lauantai 30. tammikuuta 2010

E.T. phone home

Mikaelan innoittamana päätin etsiä internetin syövereistä ketkä julkkikset ovat syntyneet samana vuonna kuin minä. Vuosihan on tietysti 1982 ja ihan yllätyin kuinka monta tähteä onkaan syntynyt samaisena vuotena.

Anna Paquin 24.7.
Näemmä blondiksikin muuttunut Anna muistetaan varmaankin parhaiten roolistaan Pianossa. Tyttö on esiintynyt myös X-men elokuvissa sekä pian Suomessakin starttaavassa True Blood tv-sarjassa. TrueBloodia odotankin innolla!

Anne Hathaway 12.11. ja Kirsten Dunst 30.4.
Annen miellän hömppäkomedienneksi, mutta onhan hän tehnyt muitakin rooleja ja esiintynyt mm. Brobeback Mountainissa sekä Passengersissa. Tulevaa Alice in Wonderlandia odotan kaikista eniten ja toivon, että hän tekee lisää "vakavasti otettuja rooleja". Ei komedioissa mitään vika ole, mutta tytöstä on varmaan muuhunkin.
Kirsten tulee ikuisesti olemaan minulle se pikkutyttö Veren Vangeista. Kirsten on ehtinyt tehdä jo vaikka mitä, sillä uransa hän aloitti jo 80-luvulla. Marie Antoinettea en ole vielä nähnyt, mutta sen voisin katsoa Kirsteniltä seuraavaksi.

Lacey Chabert 30.9. ja Thora Birch 11.3.
Lacey ei ole Viiden jutun jälkeen oikeen saanut tuulta purjeisiin, enkä muistakaan nähneeni häntä kuin eilenkin Neloselta tulleessa Mean Girlsissä. Mielenkiinnolla seuraan missä Lacey menee 10 vuoden päästä.
Thorakin on jäänyt vähän taka-alalle, enkä ole nähnyt häntä missään sitten American Beautyn. Harmi sinänsä, minusta hän on hyvä näyttelijä.

Sophia Bush 8.7. ja Elisha Cuthbert 30.11.
Kaksi vähän tuntematonta näyttelijää, jotka on nähty lähinnä telkkarissa. Sophia on keskittynyt rooliinsa Tunteet pelissä -sarjassa, jota on tehty jo vuodesta 2003. One Tree Hill on sarjan alkuperäinen nimi ja minäkin sitä nuorempana seurailin. Sophia oli naimisissa kanssanäyttelijä Chad Michael Murrayn kanssa huikeat 5 kuukautta. Chad ei tainnutkaan olla mikään kultapoju..
Elisha saa esittää maailman kovimman jätkän, Jack Bauerin tytärtä Kim Baueria, sarjassa 24. 24 on mielestäni yksi parhaista sarjoista ikinä. En kyllästy Jackin ähinään, puhinaan ja kuiskailuun koskaan. Jack pelastaa maailmaa kahdeksannen kerran tänä vuonna.

Jared Padalecki 19.7.
Usean naisen kuolaama Jared on minulle se nössö Dean Gilmoren tytöistä. Pitäisi varmaan katsoa Supernaturalia, jotta Jared saisi kiltin pojan leiman pois otsastaan. Ehkäpä teen juuri sen, sillä eihän hänen ulkonäössään mitään vikaa ole.

Seth Rogen 15.4. ja Kieran Culkin 30.9.
Yllätyin todella, että Seth on kanssani saman ikäinen, luulin hänen olevan reippaasti yli 30-vuotias. Seth tykkää esiintyä lähinnä oudoissa komedioissa, kuten Ostarin superstevari, Paksuna ja Superbad. Superbad oli kyllä loistava, sen voisi katsoa uudestaan joku päivä. Seth on myös hyvä ääninäyttelijä ja sen todistaa suoritukset elokuvissa Kung Fu Panda, Monsters vs. Aliens ja Horton Hears a Who!
Kieran ei ole päässyt niittämään mainetta oikeen missään. Muistetaan parhaiten Macaulay Culkinin pikkuveljenä sekä Yksin kotona elokuvista.

David Cook 20.12 ja Adam Lambert 29.1.
Molemmat pojat pärjäsivät eri hyvin American Idolissa. David voitti 7. tuotantokauden ja Adam tuli toiseksi 8. tuotantokaudella. Pojat ovat syntyneet samana vuonna, mutta heillä on melkein vuosi ikäeroa, hassua. Vaikka David voitti, niin taitaa Adam silti olla menestyneempi artisti USA:ssa sekä maailmalla.

Adrianne Curry 6.8.
Alkuperäisen Huippumalli haussa -sarjan ensimmäinen voittaja. Tyra Banxin America's Next Top Model starttaa jo neljännentoista kierroksensa USA:ssa 3.3.2010. Adrianne on myös esiintynyt pikkurooleissa muutamassa leffassa sekä tv-sarjassa.

