sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Barcelona part two, day one

Kun ensimmäisenä aamuna saavuimme "keskustaan", oli ensimmäinen näkemämme asia Plaça de Catalunya ja sen hienot suihkulähteet.


Joku nukkui rauhallisesti ihmisvilinän keskellä.


Plaça de Catalunyalta räpsyjä sinne..


..ja tänne


Ensimmäisenä päivänä kierrettiin kaikkialla Barcelonan keskustassa. Goottilainen kortteli, satama, Rambla... Ja kuvia tuli räpsittyä sieltä, täältä ilman sen erityisempiä mietintöjä.


Capoeira, siinä vasta taitolaji.


Kun olimme ihmetelleet kaupunkia noin viisi tuntia, alkoi vatsa kurnimaan ja pysähdyimme vetäisemään pizzat sisuksiimme. Kyytipojaksi olutta, totta kai.


Syödessämme saimme ihastella Barcelonan katedraalia.


Kiertävät katusoittajat kävivät soittamassa iloista musiikkia ja ansaitsivat muutamilta asiakkailta joitakin senttejä, myös meiltä.


Massut täynnä jatkoimme matkaa vielä monta tuntia, kunnes pääsimme hotellille ja rojahdimme uupuneina sänkyyn. Tarkoitus oli lähteä katselemaan yöelämää, mutta emme kertakaikkiaan jaksaneet lähteä yhtään mihinkään. Pesulle ja nukkumaan siis.

Matkalla hotellille tuli vielä napsittua kuvia hienoista maalatuista ovista ja seinistä. Kaipaisin Suomeenkin enemmän graffiteja ja iloisia värejä.


10 kommenttia:

Riehu kirjoitti...

Mainio kuva missä toi hauva nököttää. :)

-SL kirjoitti...

kivalta näyttää, ihana tuo yksi koirakuva

Saija kirjoitti...

Ihana, värikäs Barcelona...värejä ja kaikenlaista taidetta kaipaisi tosiaan tännekin enemmän taloihin ja kaduille. No, nyt on sentään kaunis syksy, niin ihastellaan sitten värikkäitä puita:)!

Keke kirjoitti...

Ihanan hyvän mielen kuvia=)

Mari kirjoitti...

Ihania kuvia reissusta! On aina vähän kuin olisi itsekin reissun päällä, kun elää kuvissa mukana :)

Mun blogissa on sulle pieni tunnustus odottelemassa! :)

Chatrin kirjoitti...

Riehu: ja se galleria vasta ihana olikin. Sisällä ei käyty, mutta ne työt mitä kujalle näkyi oli mainioita.

SL: juu, se koira sopi siihen hyvin :)

Sarona: ihastellaan vaan, ennen kuin lehdet ovat ruskeita ja tippuvat maahan :)

Keke: hyvän mielen barcelona =)

Marika: kiva kuulla ja oi kiitos paljon!

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Ihania kuvia :) Nuo värikkään ovensuojukset ihastuttivat myös minua. Meidän majapaikan lähellä oli tosi hienoja. Hitsi, pitäisi vissiin joskus käydä ne omatkin matkakuvat läpi ja laittaa nähtäville... ;-)

Chatrin kirjoitti...

Päivi: mielellään kiitos kuvia matkaltasi! :)

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Chatrin, nyt niitä kuvia on nähtävillä :)

Chatrin kirjoitti...

Päivi: kivakiva! en olekaan viime päivinä oikeen ehtinyt blogeja lukemaan (saatika kirjoittamaan). Menenpä heti tsekkaamaan kuvasi.