torstai 11. maaliskuuta 2010

Kauluri in action

Kaitaliinan tekemä kauluri on ollut ahkerassa, päivittäisessä käytössä. Se on i.h.a.n.a.

Olen myös osannut käyttää muitakin kuin mustia vaatteita tässä muutamana päivänä.
Muistatteko muuten, kun 10 vuotta sitten käytettiin vain lantiovöitä? Päätin yhdistää tämän raitaisen "yöpaidan" kanssa juurikin lantiovyön, sen ainaisen vyötärövyön sijaan.
huomaatteko, että meillä ei aina jakseta pedata sänkyä..

Voitte taas verrata lainakameran (Panasonic Lumix) ja oman kamerani (Canon Ixus) jälkeä alla olevista kuvista. Lumixilla tulee haaleaa ja tummaa suttua, kun ixuksellani värit ovat kylläiset ja kuvat kirkkaat ja tarkat.

Vahingossa oli salama päällä, mutta hyvin huomaa että heijastimet toimii.


Yllä olevat kolme kollaasia otettu siis Lumixilla ja alla olevat Ixuksella. Ooh, mikä ero.


Pupu kerjää huomiota, kun olin vasta tullut kotiin.

En voinut luopua mustista rannekoruista kokonaan, mutta yhdistin mukaan punaista. Mikäs sen pirteämpi väri.

Huomenna on taas jo perjantai, kyllä se aika rientää! Lauantaina menen kiertelemään vanhan ajan liikkeitä ystävän kanssa ja sunnuntaina tiedossa brunssi ja käynti Kiasmassa toisen ystävän kanssa. Huomenna ajattelin illalla ihan vaan relaksoitua kotosalla. Ja olla kateellinen kaikille, ketkä menevät katsomaan 30 Seconds to Marsia Jäähallille...

9 kommenttia:

Marge kirjoitti...

Ihana tuo Kaitaliinan tekemä kauluri. Olen itse käsitöiden kanssa ihan peukalo keskellä kämmentä, mutta jotkut vaan osaa. :)

Tincali kirjoitti...

Kauniita asuja ja värejä! Tuo raitaneuleesi on ihana.

Koiru on niin hauska tuolla asukuvien reunassa. :D

Go Ixus! Minäkin kotiutin saman merkkisen uuden kamerani. :D

Riehu kirjoitti...

En vaan kyllästy raitoihin. Kivasti sopi lantiovyö tohon kokonaisuuteen muuten, ei tarvi aina olla vyötäröllä. Kauluri on hieno. Ja joo, Ixuksella saa oikeesti parempaa jälkeä kun monilla muilla, testattu on.

Noora kirjoitti...

Ixus on ihana, mä tosin hukkasin omani. Mulla on samat punaiset rannekorut, kuin sinulla... Tai ainakin hyvin samannäköiset. Niillä alkaa olla ikää kohta jo 10 vuotta. Kääk, kun aika menee nopeasti :D

Kaitaliina kirjoitti...

Kiva kuulla, että se on ollut ahkerassa käytössä:) Toivotaan kuitenkin, että sen saisi pikku hiljaa varastoida talvisäilöön, odottamaan seuraavaa talvea...

Little M kirjoitti...

Kerrassaan ihana tuo kauluri! Kuten myös sininen villakangastakkisi yhdistettynä tuohon nättiin rintakoruun. Tykästyin yhdistelmään kovasti.

Chatrin kirjoitti...

Marge: mä olen kanssa ihan poropeukalo, jätetään suosiolla neulomiset muille.

Tincali: kiitti paljon =) koiru on aina innolla mukana kuvaussessioissa ;) Hyvä, kun päädyit ixukseen on se pokkareista paras.

Riehu: melkeen tosiaan olin unohtanut jo lantiovyöt, aikoinaan käytin niitä joka päivä. On mulla niitä vieläkin olemassa vaikka kuinka.
Pitäiskö perustaa ixus-jengi?

Noora: voi ei, ai hukkasit? :( Punaiset korut on lahja monen vuoden takaa. Mutta uskoisin niiden olevan Zarasta. Voi olla, että ovat samat. Niihin kuuluu vielä muutama lisäkoru..

Kaitaliina: kesä on aina tervetullut :)

Little M: kiitos, tein heijastin rintakorun ihan itte:)

Marika kirjoitti...

Linssilude kotona otetuissa asukuvissa pistää kyllä silmään, hihih.. :)

Kivoja asuja!

Chatrin kirjoitti...

Marika: linssilude on aina menossa mukana x)