Jessica Biel 3.3.
Mukaan mahtuu myös yksi inhokki. En tiedä mikä Jessicassa ärsyttää, mutta ei vaan lukeudu suosikkeihini. Siitä en ainakaan pidä, että hänellä on suu aina auki. Annoying! Hyvä näyttelijä hän on silti ja tulee tekemään varmasti pitkän uran. Takanaan hänellä on mm. roolit tv-sarjassa Seitsemäs taivas sekä elokuvassa Next, yhdessä Nicholas Cagen kanssa. Ja pitänee varmaan mainita jo tiensä päähän tullut suhde Justin Timberlaken kanssa.

Billie Piper 22.9.
Kuka muistaa vielä Billie Piperin? Laulaja-näyttelijä ei ole tehnyt läpimurtoa (vielä?) kummallakaan saralla ja takana onkin lähinnä tv-rooleja sekä muutama hittibiisi. Nykyisin äitinä viihtyvän Billien hittibiisin videon voit katsoa täällä *klik*.

Kuuluisia elokuvia vuodelta 1982 ovat muun muassa
Blade Runner, E.T. ja Conan - barbaari.

Ihan hyvä vuosikertahan tuo 1982 sittenkin on :)

11 kommenttia:

Paivi kirjoitti...

Mielenkiintoisia ikätovereita sinullakin! Jotenkin luulin kyllä esim Kirsten Dunstia vanhemmaksi, samoin Jessica Bieliä ja Seth Rogenia... minulle kun te 80-luvulla syntyneet tunnutte edelleen ihan lapsilta ;-)

Keke kirjoitti...

Miten mä olin niin ulalla enkä tienny puoliakaan. Tuli taas pikkasen semmonen "ikkunat mettään päin"-fiilis. =) Mä en kans tykkää Jessicasta. En tiiä miks. Joku siinä ärsyttää. Siis onhan se kaunis mut joku tökkii. Hyvä et joku on samaa mieltä!!!

MissB kirjoitti...

82 on parasta vuosikertaa!!

Jäin itsekkin miettimään Mikaelan postauksen jälkeen tätä..Kerkesit ekana!!

Riehu kirjoitti...

No löytyhän niitä vaikka kuinka! Jessica biel tökkii, enkä oikein tiedä miks..Luulin että seth rogen ois 40! oisko noi naamakarvat?

Chatrin kirjoitti...

Päivi: heh ;) siskolle ja hänen bestikselleenkin olen aina "pikku-chatrin". Noh, pikku-chatrinkin on parin vuoden päästä 30v. Niin, ja lapseksi tässä itseni tunnenkin, ja on myös ihan kivaa, kun Alkossa kysytään papereita :D

Keke: ei se mitään ettet tienny puoliakaan, mä olen aina ollut "elokuvafriikki", joten tiedän melkeen kaikki näyttelijät. Mutta hyvä, kun tiedät Jessican etkä pidä siitä. Voidaan perustaa En tykkää Jessica Bielistä -kerho ;)

MissB: no niin on! Sä voit kopsata tän sun blogiin ;)

Riehu: niin löytyi! Hyvä, että sullakin JB tökkii ja on tosiaan jännä, ettei tiedä miksi. Säkin voit liittyä yllä mainittuun kerhoon :)

Mikaela kirjoitti...

Seth Rogen rulaa ;O)parasta tältä listalta on kuitenkin Jared Padalecki, ehkä sun pitää nyt VIHDOIN JA VIIMEIN ottaa itseäsi niskasta ja katsoa läpi yksi 2000-luvun parhaita tv-sarjoja... Muuten, Billy Piper ON kuuluisa tv:ssä nykyään, suorastaan kulttitasolla sillä hän on toinen pääosan esittäjä jo legendaarisessa Dr.Who-sarjassa Briteissä..

Chatrin kirjoitti...

Mikaela: sä aina tiedät paremmin ;) hyvä, kun korjasit! ei ole vaan vielä tänne suomi-pahaseen kantautunut tuo sarja...tietenkään, prkl.

Mä otan itteäni niskasta kiinni ton Supernaturalin kanssa, I promise.

Mikaela kirjoitti...

En mä tiedä paremmin mutta jostain aiheista tiedän vaan enemmän. Ja hei, Dr. Who NÄKYY Suomessa, tosin Ylellä joten sitä ei vain mainosteta...

Chatrin kirjoitti...

Mikaela: no niinpä tietenkin... En "ikinä" katso YLEä. Hyvä, kun taas korjasit ;)

Madam B.C. kirjoitti...

Yllättäviä ikätovereita :D samaan en taida uskaltaa, tulee vain masentunut olo kuinka toiset ikätoverit on saanu elämässään aikaan niin paljon enemmän kuin minä :D

Chatrin kirjoitti...

MBC: pöh muista. tee vaan tällanen :)