you know who you are).

Ruohonjuuresta ostin muun muassa Detox teetä, mitä kelpaa nyt juoda Nipsun tarjoamana.

Tee maistuu aika öklöltä, mutta toivottavasti sillä on todellisia terveysvaikutteita.
"Kyllä sen kestää, kun tietää miten hyvää se sulle tekee", tapasi eräs tuttuni ennen sanoa.

Kun ei jaksa ottaa vakavasti

Aina ei jaksa ottaa vakavasti ja silloin voi laittaa vanhaa kunnon Emppaa soimaan. Valitsin pari videota uusimmalta Relapse albumilta (2009).



Aika hurja tuo 3 am video, mutta pakko antaa pointsit Empalle, ettei ole enää blondannut tukkaansa.

maanantai 25. tammikuuta 2010

"Varjellaan sitten näitä pinkkejä tyynyjä"

*Se niistä koristetyynyistä, muahhahhaa!* -ajatteli Pupu, kun esitti ettei osaa ihmisten kieltä.


Obsessed, much?

No siinä ne nyt on, hajuveteni. Vähän nolona tosin myönnän, ettei kuvassa edes ole kaikkia tuoksujani. Olen aina pitänyt hajuvesistä ja olenkin ostanut ja pyytänyt niitä lahjaksi aina kun mahdollista.

Kuvassa näkyy monta pulloa, enkä lähde edes arvuuttelemaan kuinka monta näiden lisäksi on tullut käytettyä loppuun ja heitettyä roskiin. Aika monta, veikkaisin. Mukana myös muutama tuoksu, mitä en ole käyttänyt vuosikausiin. Kuten CK One, mikä on ostettu 14 vuotta sitten. En vaan raaski luopua noin vähän käytetystä tuoksusta, vaikka en sitä edes käytä. Järki hoi... En voi itselleni mitään. Hamsteri, kuin hamsteri.
Ja se on muuten ihan huuhaata ettäkö hajuvedet menisi muutamassa vuodessa vanhaksi. Ne sisältävät niin paljon alkoholia, että kyllä kestävät. Tietenkin säilytystapakin vaikuttaa hajuveden elinikään, mutta esim. tuo CK One on vielä täydessä iskussaan. Jos mahdollista säilytä tuoksusi pimeässä ja viileässä.

Yllä olevassa kuvassa ovat eniten käyttämäni hajuvedet. Versacen pinkki purteli tuoksuu marjoilta ja se onkin selvä kesätuoksu. Elizabeth Ardenin Provocative Woman interlude on muutaman kesän takainen kausituoksu, jota en ole raaskinut käyttää loppuun. Sen yhdistän myös kesään ja ensi kesänä se taitaakin kulua loppuun. Chanelin Chance on sen verran voimakas parfyymi, että se sopii paremmin iltakäyttöön ja on täten iltatuoksuni. L'Air du Temps, L'Eau par Kenzo, DKNY - DKNY ja Flower by Kenzo taasen ovat keveitä ja raikkaita tuoksuja päivittäiseen käyttöön. DKNY Red Delicious kulkee rajamailla, ja sopii mielestäni sekä päivään että iltaan.

Lemppareistani nämä ovat tällä hetkellä eniten käytössäni. DKNY - DKNY on muuten sellainen tuoksu mitä minulla pitää olla AINA. Tuo on varmasti jo kymmenes pulloni, en taida kyllästyä tuoksuun koskaan.

Toissa kesänä lentokentällä en kerrassaan keksinyt mitä uutta tuoksua olisin ostanut, siispä mukaani tarrautui Jennifer Lopezin 4-pack tuoksuja. Kuvasta puuttuu Glow by JLo, sillä olen vienyt sen töihin. Kuten kuvasta huomaa, en ole käyttänyt näitä kovin paljon. Ovat kyllä ihan söpöjä, matkakokoisia pulloja, joten näitähän voisi ottaa vaikka matkoille/viikonloppureissuille mukaan.

Hajuvesiä on kyllä siunaantunut niin paljon, että tuumin juuri käyttäväni edes osan näistä ensin loppuun, ennen kuin ostan yhtään uutta pulloa. En tiedä onnistunko, mutta yritän todella. Jos teillä on ratkaisu hamsterimaisuuteen, niin kertokaa ihmeessä minullekin!

