tiistai 11. tammikuuta 2011

Moi!

kuva livingetc.com

Terve vaan pitkästä aikaa! Nyt on muutettu ja on kuulkaas kivaa asustaa uudessa osoitteessa. Lihakset huutaa hoosiannaa, myös ne joiden olemassa olosta en edes tiennyt. Olen työskennellyt muuton parissa non-stop perjantai-illasta lähtien. Ensin pakkaamista, pakkaamista niin maan perkuleesti (muuttoa edeltävänä yönä nukuin ruhtinaalliset 5 tuntia). Itse muutto sujui onneksi näppärästi, kun kahdella muuttoavuistani oli lainapakettiautot käytössä. Meitä oli neljä ihmistä ja muuttoon meni neljä tuntia ja huomasinpa omistavani neljä pakullista tavaraa. Kyllä siinä meinasi epätoivo iskeä, kun kaikki tavarat oli tuotu uuteen kämppään ja lattiapintaa oli vapaana noin kaksi neliötä. Pistin järjestäen kuin hurrikaani konsanaan ja kuulkaas, kaikki neljä pakullista löysi paikkansa! Mun ei siis tarvitsekaan inventoida tavaroitani, hähää. No ei vais, yritän jatkossa olla järkevämpi ja olla hamstraamatta niin paljon tavaraa. Ostin silti kahdet kengät eilen, kun niin halvalla sai ja eteisessä oli tilaa ;)

Töissä on kiirus ja kotona ei tosiaan ole vielä nettiä, joten jonkun aikaa takkuaa tämä bloggaaminen. Palataan ja iloa viikkoon!

I just moved to another appartment and am tired but happy.

19 kommenttia:

E kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! Olen huomannut, että tavaroiden purkaminen uudessa osoitteessa on se helpoin osa muuttoa. Yleensä se hoituu nopeasti. Ja uutta kotia on ihana päästä sisustelemaan.

Ignacio J. Rivas kirjoitti...

I'm a spanish follower. Probably the first? Anyway I don't understand any word, but I like very much the design of your blog.

aini kirjoitti...

Neljä pakullista?! Aika hyvin:D Tosin kyllähän ne huonekalut tilaa vie! Sitä tavaraa kyllä kerääntyy jatkuvasti, mutta ku ne keikki on tarpeellisia ni mikäs teet!

Ja onnea uuteen kotiin:)

Riehu kirjoitti...

Kun halvalla sain. :D
yks muuttoavuista naureskelikin että ei meinannu mahtua yksiössä kulkemaan kun laatikot oli muutettu. :) no mut, kerääntyyhän sitä.

Hanstu kirjoitti...

Onnea! Mä jo luulin, ku blogger näytti ekana sisustuskuvaa, et oot ehkä maailman nopein muuttaja-sisustaja :D Mulla meinas Turusta Hesaan muuttaessa tulla itku vikan pakullisen kohdalla... Muistaakseni meilläkin oli 4 pakullista kamaa.. Mutta sehän ei oo mikään syy olla ostamatta uusia kenkiä!

M kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin!

Alma kirjoitti...

Hihii, samaa olin kommentoimassa kuin Hanstu.:) Mutta oot sä silti ollut tehokas. Ja paljon onnea uuteen kotiin. On se vaan jännä miten yhteen kotiin tosiaan sitten vaan saa sen kaiken kaman mahtumaan.;) Eikä sitä tavaramäärää sitten muistakaan taas ennen seuraavaa muuttoa.

Sanna kirjoitti...

Suuret onnittelut uuteen kotiin!

Mari kirjoitti...

Hihhahhei! Onnea uuteen kotiin minunkin puolestani! :)

I hate early mornings kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! Neljä pakettiautoa tavaraa, wow, mutta oot kyllä ollu tehokas jos kaikki kamat siirretty viikonlopun aikana! :)

Naily kirjoitti...

Onnea mahtunee vielä laatikoiden keskelle! :D Iloa uuteen kotiin!

Muutto on melkoista rumbaa. Laatikoistakin saa yleensä vasta pikku hiljaa siirrettyä tavarat paikoillensa, kun aluksi ei jaksaisi kättä nostaa kaiken kantamisen jälkeen. Taisivat ainakin meillä pyöriskellä pitkin poikin viikon pari. Tosin muuttoaika oli hyvä, kun saatiin pitää edellinen kämppä pari viikkoa vierellä. Ehdittiin viedä omalla autolla paljon tavaraa. Silti piti hommata paku sohvaa ja muita isoja kamoja varten.

June kirjoitti...

Jes, hyvä että muutto on hoidettu pois alta! Siitä hyvästä kelpaa parit kengät palkinnoksi itselleen ostaakin ;)

Palaile linjoille kun ehdit, me täällä innosta piukeena odotetaan!

Chatrin kirjoitti...

E: yllättävän nopeasti hoituikin! Ja eilen hain koiran hoidosta, nyt koti tuntuu kodilta. Tuuhan kylään!

Ignacio J. Rivas: Hello and welcome! You definately are my first spanish reader and I am very excited about that! And just for you, from now on I'll write a short text in english after every finnish text I write :)
(And FIY, I broke up with my boyfriend at the end of last year and moved to a new appartment last sunday.)

aini: ja tosiaan kun ne kamat on kaapeissa piilossa, ni eihän sitä edes älyä kuin paljon kamaa omistaakaan. Mutta onneks kaikki saatiin muutettua ja mahtui asuntoon :)

Riehu: tais kaikki muuttoavut naureskella... ;)

Hanstu: haha, en sentään ihan noin nopea! ja ei, mulla ei ole takkaa. Toi tuoli olis kyllä to die for.

M: kiitti ja tulkaahan kylään joku päivä!

Alma: ihmeen tehokas olinkin. En vaan kestänyt katella niitä laatikoita ja sitä sotkua. Voi hyvinkin olla, että en mä mitään tavaraa saa karsittua ennen seuraavaa muuttoa ja sitten taas ihmettelen sitä tavaramäärää ;)

Sanna: kiitos! mä oon ihan intona uudesta sinkkuboxistani :)

Marika: kiitos, Marika! Laitan sulle uuden osoitteen, johon voit kirjoittaa KIRJEEN! :D

I hate early mornings: non-sop riehuminen kannatti ja kilojakin karisi :D

Tincali: kiitos, iloa siellä onkin ^__^

bubble: no näin mäkin vähän aattelin, että uudet kengät oli palkinto hyvästä työstä ja tehokkaasta touhusta :) Bloggausintoa on, mutta aika on rajallista. Pitäis saada uus kone ja netti kotiin!

Mari kirjoitti...

Paitsi, että se on mun mielestä sun vuoro laittaa mulle kirje! Vai onko? :O

Saija kirjoitti...

Huippua! Paljon Onnea uuteen kotiin! Ja siis mitäh?! Ei kai sulla nyt jo oo koti kunnossa ja tavarat paikoillaan?? No oot kyllä aika hurrikaani...! Mä elelen vieläkin täällä kaaoksessa, mutta toisaalta syytän sitä etten ehdi nyt vielä hetkeen ja pitää rempatakin ensin, hih! :D

Chatrin kirjoitti...

Marika: ei, kyllä se on sun vuki! on taas vähän vierähtänyt ;)

Saija: kiitos paljon! onhan kodissa siis paljon vielä tekemistä, mutta suurin osa muutetuista kamoista on paikoillaan. Muutama epämääränen nyssykkä odottaa vielä paikkaansa. Sitten on ihan hirveesti juttuja mitä pitää hankkia, kuten WC:n säilytysjärjestelmä. Niistä juttua sitten aina välillä :)

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin :) neljä pakullista on aika hyvin ;-)

Mari kirjoitti...

No hitto, mä olen odottanut sulta kirjettä!!! :D

Minäpäs laitan postia tulemaan lähiaikoina! :D

Chatrin kirjoitti...

Päivi: yes, I have lots of tavara :)

Marika: odotan kovasti :)