keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Viha vs. rakkaus

Tämä oli jäänyt julkaisematta..

Marge heitti kehiin kivan haasteen jo aika päiviä sitten. Minulla on ollut niin paljon muuta asiaa, että tämä on vain jäänyt toteuttamatta. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä.

Yritän nyt listata tähän sellaisia viha- ja rakkaus asioita, joita ei lue profiilikuvauksessani eikä Margen postauksessa. Voisin nimittäin kopioida Margen kirjoituksen suoraan tähän – olen kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan. Noniin, let's go.

Rakastan

Pyyhkeitä (ja liinavaatteita)
En tiedä mikä siinä on, mutta en pysty pitämään näppejäni erossa pyyhkeistä. Vaikka kaappini pursuaa pyyhkeitä, eikä niitä mahtuisi sinne enää yhtään enempää, on minun silti pakko saada niitä aina lisää. Pyrinkin ostamaan vähän huonompi laatuisia (=kestoisia) pyyhkeitä, jotka voivat sitten väistyä uudempien alta aika ajoin. Finlaysonin pyyhkeet nimittäin kestää yli kymmenen vuotta, kuka semmoisia haluaa? :D


Kukkia
Mikäs sen ihanampaa, kuin tuoreet kukat vaasissa? Erityisesti viime aikoina olen viehtynyt pioneihin.


Vaahtokarkkeja
Ne ovat kuin pala rakkautta ja hellyyttä.


Keanu Reevesiä
– tämä rakkaus ei kuole koskaan! Olen fanittanut Keanua ala-asteelta asti ja tulen fanittamaan aina. Kaikki eivät tajua tätä outoa lahjakkuutta, mutta se on minun mieleeni.


Rakastan myös sydän-symbolia, kesää, vihreää vehreyttä, peltipurnukoita, meren aaltoja ja järjestämistä.


Vihaan

Aikaisia aamuherätyksiä
Aamuisin on aivan vastenmielistä nousta kesken unien, lämpimän peiton alta ja valmistautua töihin. Paljon mieluummin jäisin nukkumaan ja nousisin ylös silloin kun hyvältä tuntuu.


Töitä
Olen ollut nykyisessä työssäni kohta viisi vuotta ja olen tympääntynyt. Asiaan on tosin tulossa muutos, mutta katsotaan mihin suuntaan.


Tuulta, sadetta ja loskaa
Olen henkeen ja vereen kesäihminen. Myöhäis-syksy on vuoden kamalin aika. Kaikki se kylmyys, viima ja pimeys - eih!


Vihaan myös sinistä väriä, keltaisia karkkeja, kiirettä, pahalta haisevia ja huonokäytöksisiä ihmisiä, mukulakiviä sekä Cameron Diazia. Siis mukulakivethän näyttävät kivoilta, mutta ovat käytännössä kuin itse Pirun keksintö.


Haastan Marikan, Riehun ja Alman sekä kaikki muut halukkaat.


//Edit//: Tuli sitten kuitenkin mainittua samoja asioita, kuin Marge. Minkäs teet?

7 kommenttia:

Marge kirjoitti...

Olisinpa minäkin voinut listata monta asiaa sinun listastasi: aamuherätykset, loska ja sade, pyyhkeet ja liinavaatteet, kukat jne.. :)

Riehu kirjoitti...

Kiitos haasteesta, yritän muistaa tehdäkin! Mukulakivet näyttää kivoilta ja kuulostaa sanana mainiolta, mutta on kyllä tosiaan paholaisen keksintö! :D

Alma kirjoitti...

Kiitos haasteesta tyttönen. Ei olisi pitänyt lukea tätä sun postausta, niin olisin voinut aidosti kirjoittaa nuo pahalta haisevat ihmiset yms.:)

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hauskaa luettavaa ;O) Keanun ymmärrän oikein hyvin...

Chatrin kirjoitti...

Marge: kiva, kun olet jotenkin niin samanlainen. Blogiystävä :)

Riehu: yritä :) samaa mieltä mukulakivistä!

Alma: yritä keksiä muita tai jos et, ei haittaa =)

Mikaela: thanks! Keanu I love.

Keke kirjoitti...

Ja mä oisin voiu listata Keanun=)=)mä fanitin sitä ja Harri syrjästä teininä ja ne aina kilpaili keskenään..Mietin kumpi on parempi...Jep..Mut on se Keanu niiiiin ihku Matrixissa=)=)=)

Chatrin kirjoitti...

Keke: mäkin tykkäsin aluksi harrista, kun sillä oli niin möreä ääni. Ja no okei, hyvä kroppa ;)