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Viikon kiva leffa


Tämän viikon piristys oli The Proposal (Odottamaton Ehdotus) elokuva. Kerrassaan positiivinen yllätys, vaikka en ajatellutkaan että se huono olisi. Moni ei pidä Sandra Bullockista, mutta minä pidän, olen aina pitänyt.

Elokuvassa oli kiva tunnelma läpi leffan ja olisin jopa halunnut lisää. Mielestäni elokuva loppui liian aikaisin – olisin mielelläni katsonut sitä vielä ainakin puolituntia kauemmin. Romanttiseksi komediaksi tässä oli myös aika vähän romantiikkaa, ja olisinkin kaivannut enemmän helliä hetkiä pääosahahmojen välille. En ole megasiirapinkaan ystävä, mutta vähän enemmän pusuttelua olisi ollut ihan jees.

Sandran lisäksi leffassa ihastuttavat Ryan Reynolds ja Betty White.
Suosittelen katsomaan tämän silloin, kun haluaa vaan relaksoitua kotona. Kevyttä ja söpöä katsottavaa.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Think pink!







Pinkkiin sisustukseen sopii tietenkin myös pinkit leikkokukat.
Kuvissa esiintyvät tulppaanit ovat jo kuihtuneet, joten taidanpa ostaa tänään tilalle uusia.
Hyvää viikonloppua!

torstai 21. tammikuuta 2010

Out with the old and in with the new

Eilen tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Menin ostoksille saadakseni kivemman fiiliksen, mutta kuinkas sitten kävikään? Onnistuin saamaan jälkimorkkiksen! Rahaa paloi ihan huolella ja siitä se morkkis sitten tulikin. Normaalisti en olisi rahankäytöstä moksiskaan, mutta koska taloudellinen tulevaisuuteni on vaakalaudalla, niin aloin synkistellä asiaa jo etukäteen. Noh, jokatapauksessa löysin siis jotain uutta vanhan tilalle, sekä sisustukseen että vaatekaappiin.

Sisustusvärithän menevät buumeittain. Oranssikauteni on nyt ohi ja valkoinen ja pinkki ovat tulleet tilalle! Oranssit verhot ja koristetyynyt saivat siis väistää...

...kun tilalle tulivat valkoiset verhot sekä pinkit ja ruskeat koristetyynyt. Nämä verhot tosin ovat mielestäni vähän pliisut ja hautajaismaiset, joten keksinen piristyksesi jotkut koristeet tai vaikka toiset verhot kaveriksi.

Meidän sohvan tyynyt on eripehmeät ja koirat tuppaavatkin nukkumaan niiden päällä. Pupu demonstroi asennon #1.

Korjasin samalla kynttelikön kaappiin, mutta Kivi-kynttilälyhdyt saavat olla esillä ympäri vuoden. Näitä siis keräilen ja toivon saavani kaikki värit kasaan. Tai no, sinisiä en kaipaa, mutta kaikki muut ovat tervetulleita.

Seuraavaksi yritän metsästää (Tapiovaaran) pinnatuolin toimittamaan yöpöydän virkaa, ja milläs muullakaan aion sen maalata, kuin pinkillä!

tiistai 19. tammikuuta 2010

Zombiet on in

Maanantai iltaani viihdytti elokuva Zombieland. Nimi ei jätä paljon arvailujen varaan, joten kaikki varmaan arvasivatkin jo, että kyseessä on zombieleffa. Jälleen kerran hauska sellainen, sillä kauhuleffojahan en katso.

Zombieland on ikäänkuin jenkkiversio leffasta Shaun of the Dead. Molemmat nähtyäni täytyy sanoa, että brittihuumori iskee minuun paremmin. Zombieland ei silti ollut huono elokuva. Ja ihmekin tapahtui, nimittäin inhokkilistalleni kuuluva Woody Harrelson ei tässä pätkässä ärsyttänyt minua ollenkaan! Tykästyin myös nörttimäiseen päänäyttelijä Jesse Eisenbergiin, ja propsit annan vielä Bill Murraylle cameoroolistaan. Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä 88 minuuttia.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Matkahaaveet mielessäin

Tällä viikolla olen huomannut haaveilevani ulkomaanmatkoista. Syksyllä käväsin Kefaloniassa ja Barcelonassa, mutta tuntuu kuin niistä olisi jo ikuisuus.

Haaveissani ovat
kaunis Pariisi, jonne tosin vähän pelottaa mennä, koska osaan ranskaa ehkä kolme sanaa ja pari lausetta. Bonjour, merci, oui... Mikä on, kun ovat niin nihkeitä puhumaan englantia? Uskoisin Pariisin olevan kauneimmillaan keväällä tai alkusyksystä. Ehkä ensi vuonna suuntaan sinne.


