keskiviikko 12. toukokuuta 2010

100

Ei alkupuheita, vaan suoraan asiaan. Minä, kun muutkin.
  1. luulin, etten saa tätä ikinä aikaiseksi
  2. mutta aloitan alusta ja kerron, että syntyessäni minulla oli tuuhea, musta tukka
  3. 1-vuotiaana tummanruskeat hiukseni ylettyivät hartioille asti
  4. nykyisin hiuksissani ei ole mitään kehumisen varaa
  5. ihoni on hyvin kalpea
  6. raivostun, kun minulle sanotaan "Ai kauhea, kun sä olet kalpea! Oletko sä sairas?!"
  7. "ei, en ole, mä olen vaan näin vaaleaihoinen"
  8. "no mutta sitten sä varmaan palat TOOOSI helposti"
  9. "no en mä itseasiassa edes pala..." JA MITÄ SITTEN VAIKKA PALAISINKIN!?!? prklstnavttu..jupinaa
  10. uskon horoskooppeihin ja olen horoskoopiltani rapu
  11. tiedustelen aina kaikilta horoskooppimerkin ja teen sen perusteella johtopäätöksiä. +/-parikymppisenä kysyin baarituttavuuksilta heidän horoskooppiaan. "Ai sä oot oinas, ei me sit sovita yhteen". En kuitenkaan oikeasti tee horoskooppien perusteella valintoja suuntaan tai toiseen.
  12. olin pienenä varsinainen ikiliikkuja, en hetkeäkään paikallaan
  13. minulla on aina ollut voimakas tahto
  14. olen vastarannan kiiski
  15. koen kovasti tarvetta hoivata, auttaa ja ratkaista ongelmia. Joskus se koetaan tungetteluna.
  16. olin ennen aivan mieletön bilekone, nykyisin rauhallinen kotihiiri
  17. biletys ei kiinnosta minua pätkän vertaa
  18. mutta tykkään kyllä istua pubeissa ja kahviloissa ja turista ystävän/ystävien kanssa kaikkea maan ja taivaan väliltä
  19. kotibileissä olisi kiva käydä, mutta kukaan ei enää järjestä niitä (tyttöjen iltoja ei lasketa)
  20. revin kuivia kynsinauhojani päivittäin ja se ärsyttää minua
  21. olen 165 cm pitkä
  22. laitoin edellisen kohdan, koska kaikki muutkin ovat sen laittaneet
  23. minut on helppo puhua ympäri
  24. oikeastaan pidän siitä, että minut puhutaan ympäri
  25. lukiossa ei paljon tarvinnut puhua ympäri saadaakseen minut lintsaamaan
  26. oikeastaan siihen riitti vain kysymys "skipataaks enkku?"
  27. "Okei!" Ja sitten Sokoksen Coffee Houseen lattelle.
  28. opin juomaan kahvia vasta 20-vuotiaana (lattea ei lasketa)
  29. ja olutta 22-vuotiaana
  30. opettelu oli työn takana, mutta nykyisin rakastan molempia juomia
  31. mikään ei voita kylmää huurteista helteisellä terassilla
  32. mieluiten ulkomailla
  33. kuten Kreikassa
  34. rakastan Kreikkaa
  35. minua harmittaa, että siellä on talouskriisi
  36. I'll live.
  37. vihaan Bioluvilin mainosta, jossa on Laura Malmivaara
  38. sykkeeni (lue vtutuskäyräni) nousee aina pilviin, kun ko. mainos pamahtaa ruutuun
  39. vihaan myös Rihannaa
  40. ja Eros Ramazzottia
