maanantai 12. syyskuuta 2011

Weekend fun

Lauantaina oli rankka herätys kuudelta, kun piti olla jo kahdeksalta kampaajan tuolissa. Nyt on tukka taas hyvin, laitettiin vähän ruosteisempi puna-oranssi sävy, tummalla tyvellä, ja leikattiin kolmen sentin kuolleet kamaluudet kampaamon lattialle.

Kampaajalta suuntasin siskon kanssa Tuomarinkylään koiranäyttelyyn. Katsottiin kiinanharjakoirat, lyhytkarvaiset chihuahuat ja siinä samalla myös nämä kuvissa esiintyvät venäjäntoyterrierit; lyhyt ja pitkäkarvaiset. Näyttelyssä oli lämmin kun aurinko paistoi, mutta kylmä heti kun aurinko meni pilveen. Perus syys-efekti.

Sunnuntaina näin ystävää väsyneissä merkeissä stadissa. Tarkoitus oli mennä katsomaan The Tree of Life, mutta olimme molemmat niin uuvuksissa, että päädyimme melkein puolet lyhyempään leffaan, eli Woody Allenin Midnight in Paris'iin. Oli ihan ok, mutta en saanut mitään kicksejä siitä. Elokuvan jälkeen nautimme mahat täyteen nepalilaista Mount Everestissä. Nepskin kanssa ei voi mennä pieleen, se on aina hyvää.

Loppuilta menikin sohvalla makoillen, jossa nukuin päikkärit klo 19–20, eli ennemminkin "ilkkarit". Joka ikinen syys mulle käy samoin, eli tulen aivan valtavan väsyneeksi. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut maailman vaikein nousta aamulla sängystä. Olen vä-sy-nyt. Aloitin D-vitamiinikuurin kolme päivää sitten, jospa se alkaisi jossain vaiheessa auttamaan. Ja jos sais itsensä väännettyä takaisin salille, niin sekin voisi mahdollisesti auttaa? Ehkä ens viikonloppuna *virn*

5 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Täälläkin aloiteltiin tänään d-vitskun nappailu, väsymystä ei vielä havaittavissa (entisen lisäksi).

Saaks sun hiuksista kuvaa? :D

Akissfromthepast kirjoitti...

mulla on ihan sama juttu. syksyllä pimeinä päivinä nukuttaa. kuuliana päivinä virtaa on mutta pimeätpäivät ei.. ihmettelen niitä ihmisiä joita puolestaan kevätvalo väsyttää..toista on silloin minulla :D kyllä se tästä ,toivotaan pitkää ja aurinkoista,kuulasta syksyä.
ps:d-vitskut on täälläkin käytössä. mutta kokeile q10 kapseleita eli ubikinonia.. ja sit mivitotal vitamiinit on kans hyviä, hedelmäisii juomia..on mulla toiminut :D

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin väsyttää, koko ajan ja paljon. Mä rakastan syksyä mutta nyt sattuu päähän...

Riehu kirjoitti...

Ne on Myöhäispäikkärit. Ja joo, väsyttää, jo ennen kuin flunssa iski...

Chatrin kirjoitti...

Sanna: tänään jostain kumman syystä oli helpompi nousta sängystä, pitkästä aikaa. Just mietin, että alkaakohan d-vitskut auttamaan + se että söin eilen kalaa? hmmm...? :)

Voin yrittää laittaa hiuksista kuvaa, ongelma vaan on se, että kamera vetää tän aina punasemmaks mitä oikeesti on. Mut yritän!

akissfromthepast: voisin tosiaan ottaa kaikki mahdolliset avut käyttöön. Kirkasvalolamppukin olis eri jees.

Ursula: mä oon vannoutunut kesäihminen, kaikki tää sade ja pimeys ottaa aivoon. Toivottavasti pystyn toteuttamaan thaimaan toiveeni tammikuussa...

Riehu: ai Myöhäispäikkärit, hyvä ku ojensit. Semmosia tulee varmaan vedeltyä harva se päivä ennen ens kevättä...