maanantai 1. maaliskuuta 2010

Värikästä tyttöilyä

Mikä sen ilahduttavampaa, kuin tyttöjen ilta ihanien ystävien parissa. Meillä on jo tavaksi muodostunut kiertävä emännöiminen, olemme olleet mm. Marjolla ja Riehulla, nyt minun luonani ja sitten seuraavaksi onkin Hannan vuoro.

Mitäs muutakaan tyttöjen iltamissa tehdään, kun herkutellaan, skumppaillaan, höpötellään ja nauretaan aamuun asti. Ruoaksi oli muun muassa lautasellakin näkyvää focacciaa, kasvispiirakkaa, pestosalaattia ja sushipalleroita. Lisäksi oli juustoja, uutuus Tuc-keksejä, mutakakkua vadelmamelballa sekä banaani-suklaakakkua.

Värikkäät kummitusnaamat
Teemajuhlat ovat kovasti mieleeni ja tällä kertaa kutsussa luki "valitse väri ja toteuta sitä". Somassa rivissä oli puolukkaa, lime-parsaa, luumua ja kypsää banaania. Kerttukin olisi voinut toteuttaa jotain väriä, mutta omistaja ei älynnyt pukea sitä.

Loppuun vielä demonstroiva kuva, kun Pupu halusi pitkin iltaa laittaa Riehun kaulakorun kaulaan. Kyseinen toimenpide tapahtui illan aikana varmaan viisi kertaa.

Sunnuntain teemana olikin sitten sohvalla löhöily: sipsit, leffa ja TrueBloodin pari ekaa jaksoa.

7 kommenttia:

Riehu kirjoitti...

Nyt maistuis taas noi herkut! Pupukin halus puolukoida...:)

vippe kirjoitti...

Kuulostaa täydelliseltä tyttöjen illalta :) Ja Pupu tarvii selvästikin omat punaiset helmet :D

Marge kirjoitti...

Täydellinen viikonloppu! :)

Marika kirjoitti...

No voi nyt elämä mitä herkkuja! Ja muutenkin tuntuu olleen kivaa! :D

Tincali kirjoitti...

Voi, kuulostaa ihanalta tuo tyttöjen ilta. Tuollaista on joskus ikävä, kun parhaat tyttöilykaverit on kauempana.

Ihanan pirteitä värejä olette harrastaneet! :D

Noora kirjoitti...

Tyttöjenillat on parhaita :) Teillä on ollut varsin herkulliset sapuskat!

Chatrin kirjoitti...

Riehu: niin mullekin maistuis. Suklaakakkuja ja juustoja on vielä jäljellä, mutta muut män!
Pupu ja Riehu: kaksi mun lempipuolukkaa :)

vippe: oli kyllä taas aivan täydellinen ilta. meillä on hyvä, siis paras porukka!

Marge: toivottavasti pian uusiksi =)

Marika: ihania herkkuja ja ihania ihmisiä = ihana ilta

Tincali: voi ei, nyt järkkäät tytöt yhteen ja pidätte ihanan tyttöilyillan!

Noora: niin on ja teema loi siihen oman vivahteensa :)