sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Ruoanlaitosta

Tykkään kyllä tehdä ruokaa, mutta arkisin se tuntuu ylitsepääsemättömältä. Siispä teenkin ruokaa yleensä vain viikonloppuisin, ja arkisin käyn joko kaupasta ostamassa eväät tai käyn työpaikkaruokalassa lounaalla. Nuorempana en ikinä tehnyt ruokaa ohjeen perusteella, vaan keksin itse reseptejä ja kokkailin fiiliksen mukaan. Nykyisin kun ruoanlaitto kohdistuu vain viikonloppuihin, niin minusta on hauska kokeilla uusia reseptejä. Yleensä hyödynnän Yhteishyvä lehden välissä tulevaa Ruokamaailmaa, kuten tein eilenkin, kun kokkasin valkosipulista jauhelihapastaa. Ohje oli maailman helpoin, mutta unohdin silti käyttää yhtä ainesosaa, mikä siinä mainittiin :D En kyllä ihmettele, oli sen verran nälkä eilen, että halusin ruoan olevan HETI valmista. Kiireessä unohtui sitten purkillinen tomaatti-pastakastiketta käyttämättä. Tosi hyvää siitä silti tuli. Laitoin tietenkin paljon ketsuppia annoksen päälle, käyköön se pastakastikkeesta.

Hellalla

Lautasella, ennen ketsuppitulvaa

Niin, ja mainittakoon vielä, että en ikinä noudata orjallisesti ohjeita, vaan sovellan itselleni sopivaksi. Lähinnä erikoisruokavalioni takia ja myös makumieltymysteni takia. Lukekoon missä tahansa reseptissä vaan 'inkivääri', niin en laita, en varmasti!

Ei kommentteja: