maanantai 17. tammikuuta 2011

Home Sweet Home

Viikonloppu hujahti ohi vähän liian nopeasti, mutta onneksi aurinkokin pilkahti taivaalla. Lauantaina kävimme siivoamassa ja tyhjentämässä viimeisistä tavaroista edellisen kämpän. Kylläpä sieltä tulikin vielä paljon roskaa, kierrätettävää ja tavaraa uuteen kotiin. Viimeistään tästä alkaa uusi elämä, vanha elämä on nyt putsattu ja sille on sanottu hyvästi.

Nykyinen eteiseni näyttää tältä. Koska eteinen on pieni, päätin että pidän esillä vain käytössä olevia kenkiä ja takkeja ja muita säilytän varastossa/kaapeissa odottamassa omaa aikaansa.


Aika saapas-pitoista kenkäosastolla.

Uusi avaimenperä on joululahja siskoltani. Me tykätään kaikesta tollasesta söpöstä.

Kirjahyllyni on pieni ja sijaitsee tv-tasossa. Kuvassa näkyy eturivin kirjat, syvyyssuunnassa niitä on lisää. Omistan silti suht vähän kirjoja, enemmän lainailen niitä ystäviltä.

Iltapalaa

Keittiönpöytänäni toimii parvekekalusteet. Nykyistä parvekettani ei ole lasitettu, joten se on tällä hetkellä täynnä lunta. Odotan kevääseen, jolloin siirrän parvekekalusteet niille kuuluvaan paikkaan ja ostan keittiönpöydäksi, noh, keittiönpöydän tuoleineen. Varmaankin IndiqLivingistä tai ihan vaan Ikeasta. Tai sieltä mistä saa tarpeeksi pienen pöydän kyseiseen tilaan. Tulis jo kevät!

Last weekend I said goodbye to my previous home. It's now clean and empty.
Time for a new life in new appartment.


5 kommenttia:

Marge kirjoitti...

Uusi koti, uudet kujeet!:)

Sarppu kirjoitti...

Siivoaminen ja jörjesteleminen in joskus tosi terapeuttista ja ihanaa kun kaikkki tavarat ovat edes vähän aikaa okeissa paikoissa.

Chatrin kirjoitti...

Marge: indeed! =)

Sarppu: nimenomaan edes vähän aikaa oikeissa paikoissa ;) tästä lähin saan syyttää vaan itseäni jos on sotkuista.

June kirjoitti...

Sehän alkaa jo näyttää ihan kodilta! ^___^

Chatrin kirjoitti...

bubble: jees :) ja toivottavasti pääsen pian ikeaan ja mm. imuriostoksille!