tiistai 25. tammikuuta 2011

Toiset seitsemän



Kyllä mun nyt kelpaa. Eläinhöperö Marika antoi minulle tunnustusta, jopa kahden plakaatin verran. Blogimaailma taitaa olla koukussa paljastuksiin, sillä näihinkin palkintoihin sisältyy kyseinen haaste – paljasta 7 asiaa itsestäsi.

1. Tunnustuksen antaja Marika on pitkäaikainen - ja ainut - kirjeystäväni. Ollaan kirjoiteltu 12-vuotiaasta asti, eli sellainen 16–17 vuotta.

2. En ymmärrä miksi asun Suomessa, vaikka VIHAAN 70% vuodenajoistamme. Olen iloinen keväästä alkusyksyyn ja sen jälkeen olenkin ihan peffaan ammuttu karhu. Auttaiskohan korvavalot mitään?

3. Olen kesänlapsi ja uskon sen olevan syy auringon, valoisuuden, lämpimän ja kesän yltiömäiseen rakastamiseen. Vertauksena kerrottakoon, että joulukuun lopulla syntynyt kaverini rakastaa talvea ja pitää kesää liian lämpimänä. Pitäisiköhän aiheesta tehdä laajempikin tutkimus?

4. Pyrin jatkossa käymään joka talvi viikon lomalla lämpimässä, jospa se auttais jokavuotiseen kaamosmasennukseen.

5. Viimeiset kolme paljastusta on käsitellyt valoisuuden rakastamista. Tuli varmaan jo selväksi mitä ajattelen ja kaipaan joka päivä? Jep, aurinkoa.

6. Ajaudun raivonpartaalle kun radiosta alkaa soida Duffyn Well well well. Se biisi on KAMALA. Ja se soi joka ikinen päivä avokonttorissamme, vieläpä monta kertaa päivässä. Ei tee hyvää psyykeelleni. Siksi Spotify on koko ajan toimintavalmiudessa ja korvakuulokkeet näppiksen vieressä.

7. Myös Jenni Vartiaisen Missä muruseni on tulee korvista ulos. Radiokanavat vois uusia biisilistaansa vähän useammin...

Jaan palkinnot eteenpäin Mikaelan uudelle Scraggy Knees -blogille, A Kiss From the Past'n symppikselle miesbloggarille, ihania kuvia sisältävälle Silent All These Years Reiskalle. Sekä kolmelle pisteeseen päättyvälle blogille: Bubblen twilight cola., Katrin Olennaista on. ja ainin niin kaunista. Olkaa niin hyvät.

I got more blog awards, me so happy.

11 kommenttia:

E kirjoitti...

Tuo Duffyn biisi on aivan kamala!!! Jumaliste sen naisen ääni hajottaa tärykalvot kun se alkaa soida eetteristä. Sehän on jossain telkkarimainoksessakin tällä hetkellä. Hyi hitto.
Samoja ajatuksia muutenkin mulla. Valoa kaipaisin todella kipeästi. Nyt on ollut liian pitkään liian masentavan harmaata ja pimeää.

akissfromthepast kirjoitti...

!! Ihanaa- mä en ookkaan koskaan saanut tällaista tunnustusta! miten pitää toimia tästä eteenpäin? xD vähänkö olen noviisi tunnustusrintamilla :D
ja joo..Duffyn well well well kuulosti hyvältä pari kertaa, mutta siihen se sitten jäikin.
:D mutta huippua! sä piristit mun nuhaista päivää ihan älyttömästi.

ravenwaves kirjoitti...

Kaunis kiitos :)

akissfromthepast kirjoitti...

ja se tärkein unohtui: Suuret kiitokset, tämä lämmitti mieltä kovasti.
(pää täynnä räkää ei ajatuskaan näkymä kulje..)

Mikaela kirjoitti...

Kiitos kiitos uuden blogini puolesta! Mä pidin ennen talvesta, nyt olen oppinut vihaamaan sitä sydämeni pohjasta, riittää jo!

Chatrin kirjoitti...

E: niin on, maailman kaikkeuden kamalin. hrrrr. Se on Nelosen Jussi-gaala mainoksessa, näkisit kuin nopeasti syöksyn kaukosäätimeen kun ko. mainos alkaa pyöriä..

akissfromthepast: eli nyt tallennat noi plakaatit koneelles ja lataat bloggeriin. Kerrot keltä sait tunnustuksen ja sitten paljasta 7 asiaa itsestäsi, voi olla ihan millaisia asioita vaan. Voit jakaa palkinnot eteenpäin haluamillesi blogeille :) Ja ole hyvä palkinnoista, musta on niin kiva kun olet miesbloggari :)

ravenwaves: ollos hyvä :)

Mikaela: todellakin riittää jo! tänään sentään aurinko paistaa, mutta on kylymä. kevätkevätkevät!!

aini kirjoitti...

Kiitos! <3

Mua raivostuttaa kans Duffy. Jo se joku ohjelmamainos telkssa saa karvat nousemaan pystyyn ja kun se vielä alkaa niin yllättäen siitä kun se kiekasee nasaalilla sen ekan wellin niin huh!

Chatrin kirjoitti...

aini: Duffyn biisi on siis niin hirveä! mä ylipäätään vihaan toistoa ja sit sen pitää olla viel niin kamalalla äänellä laulettu, hrrrr.

bubble kirjoitti...

Ooo, iso kiitos ^___^ Ja moneen kohtaan voin yhtyä täysin siemauksin.

Chatrin kirjoitti...

bubble: ole hyvä hyvästä blogista =)

Marika kirjoitti...

Eläinhöperö Marika sai mielensä iloiseksi, kun huomasi tulleensa mainituksi! :)))