  41. varsinkin biisiä Piu Bella Cosa
  42. Radiokanava vaihtuu salamannopeasti kun em. artistit avaavat suunsa
  43. tai kun tunnistan biisien alkusoinnut
  44. under my umbrellaa-ellaa-ellaa-ee-ee-ee-oo-oo saa minut voimaan pahoin
  45. olen ollut kolmesti sairaalahoidossa. 1-vuotiaana nesteytyksessä, 5-vuotiaana vatsahuuhtelussa, 6-vuotiaana palovammapotilaana
  46. luita ei ole mennyt poikki, enkä ole ikinä ollut leikkauksessa
  47. en tiedä veriryhmääni
  48. tiedän aika paljon tekniikasta
  49. haluaisin moottoripyörän
  50. mutta ensin pitäisi ajaa kortti
  51. ja voittaa lotossa
  52. rakastan kesää
  53. vihaan talvea
  54. ihmettelen välillä miksi asun Suomessa, kun vihaan pitkää talvea niin kauheasti
  55. minulla on kaksi lävistystä
  56. ja kaksi tatuointia
  57. tatuointeja on tulossa lisää
  58. jätin 14-vuotiaana punaisen lihan ruokavaliostani
  59. syön hyvin vähän kalaa ja kanaa
  60. kasvisruoka on parasta mitä tiedän
  61. en voisi ikinä olla laihdutuskuurilla
  62. tai paastolla
  63. syön herkkuja joka päivä
  64. en mahda sille mitään
  65. olen aika laiska ihminen
  66. kadehdin ystäviäni, joihin on iskenyt urheilupöpö
  67. minä kun voisin elää syömällä pelkkiä sipsejä
  68. ja dippiä
  69. innostuin hetkeksi spinningistä
  70. mutta se taisi mennä ohi
  71. seuraavaksi aion kokeilla jousiammuntaa
  72. ja ehkä tankotanssia
  73. tykkään tehdä listoja, paljon
  74. revin juuri kynsinauhojani
  75. olen repinyt kynsinauhojani tämän kirjoituksen aikana kutakuinkin viidesti
  76. auttaisikohan hypnoosi?
  77. antropologia kiinnostaa minua
  78. ja evoluutio
  79. olin aikanaan erityisen kiinnostunut dinosauruksista
  80. testin perusteella olen kuin Frendien Monica
  81. se pitää aikalailla paikkansa
  82. olen nähnyt kaikki Frendit jaksot monesti
  83. omistan kaikki tuotantokaudet
  84. haluaisin nähdä televisiosta uusintana My so called life -sarjan
  85. olisin halunnut seurustella Jordan Catalanon kanssa
  86. Catalano olisi hieno sukunimi
  87. pelkään pimeää
  88. koska olen katsonut liian nuorena, liian paljon kauhuleffoja
  89. olen koivuallergikko
  90. olen hyvin avoin ihminen, välillä liiankin
  91. tällä hetkellä paras ystäväni töissä on päälle viisikymppinen
  92. ikä on vain numeroita
  93. molemmat mummini ovat elossa
  94. molemmat pappani ovat kuolleita
  95. minulla on yksi sisko, isosisko
  96. jos kaikki menee hyvin minusta tulee syksyllä täti
  97. haluaisin opiskella kieliä
  98. haluaisin vaihtaa alaa
  99. haluaisin tietää mitä haluaisin tehdä työkseni
  100. en voi uskoa, että tämän laatiminen oli näin helppoa!
No siinäpä ne nyt. Lisääkin olisi tullut!

