tiistai 28. heinäkuuta 2009

Aurinkokaupunki Vaasa


Vaasa mainostaa itseään Suomen aurinkoisimpana kaupunkina, eikä suinkaan turhaan. Alkureissumme ajan säät olivat vähän niin ja näin, mutta Vaasaan saapuessamme aurinko paistoi lämpimästi ja taivaalla oli vain muutamia pilviä.

Soittelin matkan varrella autosta Vaasan kaupungin matkailutoimistoon ja kyselin mikä olisi suht edukas ja koiraystävällinen hotelli. Luurin toisessa päässä oleva virkailija innostui ja melkein huudahti puhelimeen Bestwestern Silveria! Hän kertoi, että siellä on hyvät koirien ulkoilutusmaastot ja ilmeisesti sen takia innostui niin kovin.


Melkein heti kun olimme heittäneet tavarat sisälle lähdimme rannalle ottamaan aurinkoa, mikä oli minulle ensimmäinen kerta tänä kesänä.

näkymät auringonottopaikaltani

Parin tunnin auringossa paahtamisen jälkeen tulimme hotellille pesulle, jonka jälkeen suuntasimme hotellin terassin kautta "kartsalle".



Kävelimme ympäri Vaasan keskustaa yrittäen löytää jotain kivaa ravintolaa, mutta ei! Ko. kaupungissa ei tunnu olevan muuta kuin McDonald's, Hesburger, Subway, Rosso, Amarillo sekä useita pizza&kebab-paikkoja. Eikä sitä tee mieli vieraassa kaupungissa mennä sellaiseen ravintolaan mikä löytyy kotipaikkakunnaltakin (eli kaikki yllä mainitut).

Pyörimme kuitenkin ympäriinsä melkein kiukkunälkäpisteeseen saakka, kunnes luovutimme ja menimme Rosson jonoon. Noh, jonotimme aika kauan ilman että kukaan tarjoilija tuli sanomaan edes "hetkinen". Ja siinä jonottaessa näimme kymmeniä kiljuvia lapsia, jolloin totesimme, että tämä ei ehkä ole meidän paikkamme ja siirryimme Amarilloon. Sielläkin saimme jonottaa! Ei ollut yhtään vapaata paikkaa ja vaikka siellä oli suljettu tila, jossa useita vapaita pöytiä, niin jostain syystä ravintola ei avannut ko. tilaa asiakkaille. Ja jonossa oli siis muitakin ihmisiä meidän lisäksemme. Kaipa heillä joku syy siihen sitten oli. Ei meidän kuitenkaan onneksi tarvinnut odottaa kuin n. 10 minuuttia, jonka jälkeen saimme pöydän ja pääsimme tilaamaan.

Alkupalaksi jalopeno poppersit, minulle mojito ja Miehelle Pernod jäillä.


Pääruoaksi otimme molemmat Chicken bolillot. Miehelle on tapana tulla annoskateus, joten päätimme että on parempi ottaa samanlaiset annokset. Juomaksi valkoviinipullo, joka oli asiakasomistaja etuna melkein -50% normaalihinnasta.


Seuraavana aamuna kävimme nauttimassa hotelliaamiaista (koiratkin muuten saivat omat Caesar annospussit) ja pakkasimme jälleen kimpsut ja kampsut autoon. Että sitä tavaraa olikin paljon! Kuin kaksi lapsinen perhe olisi lähtenyt kahden viikon matkalle. Mutta niinhän se periaattessa olikin. Onhan meillä kaksi koiralasta. Ja näiden kahden koiralapsen kanssa menimme Hietasaaren puistoon ottamaan aurinkoa toviksi ennen lähtöä Raumalle, minun mummin luokse.


Tällä Hietasaaren rannallakin olisi ollut kiva käydä. Ensi kerralla sitten, kyllä tahtoo Vaasaan uudestaankin.


Fiilis Vaasassa oli kuin olisi ollut ulkomailla. Varmaan sen takia, kun pääsi ekaa kertaa tänä vuonna rannalle ja kun illalla lähti keskustaan käppäilemään, laittautuneena, etsien ruokapaikkaa, jonka löydettyämme söimme pitkään ja hartaasti ja olimme takaisin hotellilla vasta myöhään illalla.

Tiedoksi vielä, että vaatekaupat menevät kiinni Vaasassa jo klo 19.00, joten shoppailut kannattaa hoitaa hyvissä ajoin. Minä en ehtinyt yhteenkään kauppaan, joten esiteltävää täältä ei ole.


PS. Jos jollain on tietoa hyvästä ruokapaikasta Vaasassa, kerro minullekin.


aurinkokuva täältä.

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Tuli sellainen kutkuttava hyvänolontunne, kun kirjoitit kuinka tuntui kuin olisi ulkomailla, kun pääsi rannalle ja sai laittautua :) Se on niin mahtava fiilis kun todella nauttii jossain olemisesta! :)

Pupu on niin nättinä, vai sanoisiko kauniina! Mä tykkään noista puuterihuiskuista ja olen toisinaan miettinyt, että jos joskus itsellekin sellainen.. niin mukavan luonteisia kun taitavat nuo harjikset olla mitä on sieltä täältä kullut ja se puuterihuisku nimenomaan silmiä hivelee :)

Toisaalta olen ihastunut myös lapinkoiraan ja niin moneen muuhun.. mutta näkee sitten JOSKUS, nyt on ihan tarpeeksi jo hoidokkeja ;D

Chatrin kirjoitti...

Kiva että kirjoitukseni herätti tunteita hih =)

Kiinanharjakoirat on kyllä paras rotu =) Puuterihuiskun turkissa on vaan tekeminen...huh!