tiistai 25. elokuuta 2009

Karvaiset kaverit

Toissa viikonloppuna meille tuli hoitoon siskoni koira Venla. Sen viikonlopun ajan meillä oli kolme koiraa.

Samaisena sunnuntaina meidän Kerttu lähti viikoksi siskolleni "kouluun". Kerttu kun ei ollut koskaan ollut ilman Pupua, eikä liiemmin ilman meitä omistajiakaan. Tuumittiin yhdessä, että tekee hyvää pikku-Kepalle olla välillä eri maisemissa ja eri laumassa.

Lauantaina Kerttu tuli takaisin. Oli kuulemma ollut erittäin reipas, iloinen ja vaivaton. Hyvä Kerttu, kiltti tyttö.


Niin ikään lauantaina meillä kävi vieras – kissa vieras!
Asumme alueella, joka on n. 90%:sti omakotitaloaluetta. Kissoja siis vilistää täällä yhtä paljon, kuin jossain maalla. Näkiessään minut kissa alkoi juttelemaan kovasti ja puskemaan jalkaani vasten. Silittelin häntä aikani ja jatkoin matkaa lähikauppaan (putkimiestä, nääs). Kaupasta takaisin tullessani kissa kyyhötti yhä paikallaan ja jutteli äänekkäästi. Lähti jopa seuraamaan minua. Nappasin hänet sitten kainaloon ja raahasin meille kotia.

Annoin hänelle ruokaa, vettä ja rapsutuksia. Kissa vaikutti oikein tyytyväiseltä. Tässä alimmaisessa kuvassa kissa sähisee Pupulle, kuinka somaa.
Mies tuli kotiin tennistä pelaamasta ja käski heittää kissan pihalle, ja niin minä tein. Toivottavasti se löysi kotiinsa, eikä saanut sen kummempia traumoja koiristani.


Juu, kyllä. keittiönpöydällä on pyyhe ja silitysrauta. Katsokaas kun en omista silityslautaa ja pakkohan se jossain on silittää (silloin kerran vuodessa, kun saan aikaiseksi). Keittiönpöytä toimikoon lautana ja pyyhe pehmusteena. Ihan hyvin se noinkin toimii. Taustalla näkyy myös seksikäs pyykinkuivausteline, pahoitteluni kuvan estetiikasta (tai lähinnä sen puutteesta).

10 kommenttia:

Marge kirjoitti...

Söpöjä karvakamuja! (:

Mindye kirjoitti...

Oikein suloinen hoidokki teillä :) Mistäköhän saisin joskun ruotimaan kolmea kissaa tänne - koira kenties?! :D

Marika kirjoitti...

Voi tuota kisulia kun söpönä värinen =)

Miten ihmiset viitsii pitää niitä kissoja vapaana miten sattuu.. Luulisi, että olisi huoli kun rakas perheenjäsen kulkee teillä tietämättömillä.

Mikaela kirjoitti...

Voi kisumisua! Toivottavasti löysi kotiinsa, kun oli niin "rankka" ravintolareissu ;O)

Mirka kirjoitti...

Jopa onkin veikeitä eläinkuvia! :)

dolce kirjoitti...

Minun tekee aina mieli poimia kaikki kulkukissat kotiin, mutta ei sitä uskalla, jos niillä vaikka on kaipaava omistaja... Sööttejä koiruleita :)

Keke kirjoitti...

mä en kestä ku aina ku kattelen noita koiruuskuvia ja kaikkee ni tulee melkein tippa linssiin ja oon sillai ääneen et "vooooi eeeeei..ihanaaaaaa". Mä niin tarvisin oman koiran!!

Chatrin kirjoitti...

Marge: ja ihania myös!

Mindye: Venla on maailman iisein koira, se ei vähästä välitä.

Marika: Kissa oli ihanan värinen! Mäkään en ymmärrä miten kukaan voi pitää kissaansa vapaana.

Mikaela: Niinpä, toivottavasti löysi. Sitten ne kotona ihmettelee miksi kissa ei syö :D

Mirka: Kiva, kun poikkesit :)

Dolce: joo niinpä, Mies oli oikeassa siinä, että kyllä se piti päästää meiltä pois...

Keke: niin täytyy, koirat on parhautta.

Boobettes kirjoitti...

Voi, toivottavasti ei kissa ollu seikkaillu kovin kaukaa :/ Ihana tuo eka koirakuva :D jotenki niin rutistettavan oloinen...rrrrrr <3

Chatrin kirjoitti...

Boobettes: joo, Venla siinä hymyili ihan intona ja heilutti häntää kun yritin kuvata :)