tiistai 27. tammikuuta 2009

Minikirjoitus


Ajattelin kirjoittaa minipostauksen, jotta ette ihan kyllästy odottamaan uutta pidempää kirjoitusta. Tuntuu, ettei taas ole aikaa eikä energiaa kirjoittaa ajatuksella pidemmästi asioista/tapahtuneista. Kaipaan aurinkoa, iloa ja valoa. Lämmintä kesäilmaa, pehmeää tuulta. Kynttilöissä on tunnelmaa, mutta ne eivät auta valottomuuteen. 

Meillä on töissä kirkasvalolamppu, mutta ihan niin kuin sitä ehtisi ikinä hyödyntämään. Olen ajatellut hankkia semmoisen kotiin, mutta ongelma on kustannus sekä sijoituspaikka ja aika. Olenko valmis sijoittamaan lamppuun n. 200 euroa? Minne sijoittaisin sen kotona? Ehtisinkö aamuisin ottamaan kirkasvalohoitoa? Vastaukset en tiedä, en tiedä ja en. Taitaapa jäädä lamppu hankkimatta...

Ei kommentteja: