keskiviikko 7. tammikuuta 2009

The Loma

Ah, ihana loma. Vaikka juuri tuli vietettyä viikon joululoma on tämä talviloma enemmän kuin tervetullut. Joulunvietto on kuitenkin sellaista hässäkkää, että ei siinä pysty kunnolla relaksoitumaan.

Tällä kertaa ei tullut varattua mitään lomamatkaa, mutta ihan kivasti loma on mennyt kotosallakin. Loma alkoi Uudesta Vuodesta. Aaton vietin siskoni, hänen miehensä ja miehen kavereiden kanssa. Jäin siskon luo yöksikin. Uudenvuodenpäivänä hyvä ystäväni tuli yökyläilemään luokseni, vuokrattiin pari leffaa ja ostettiin paljon karkkia ;P Lauantaina shoppailin monta tuntia ja löysin paljon ostettavaa. Sunnuntaina kävästiin leffassa katsomassa uusin Bond, jonka näin jo toistamiseen. Mutta ei se mitään, leffat avautuu aina eri tavalla, kun ne katsoo uudemman kerran. Varsinkin, kun oltiin viikkoa ennen katsottu dvd:ltä Casino Royale. Quantum of Solace kun jatkuu suoraan tuosta Royalesta. Enempiä en sitten viitsikään paljastaa.

Ostinpa muuten uuden televisionkin. Nyt olkkaria hallitsee 40 tuumainen Sony :) Kelpaa katsella elokuvia..

Eilen L oli kyläilemässä monta tuntia ja tänään näin U:ta kaupungilla kauppojen ja Memphisin merkeissä. Sunnuntaina olisi tarkoitus nähdä vielä M:ää. Ja lauantaina siskoa, ja huomenna ehkä taas U:ta tai jotain muuta kamua, kun mies lähtee Tampereelle keikalle. Aika ystäväpainoitteinen loma siis.

Siirryimme muuten maanantaina koirien kanssa BARF-ruokintaan. Tai lähinnä kokeilemme nyt alkuun, että toimiiko/kannattaako/tykkääkö koirat jne. Toistaiseksi, eli kokonaiset 3 päivää, ollaan oltu tyytyväisiä. Nuorimmainen, Kerttu, on ihan innoissaan, mutta äiti-Pupu ei oikein tiedä mitä asiasta olisi mieltä. Katsellaan...

Nyt taidan mennä saunanlämmityspuuhiin (ts. käyn painamassa yhtä nappulaa ja odotan kunnes sauna on lämmin). Ciao!

2 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Mä olen ollut todella laiska bloggailemaan hyvän aikaa, eilen ja tänään olen yrittänyt alkaa kiertämään taas blogeissa. Täälläkään en ole käynyt todella pitkään aikaan ja nyt täytyy sanoa että WAU! Sun blogi on muuttunut todella paljon! Ihanan paljon monipuolisesti juttua ja ihanasti valokuvia värittämässä tarinoita. Minä kun blogissani kyselin mistä ihmiset tykkää lukea ja sinä kysyit samaa, niin voisinpa sanoa että se on tämä kokonaisuus ja monipuolisuus. Kiva lukea mitä olet tehnyt, mitä shoppaillut, mitä kokkaillut ja vaikka mitä! Nimenomaan se monipuolinen tarinointi on hienoa! Ja täytyy sanoa että tämä pinkki tausta on mun mielestä ihana! :D

Chatrin kirjoitti...

Oi kiitos :) Ja kiva kuulla. Jatketaan samaan malliin siis.