sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Viikon summa

Tällä viikolla olen

- katsonut viimeisen jakson TrueBloodin 3. tuotantokaudesta
- mussuttanut sipsejä ja kakkupaloja
- ottanut mustetta ihoon
- syönyt lempipasta-annokseni Spaghetteriassa
- käynyt korukurssilla, jossa en tosin oppinut mitään uutta, mutta kivaa oli
- kärsinyt työssäolosta
- kironnut syyssadetta
- ällönnyt Rihannaa
- tuskaillut kollegan hittimusiikin kuuntelua ja
- kiittänyt Spotifyn olemassaolosta (ja nappikuulokkeista)
- saanut kahden ystävyksen räppikerhostamme paljon uusia Spotify-levylinkkejä
- kiertänyt kierrätyskeskuksessa ja kirpparikaupassa
- täyttänyt kalenteria mukavilla asioilla
- kokannut todella hyviä kasvishampurilaisia
- nauttinut brunssista ystävien seurassa
- viihtynyt leffateatterissa

Enemmän kivoja kuin tyhmiä juttuja, aikas hyvä viikko siis kaiken kaikkiaan. Brunssiaamupalan jälkeen olen vihdoin nälkäinen, joten taitaa olla ruishamppareitten vuoro...

15 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Mukavalta kuulostaa :) Mä muuten olen miettinyt jo vähän aikaa, että missäs sä olet töissä? Tai millä alalla? En ole ihan varma oletko aiheesta maininnut tai kirjoittanut mutten nyt yhtään muista... olisi kiva kuulla sun opinnoista ja työurasta sekä työhaaveista jos aiheet ei tunnu liian henkilökohtaisilta.

Mari kirjoitti...

Ihana lista! :)

Mä en muuten yhtään tiedä, että millaisia tatskoja sulla on ja missä?!

Chatrin kirjoitti...

Little M: kiva, kun olet kiinnostunut, mutta taitaa mennä liian henk.kohtaiseksi. Toisaalta, voisi kai sitä jotain kertoakin...pitää miettiä asiaa :)

Sitä ennen voin kertoa, että olen koulutukseltani YO-kosmetologi, mutta urani olen luonut toimistotyössä. Istun siis tietokoneen edessä joka päivä 8 h ja näin kuuden vuoden jälkeen olisi kiva vaihtaa alaa =)

Marika: kiitti! =)
Mulla on kaksi koirantassua alaselässä, vasemman pakaran päällä, koukero-sydän lantiossa, oikealla puolella ja nyt vaaleanpunainen rusetti oikeassa lavassa. Rusetista ajattelin laittaa kuvan tännekin jossain vaiheessa, kunhan se on parantunut ja saan aikaiseksi otettua kuvia..

Anonyymi kirjoitti...

Perhana miten se TB päättyikään, ärsyttävää, nyt odotellaan sitten melkein vuosi...huohhh. perhana,edelleen sipsejä..

Riehu kirjoitti...

Nonni, enemmän kivoja juttuja kuitenkin, jes! :)

Chatrin kirjoitti...

Mikaela: no mä olin ihan et NOUUUU, ku tajusin, että se oli vika osa. Kuka keksi 12-osaset tuotantokaudet? sipsejä, mmm :P~

Riehu: jes, hyvä juttu niin :)

Emmi kirjoitti...

Inhonnut Rihannaa? Saanko kysyä että miksi? Meinaan mäkin inhoan :D

Saija kirjoitti...

Sulla on ollut kivan kuuloinen viikko! Oi, laita ihmeessä rusettitatskasta kuva! :) Mulle on tullut joku ihme rappi-innostus yhtäkkiä, joten vinkkaapa mullekin jotain hyvää musaa? ;)

Chatrin kirjoitti...

Emmi: oh yes, kanssasisar. jotenkin se vaan on musta ällö. ruma lauluääni, jolla sitten laulaa ihan tyhmiä biisejä: c'mon rude boy, can you get it up?
– For real? Please! ja lisäks se on musta ruma. ja jotenkin siitä tulee sellainen likainen vaikutelma, yäk, hyrrr.

Saija: ei oo totta, mä olen just kirjottamassa räppivinkkiä! :D kiva, että sua kiinnostaa. Ja laitan tosiaan tatskastakin sit jossain vaiheessa kuvia.

June kirjoitti...

Jooooo, kuvia musteläiskistä! ^___^ Kuulostaa hyvältä viikolta, toivottavasti tästä tulee vähintään yhtä hyvä :)

Chatrin kirjoitti...

bubble: toivon tosiaan, että tästä viikosta tulee vähintään yhtä hyvä, ehkä jopa parempi. ainakin aurinko paistaa tällä hetkellä :)

Sanna kirjoitti...

Olin tulossa kysymään mimmosen tatskan otit ja onko niitä enemmänkin mutta sainkin jo selville :)
Tääki tahtoo kuvia/kuvan tatskasta!!

Ja onnea tännekin, jo kaksi vuotiaalle blogille!

Chatrin kirjoitti...

MissB: hehee, kommenteistakin saa paljon selville =) tatska on nyt kutinavaiheessa, perskules kun kutittaa!

Kiitos onnitteluista :)

i hate early mornings kirjoitti...

Hauska lista, oot saanut ihan tosi paljon aikaiseks! :)

Chatrin kirjoitti...

i hate early mornings: joo, joinain viikkoina ehtii =)