15 kommenttia:

Tincali kirjoitti...

Kiva lukea sinunkin satasesi. :)

Catalano on hieno nimi! :D Niin sanottu elämäni oli ihana sarja. Vieläkin tulee usein mieleen jotain kohtauksia sieltä ja muistaa vuorosanoja.

MissB kirjoitti...

Tulihan se sieltä :)
Näitä on hauska lukea!

Alma kirjoitti...

Nimenomaan: tulihan se sieltä.:) Eiks ollutkin helppoa? Alussa ehkä ajatus sadasta kohdasta tuntuu suurelta, mutta kun pääsee vauhtiin se meneekin ihan hujauksessa.

Noora kirjoitti...

Mulla on kaveri, jonka sukunimi on Catalano :D nainen kylläkin... Oli mielenkiintoiset sata kohtaa ja huh, jos mä jään työttömäksi siksi, että Kreikka saa aikaan uuden talouskriisin, niin lupaan olla matkustamatta sinne ikinä! (ehkä) Pidetään peukkuja siis ettei tule kriisi ja jää matka väliin!

Kaitaliina kirjoitti...

Helpostihan se tuli;) Oli jälleen mukava lukea nämä sata kohtaa. Ja onnittelut tulevan "tätiytesi" johdosta=)

Riehu kirjoitti...

Tän lukikin ihan hujauksessa, olin ihan että nytkö tää loppu. Kohta 70, reps! Itseasiassa oot kyllä aika Monica, hahaa! Ja sut on kyllä tosi helppo puhua ympäri, monesti oikein kerjäät sitä. :D kiva lista.

Marika kirjoitti...

Haa! Tämä oli kiva lukea! :)

Minäkin muuten haluasin nähdä uudelleen My So Called Life-sarjan, se oli ihan huippu ainakin silloin 10-v sitten :)

Chatrin kirjoitti...

Tincali: pitää hankkia se dvd-boxi jostain, löytyisköhän?

missB: no vihdoin juu, eikä ollu ees vaikeeta!

Alma: ihmeen helppoa. Ensin piti vaan päästä siihen moodin, että nyt mä teen tän ja siitä se sitten lähti soljuen :)

Noora: oiskon tällä naispuolisella kaverillasi komeaa veljeä? ;)

Kaitaliina: kiitos onnitteluista, tätiyttä odottelen jo kovasti :)

Riehu: kerjään ympäripuhumista ;D näinhän se on, hih.

Marika: kiitti! MSCL rules!

Emmi: kohtalotoveri! koitetaan kestää...

Nooruska kirjoitti...

Toi my so called life on ollut mun listalla kans pitkään. Oiskohan se enää yhtä ihana?

Chatrin kirjoitti...

Nooruska: ei ehkä ihan yhtä ihana, mutta varmasti oikeen hyvä! Tän ikäsenä on jo vähän vaikea samaistua lukioelämään...

vippe kirjoitti...

Mäkin inhoon sitä mainosta missä Laura on :D En vaan kestä!!

Cherry kirjoitti...

Ihana ku teit tän :) Oli monta kohtaa "nii mäkin". Kuten se, että en voi sietää sitä Malmivaaran mainosta. Nään sitä naista kadulla silloin tällöin (asuu lähellä) ja sekin on jotenkin ärsyttävää :D

Oispa munkin mummit elossa :(

Ja mäkin pelkään pimeää! Ja haluaisin nähdä taas my so called lifen :))
Ja mut on myös helppo saada puhuttua ympäri.. voi meitä :)

Chatrin kirjoitti...

vippe: se on ihan kamala. Miksi sen pitää nauraa siinä koko ajan? "mä rakastan punaista, hehhehheh". okei...

Cherry: nyt säkin tiedät 100 asiaa minusta :)
Mä en kanskaan oikeen muutenkaan tykkää siitä Malmivaarasta...

Mikaela kirjoitti...

Kohta 6 uppoaa, tosin minä en ole niinkään kalpea vaan useimmiten kuulen "sä näytät ihan zombielta"...jeps.. Sä olet jättänyt punaisen lihan pois hyvin nuorena, aika hienoa ;O)

Chatrin kirjoitti...

Mikaela: uuh, zombie! sepäs...kohteliasta.

Jep, mulla alkoi liha tökkimään sekä maultaan että eläinten kohtelun takia, niin jätin suurimman osan lihasta pois. Kasvissyöjäksikin teki mieli alkaa, mutta olin silloin allerginen KAIKELLE, niin mulle ei olis jäänyt paljon syötävää ;) Nykyisin onneksi allergiat on suurilta osin hävinneet ja enää tulee syötyä hyvin harvoin kanaa/kalaa.