Historiallinen Kroatia ja siellä suuntaisin varmaankin Splitin kaupunkiin. Olen kuullut, että Kroatiassa on kauniit maisemat, hyvät rannat ja hyvää ruokaa. Ja varmasti kauniita naisia sekä komeita miehiä.

Näen jo silmissäni kuinka kamera räpsyisi minuutin välein, ottaen juuri tällaisia kuvia, kuten tässä alla.

Unkarin pääkaupunki Budapest on ollut haaveissani jo pitkään. Viimeksi Praha vei voiton, mutta seuraavalla kerralla taidan suunnata kaupunkilomalla Budapestiin. Se on tuossa kivan lähelläkin.


Montenegro on ollut haaveissani siitä lähtien, kun näin vuoden 2007 Casino Royale elokuvan. Niin kauniita maisemia ja rakennuksia, että oksat pois. Montenegron, Kroatian ja miksei vielä Budapestinkin matkan, voisi vaikka yhdistää, siinähän ne on vierekkäin. No nyt aloin haaveilla sitten isommastakin matkasta, heittäisin mukaan vielä Slovenian, Itävallan, Slovakian, Italian, Makedonian ja Kreikan mantereen, huuuh, tuliko jo liikaa? A girl can dream, right?


Ja sitten viimeisempänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä Uusi-Seelanti. Oih, tuo satujen ja vesiputousten maa. Uusi-Seelanti on ollut pinttyneenä päähäni aina yläasteelta asti. Unelma on hieman lähempänä, sillä suunnittelemme tosissamme erään ystäväni kanssa viettävämme ensi marraskuun tällä upealla saarella. Tosin suunnitelmamme ovat aivan alkumetreillä ja voi hyvinkin olla, että haave jää tänä vuonna toteuttamatta. Pitää ottaa niin monta seikkaa huomioon. Mutta kyllä vielä joskus aion Uuteen-Seelantiin päästä ja se on varma. Mutta miksi sen pitää olla niin kaukana? Lennoilla pitäisi varmasti napsia jotain rauhoittavia, koska matka on pitkä ja minä kammoksun lentämistä. Paniikkikohtaus, here I come.

Päällimmäisenä haaveilen voittavani lotossa ja toteuttavani kaikki nämä matkatoiveeni tämän ja ensi vuoden aikana. Mutta koska loton voittaminen on aika epätodennäköistä pitäisi laatia myös rahansäästöohjelma. Aloitinkin säästämisen jo tänään, enkä mennytkään alkuperäisen suunnitelmani mukaan kaupungille pyörimään. Se on alku sekin.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Mistä näitä asukuvia oikein tulee?

Joo joo, tiedän, vanha vitsi tuo otsikko, mutta oli ihan pakko.
Tässä nyt vähän erilaista asukuvaa. Kokeilin tehdä niitä paljon puhuttuja kollaaseja. Ja nämä ovat parhaimmat tulokseni tältä erää. Kuvien taustalla komeilee ihana kaulaliinani.


Minusta on hauska näyttää myös epäonnistuneita kuvia, niissä on jotain hauskaa. Katsokaa nyt tuota keskimmäistäkin, I believe I can fly.... Kamera osaa ihan itsekin välillä tallentaa hauskoja hetkiä, kiitos 10 sekunnin itselaukaisijan. Viimeinen kuva on ns. turva-asento. Kädet taskuun ja rento meininki, ihan lungisti tässä vaan.. ja *näps*.

Päällä Objectin hamehommeli, jossa henkselit ja edessä vetoketju kiinnitys. Lisäksi kahdet taskut molemmin puolin ja vetonauhat, mitä ikinä niillä sitten tekeekään. Voin vaan kuvitella miltä tämä peffa näyttäisi jos noihin taskuihin tosissaan laittaisi jotain. Ihan kuin ei olisi lantio jo muutenkin tarpeeksi leveä. Tästä vaatekappaleesta tulee mieleeni parturi-kampaajien työkaluvyöt.

Hamehommelin alla on perus trikoopaita Bershkasta, sukkahousut Onlysta, kengät taas samat Nilsonilta, vaaleanlila kaulahuivi Vilasta ja neuletakki Vero Modasta. Eli jälleen kerran kaikki kangaskappaleet Bestseller maahantuojalta. Surprise, surprise.