perjantai 16. lokakuuta 2009

Mielenkiintoinen otsikko Barcelonasta

Loma alkaa fiilistelyllä kohdemaalaisessa ravintolassa. Meidän kohdemaamme oli Espanja, joten
menimme nauttimaan tapaksia lempiravintolaani, Bar Teokseen. Saan kicksejä jo pelkästä Bar Teoksen sisustuksesta ja ilmapiiristä, eikä kokemusta haitannut ystävällinen & hyvännäköinen espanjalainen miestarjoilija, vinkvink. Illan kruunasi espanjalainen taustamusiikki.


Niin, ja ruokakin hiveli makunystyröitä.


* * *

Hotellimme sijaitsi Eixamplen alueella, jota myös Gayxampleksi kutsutaan. Nimestä päättelemällä kaikki varmaan tietää jo miksi.

Barcelona on tunnettu taidekaupunkina ja se näkyi selvästi hotellissammekin.
Tämä kuva on otettu kuudennen kerroksen käytävältä alaspäin. Hissiä odottaessa oli aikaa räpsiä vaikka kuvia.

Ja tässä kuva aulasta ylöspäin, huuuuuu.


Hienoja tauluja oli myös aulassa. Muun muassa pataneljä ja patakymppi.


Taide näkyi totta kai huoneessammekin. Sängyn yläpuolella oleva taulu muistuttaa minusta sellaista taulua, mitä rikolliset pitävät kädessään, kun otetaan pidätysvalokuva. Saako muut tätä fiilistä?


Ja tällaiset oli näkymät meidän huoneen ikkunasta.
Oikealla, sivussa, keskellä oleva vihreä läntti on leikkipuisto.


Joka aamu seurasin mielenkiinnolla laatottajia. Ihan hyvin sai miehet katua tehtyä viikossa. Rakennusmestarin ammatti on hauska: observe and report.


Vihdoin sain avattua Barcelonan matkasta kertomisen. Seuraavaksi jotain inspiroivampia kuvia kaupungilta.
Hyvää viikonloppua!

3 kommenttia:

Keke kirjoitti...

ihania ihania kuvia!! Toi aula oli aika magee=) mul on kai korkeenpaikankammo ku vään jo huimas ku katteli kuvaa=)

Riehu kirjoitti...

Hienot taulut hotellissa! :) Tuli mieleen noista seurailemistasi raksahommista, että mäkin seurasin meidän lomalla makuuhuoneen ikkunasta vastapäisen talon maalausta. Ehtihän se valmistua sitten loman aikana ja tulipa siitä aika oudon ja tumman värinen... otin kuvatkin ennen ja jälkeen.:)

Chatrin kirjoitti...

Keke: kiitos taas =) Mullakin vähän huimasi, kun kuvasin aulaa ylhäältä alas. Jos se kaide olis pettänyt.....

Riehu: Tuo oli kunnon designhotelli, eli just meille sopiva.
Raksahommien/remonttien edistymistä on huippu seurata, ja harmittelinkin, kun ei tullut otettua kuvaa ekana ja vikana päivänä tuosta projektista.