lauantai 28. marraskuuta 2009

Da Boots.

Erimukava viikonloppu takana. Olen vihdoin (puolen vuoden tauon jälkeen) aloittanut jumppailun, ja sillä se viikonloppu alkoi. Venyteltynä ja vetreänä jatkoin iltaa ystävälle, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. Siellä oli muutakin porukkaa ja heidän seurassaan tuli lipitettyä pullollinen Lambruscoa. Kun toiset lähti baariin, minä lähdin kotiin. Perus.

Lauantai alkoi Engelin ranskalaisella aamiaisella ja ystävän seuralla.


Aamupalan jälkeen kiertelimme kaupungilla, lähinnä kenkäkaupoissa. Ystäväni löysi itselleen "krokotiilinnahkasaappaat" ja minä yritin etsiä itselleni söpöjä maihareita tai saappaita. Maihareita ei löytynyt, mutta nämä ihanaiset biker-bootsit kylläkin.


Ei ne nyt varsinaisesti mitkään bikerbootsit ole, mutta sellaisia ne mielestäni lähinnä muistuttaa. Paksuista koroista en ole pitänyt vuosikausiin, mutta näihin ne jotenkin sopii ja pidän siitä, että ne eivät ole tasapaksut koko matkalta.


Ne pääsivätkin tänään ensimmäistä kertaa jalkaan, kun kävimme vanhempieni luona syömässä. Mummikin oli paikalla, sekä siskoni ja hänen miehensä. Äiti oli tehnyt hyvää sapuskaa ja toivomaani jälkiruokaa (eräänlainen juustokakku). Nelisen tuntia vierähti siellä ja loppuillan olen siivoillut kotona keittiönkaappeja sekä katsonut elokuvan Moon.


Tällä hetkellä ahdistaa jo valmiiksi ajatus mennä huomenna töihin, mutta kai se on vaan kestettävä. Jospa menisi aikaisin nukkumaan ja yrittäisi olla näkemättä työhön liittyviä painajaisia. Yes, I'll try.


Postauksesta piti tulla iloinen, mutta en mahda mitään tällä hetkellä vellovalle negatiivisuusfiilikselle. Jos tälle olotilalle ei pian tapahdu jotain, niin on varmaan pakko lopettaa töissä ja alkaa miettiä mitä sitä oikeasti haluaa elämässä tehdä. Voi kun olisi selvä visio siitä! Tällä hetkellä pinnalla ovat korusepäksi ryhtyminen tai kielien opiskelu avoimessa yliopistossa. Viikon päästä voin olla jo toista mieltä... Tiedätkö sinä, mikä sinusta tulee isona?


10 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Juu siis mullahan ei ole harmaintakaan aavistusta mikä musta tulee isona. Toisaalta tykkäisin tästä, toisaalta siitä. Sitten unelmoin myös siitä ja ehkä vähän siitäkin.

Jos olisi terveydentila normaali, tai edes lähellä sitä, niin uskoisin päätöksien olevan helpompia. Nyt mennään näillä eväillä ja pohdiskellaan ja tutkaillaan mihin sitä selviää.. :)

Marika kirjoitti...

Oh, uppouduin niin kovasti ajatuksiini, että unohdin sanoa: nams aamiainen! Kamala kun tähän aikaan illasta kattelee tuollaisia kuvia! :D

Chatrin kirjoitti...

Marika: Kaipa kaikelle on tarkoitus. Ehkä tämä "tilanne" vahvistaa mua ihmisenä tai valmentaa mua tulevaisuuden haasteita varten, tms...

Ja jes, tuollainen aamiainen kelpaisi vaikka joka päivä :P

Keke kirjoitti...

apua..en mä tiiä mikä musta tulis isona. Haluaisin vaan piirtää...ja piirtää ja jotain.Mut kaipa mä oon tyytyväinen tähänkin. joskus pelkäsin tiettyjen asioiden takia että en edes koskaan pääse työelämään..joten kaipa tähän on oltava sit tyytyväinen..

ja tsemppiä sun tilanteeseen..rivien välistä luin että on jotain ei niin kivaa menossa...Tai sit ymmärsin väärin.

Argh.kauhee tiskivuori tuossa keittiössä..kuka tulis tiskaan. Inhoan NIIIIN tiskaamista!!

Uniqua kirjoitti...

Noi bootsit on kivat !
Mulla on suunnitelmana mennä parikymppisenä Kaliforniassa sijaitsevaan muotikouluun, jossa mun äiti on myös ollu nuorempana. Tiiän jo mille linjalle haluun ja kaikki, mutta siitä itse ammatista en oo vielä varma(mut se tietenki liittyy muotialaan).

Chatrin kirjoitti...

Keke: kiitos tsempistä, sitä tarvitaan! Voi kun vois elää pelkällä pyhällä hengellä ja tehdä elämässä sitä mitä oikeasti haluaa.

Uniqua: kiitti, mäkin tykkään mun uusista bootseista :)
Sun tulevaisuudensuunnitelmat kuulostaa hyvältä.

Alma kirjoitti...

Huonoja hetkiä ja viikkoja on aina välillä. Sitten taas yhtäkkiä huomaat, että hups, kaikki onkin yhtäkkiä taas aivan kumman mallillaan! Ootko jutellut sun tulevaisuusepävarmuudesta esim teidän äidin tai sun siskon yms kanssa? Yleensä se auttaa. Äideillä muunmuassa on ihan ihmeellisen hyviä vinkkejä ja mielipiteitä - ja äidit usein meidät tyttäret tuntee kuitenkin melko läpikotaisin. Voimia ja jaksamista sulle.

M kirjoitti...

Musta on ihanaa kun ei tiedä mitä isona tekee. Nyt puhuu kolmeakymppiä lähestyvä opiskelija:)

Ja toisaalta sun tulee vaihdettua työtä mistä ei (ehkä?) niin pitänyt ja voi löytää jotain vieläkin kivempaa! Muutoksen tuulia elämään. Niitähän aina kaipaailee silloin tällöin!

Paivi kirjoitti...

Mitäs tykkäsit Moonista? Oli jännä yhteensattuma taasen, että sama leffa katsottiin :)

Tuo mikä sinusta tulee isona on ikuisuuskysymys täälläkin - minähän olen jo 35 v, enkä vieläkään tiedä mikä minusta tulisi isona ;-) Enkä ole ainoa tällainen "vanha" samojen ajatusten äärellä.

Chatrin kirjoitti...

Alma: olen mä jutellut sekä äipän että siskon kanssa, mutta ne on vähän samassa tilanteessa, joten en paljon saanut apuja sieltä :D kiitos tsempistä, kyllä mäkin uskon, että kaikki kääntyy vielä parhain päin.

M: Jep, kahtellaan mihin tie vie.

Päivi: Moon oli...ihan hyvä. Ensin en ihan tiennyt mitä mieltä olisin siitä ollut ja kysyinkin heti alkumetreillä Mieheltä, että "eihän tää oo mikään kauhuleffa?", no ei ollut :) Sam teki kyllä hyvän roolityön ja leffakin oli mukiinmenevä.