perjantai 18. syyskuuta 2009

Innokasta shoppailua...Prismassa!

Ennen kuin kerron etelän matkastani, pakko kertoa eilispäivän hulluuskohtauksestani kaupassa. Tuntui, että halusin ostaa kaikki mitä kaupassa on ja kuittikin näytti sitten siltä. Ruokaa tuli tietenkin ostettua paljon, kasviksia, hedelmiä, juustoa, leipää jne. Maustehyllylläkin hullaannuin ja ostin sen tarvittavan curryn lisäksi erikoismausteita.

kuinka kukaan voi vastustaa pulloa, jossa on ihanan etiketin lisäksi söpöt puuhelmet?

Kuvasta puuttuu ostamani Kuuma Etelä-Amerikka mausteseos, joka myytiin kätevässä uudelleentäytettävässä myllyssä.

Tietenkin kauppalaskua kerryttää pyykinpesuainevaraston täyttäminen; pitää olla erikseen aineet mustalle, värilliselle ja valkoiselle pyykille. Mutta sitten seuraava hulluuskohtaus sattui lehtihyllyn luona, josta lähti mukaani peräti kolme tatuointilehteä.


En ole ehtinyt niitä kunnolla vielä selata, mutta katsokaa nyt tämänkin aukeaman väriloistoa!


Parvekkeellani oli kesällä leikkokukkia, jotka harmikseni eivät selviytyneet kahden viikon kastelemattomuudesta, kun olimme Miehen kanssa lomalla muualla Suomessa. Tyhjien ruukkujen täytteeksi ostin valkoisia ja punervia callunoita. Kympillä sai viisi ruukkua, joten hyödynsin tarjouksen. Tulipa muuten vaihdettua parvekkeen järjestyskin tuossa pari viikkoa takaperin.


Noh, joskus menee vähän enemmän rahaa kauppaan, ei haita :)

4 kommenttia:

Riehu kirjoitti...

Joskus sitä villiintyy vaikka sitten Prismassa! Ihania värikkäitä tatuointeja, huoh...Maanantaina me nähään, jee! :)

Chatrin kirjoitti...

Riehu: näköjään :D maanantaina nähdään - superjee! Pitäiskö ottaa heti joku töitten jälkeinen iltapäiväkän..eiku kahvi? Vaikka tiistaina tai jotain, mietitään, mut ihan eka nähdään ma! <3

Keke kirjoitti...

Se on hullu tunne ku oikein villiintyy just vaikka joissain isoissa kaupoissa a yhtäkkiä tuntuu et haluaa kaikkea...jota ei ees tarviskaan=) meinaaksä ottaa tatskan? Unohdin mut oliks sulla siis ennestään..?muistelin et oli?

Chatrin kirjoitti...

Keke: mulla on kaks tatskaa ja aion ottaa lisempää :)