keskiviikko 3. elokuuta 2011

I call her Red

Niin, että tämmöset hiukset nykyisin. Ei ne oikeasti noin punaiset ole, kamera vääristää, mutta sainpahan pelästytettyä teidät, hah! Pääsin tosiaan yli punaisuuskammostani ja tällä mennään nyt jonkun aikaa. Hiukset on entistä huonommassa kunnossa, kun jouduttiin värjäämään vaalennuksen kautta. Ei tee hyvää kasvatusoperaatiolleni, mutta ei voi minkään, kun jotain on saatava, se on saatava hinnalla millä hyvänsä. Kun tähän kyllästyn, vuorossa tumma TUMMEMPI ruskea. (Saanko jo salaisesti himoita tummaa tukkaa?)

Töissäkin ollaan nyt kolmatta päivää loman jälkeen ja hirveetähän tämä on. Hengissä olen silti selvinnyt. Pahinta on yrittää muuttaa päivärytmiä, lomalla kun menin nukkumaan yön pikkutunteina ja nyt pitäisi yhtäkkiä mennä nukkumaan aikaisin, jotta jaksaa herätä kello kuuden aikoihin aamulla. Olen nukkunut yöt tosi huonosti ja aamulla sitten tietenkin maailman nuutunein olo. Onneksi sentään töihin pääsee nopeaa, minulla kun on nykyisin pyörä! 10 min työmatka on aika jees. Kohta polkaisen kotia, ja aion kyllä käydä ostamassa matkan varrella jätskiä.

ps. jaa, kyllä ne ehkä onkin ton väriset, blogger syö värejä!

12 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Ihanan pirtsakka väri!
Tsemppiä aamuheräämisiin!

ravenwaves kirjoitti...

Jeee, hienot on! :)

E kirjoitti...

Kiva väri! Mäkin kävin viime viikolla kampaajalla ja tuntuu, että osa raidoista on melkein punaisia ja osa melkein blondeja. Mutta ei se ihan niin ole, ensijärkytyksestä olen jo selvinnyt ja nyt tukka näyttää jo kivalta.

Tsemppiä.. Paluu arkeen sucks. Mutta vielä enemmän vituttaa, kun tuntuu ettei mitään kesää ollutkaan kun lomaa ei ollut kuin yksi viikko. =(

Marika kirjoitti...

UPEA hiusväri!!!
Mä niin tykkään punaisista hiuksista, ettei todellistakaan :)

Kamalasti tekisi mieli oma pääkin laittaa punaiseksi, MUTTA.. Kun se pirun punainen väri ei pysy päässä. Siispä ainakin tällä hetkellä vielä blondi.

Riehu kirjoitti...

No punanenhan se! Täällä tiedossa vasta ens viikolla, mä oon ihan blondi...
Kauheesti tsemppiä töihin!

Furiahz kirjoitti...

Todella kaunis väri!

Chatrin kirjoitti...

Sanna: tuplakiitos!

reiska: kiitti. Tässä on kolmea eri sävyä :)

E: Muutos on aina kivasta, ja kyllästyessä niin helppo "korjata" asia.

Marika: punainen ei pysy päässä, jos pohja on blondi. Ja muista, että ei saa käyttää tuuhentavia aineita, ne kun avaa hiusta ja väri tippuu pois. Onko sulla kokeiltu viedä ensin punaista pigmenttiä hiuksiin ja sitten väri päälle?

Riehu: voin kuvitella miten aurinko tehnyt tehtävänsä. Kiitti tsempistä, sitä tarvitaan!

Furiahz: tackar!

bubble kirjoitti...

Tucca on jee! ^___^ Vois itekin varailla sitä kampaaja-aikaa pikkuhiljaa..

Tsemppiä sinne töihin :)

Chatrin kirjoitti...

bubble: sä käy kyllä ihanan harvoin kampaajalla, voiku mäki voisin. Mutta se on kyllä fiksua värjätä tyvi tummemmalla/liukuvärjätä, niin ei välttis ole tarvekaan käydä niin usein. Luonnonkihara hius antaa siinä anteeks. Mun plötkötukkaa pitää värjäillä 5-6 vkon välein...

Little M kirjoitti...

No nyt ehdin sitten jättämään puumerkinkin. Aika kiire viikko töissä, ensi viikolla kun jään lomalle.

Onpas hyvä punainen:) Mä olen kanssa kerran ollut punapunatukkainen, muutoinhan mulla on tällainen kuparinpunainen :)

Hah, mä harrastan tuollaista nukkumisrytmiä (valitettavasti) joskus myös arkena. Jotenkin illalla on niin paljon kaikkea kivaa puuhaa ettei vaan malta mennä nukkumaan..

Anski kirjoitti...

Oijoi, ihanan värinen. Mä niiiiiin himoitsen oranssinpunaista tukkaa. Se on vaan niin työläs ylläpitää, koko ajan saa olla värjäämässä kun haalistuu niin nopeasti. Ainakin mulla :( Niin oon sit päättänyt ainakin kesän ajan mennä blondina.

Chatrin kirjoitti...

Little M: tää on värjätty kolmella eri kuparinsävyllä ja on kyllä livenä oranssimpi/luonnollisempi. Varsinkin sisätiloissa, auringonpaistaessa sitten paljon punaisempi (kuvakin otettu partsilla). Nyt jo osa väristä valunut viemäristä alas, pitäis hankkia joku kuparinen hoitoaine.

Unirytmi onneks jo parempi. Eilen menin nukkumaan siinä 23.30 ja nousin tänään 6.30. Eiköhän se tästä :)

Anski: punanen väri kyllä valahtaa nopeasti pois tukasta, varsinkin jos on vaalea pohja. Pitäis olla kaik erikoisshampoot ja -hoitoaineet, sit väri pysyy paremmin. Mulla ostolistalla Revlonin kuparihoitoaine, mutta en oo saanu vielä aikaseks..