torstai 9. joulukuuta 2010

Lapsuuden lempielokuvat

Muistan lapsuudesta kaksi ylitse muiden menevää ultimatelempileffaa.

Ensimmänen on puolalainen animaatio Siniritari, eli alkuperäiseltä nimeltään helposti lausuttava Przygody blekitnego rycerzyka (1983). Elokuva oli tallennettuna VHS:lle, kunnes eräänä julmana päivänä isämme nauhoitti vahingossa(?) päälle urheilua. Että me siskon kanssa itkettiin! Onnistuin youtubeamaan pätkän leffasta tänne. Eihän tästä enää samaa fiilistä saa kuin lapsena, mutta kyllä mä tykkään silti, nostalgiaa.

Toinen on fantasiaelokuva Päättymätön tarina - The Neverending Story (1984). Tämä tuli katsottua lukuisia kertoja ja olin aivan rakastunut leffassa esiintyvään Atreyu nimiseen poikaan. Olisin myös kovasti halunnut oman Falcorin, eli lentävän lohikäärmekoiran.

Olisi kiva kuulla teidänkin ehdottomia lapsuusleffasuosikkeja!



10 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Saako sanoa Maija Mehiläinen vaikkei se elokuva olekaan?
Mun kotona kun ei ollut videoita.

Sun isä nauhoitti urheilua mun isä prnoa mun Maija Mehiläisen päälle kun vuosia myöhemmin sitä sitten etsin iskän videolaatikosta.

kerttu kirjoitti...

kiitos vierailusta chatrin!

ei oo totta! heti kun luin tuon siniritarin, arvsin mitä tarkoitat. enpä ole vaan vuosiin muistanut sen olemassaoloa. meillä se oli nauhoitettu beta-kasetille... Ü kiitos tämän muiston palauttamisesta!

nuo kaksi elokuvaa tekivät minuunkin lähtemättömän vaikutuksen, mutta lisäisin omaan suosikkilistaani vielä yhden: maija poppasen. se valittiin muutama vuosi sitten maailman parhaaksi lasten elokuvaksi ja voin sanoa että vielä edelleenkin puree kaiken ikäisiin lapsiin.

Anzi kirjoitti...

Päättymätön tarina oli loistava ja se löytyy meiltä myös DVD:nä. Rakastin myös Ronja ryövärintytär -elokuvaa sekä sellaista ihanaa seikkailuleffaa kuin Willow - suuri seikkailu. Muistaako kukaan sitä?

Anna kirjoitti...

Ihana postaus-ajatus! Oma suosikkin ehdottomasti Kaislikossa Suhisee (The Wind In The Willows) nimom piirrettynä versiona, tässä linkki ilmeisesti koko elokuvaan jos joku haluaa katsoa : )

http://www.youtube.com/watch?v=h2rV7348wK8

Naily kirjoitti...

Nämä "isi nauhoitti ohjelmani päälle"-tragediat taisivat olla aika yleisiä VHS-aikaan. :D Meilläkin kävi niin muutamaan otteeseen. Vieläkään Karvakuonojen sukukokousta ei ole näytetty YLEllä uudelleen. Kerran jopa laitoin palautetta ja kyselin, että onko se tuhoutunut heiltäkin, kun sitä ei ole näytetty uudelleen. Siitä on jäänyt monta lentävää lausetta äidin ja minun keskusteluihin. :)

Pidin todella paljon suomalaisesta Ihmispuu-nukkeanimaatiosta, joka joskus tuli. Se taisi voittaa ihan palkintojakin ulkomailla. Ottaisin sen edelleen mielelläni DVD:llä, jos jostain löytyisi. Myös Vainajan kiitollisuus teki vaikutuksen, kun se jostain syystä vieläkin on mieleen tupsahtanut.

Riehu kirjoitti...

Mä kattelin vaan niitä piirrettyjä sarjoja, ihan sieltä lapsuudesta ei oo jäänyt mieleen yhtäkään leffaa. Vähän myöhemmin sitten videolta disneyn Lumikki oli kova.
Mä muuten pelkäsin sitä lentävää koiraa....:D

June kirjoitti...

Siniritari ei sano mitään, mutta Neverending story, ah! Saatoin myös olla ihastunut siihen poikaan ;)

Mun muita lemppareita animaatioelokuvien saralla olivat (ovat edelleen) Sleeping Beauty, Dumbo ja All Dogs Go To Heaven.

Chatrin kirjoitti...

Sanna: Ei elämä! :D hyvä sun faijas, hehhehhee.

kerttu: kiitos, kun tulit vastavierailulle :)
Hienoa, että muistat Siniritarin! Harva nimittäin sitä muistaa. Maija Poppanen on myös hyvä lastenelokuva.

Anzi: Ronja Ryövärintytärkin tuli katsottua monta kertaa. Willow kuulostaa todella tutulta, mutta muuten ei "soita kelloja".

Anna: Kiitos linkistä! Siitä onkin jo monta vuotta, kun olen viimeksi nähnyt Kaislikossa suhisee.

Tincali: meillä kävi todellakin monta kertaa noita "oho, isi nauhotti vahingossa päälle" -keissejä. Traumoja! Nykylapsilla ei ole samaa ongelmaa.

Riehu: Oon jo monta vuotta halunnut nähdä Lumikin uudestaan. Pari vuotta sitten ostin Tuhkimon, mutta ei se sitten ollutkaan niin hyvä, kuin muistelin.

bubble: mulla oli Dumbo VHS ja se tuli monesti katottua. Kaikki piirretyt ja Disneyt oli lapsuuden lemppareita. All dogs go to heaven kuulostaa siltä, että mää vaan vollottaisin.

Katness kirjoitti...

Mun lemppareita olivat samainen Neverending Story, Labyrintti ja suomalaiset klassikot Lumikuningatar ja Pessi ja Illuusia. Katsoin Lumikuningattaren Youtuben kautta juuri pari viikkoa sitten ja on se edelleenkin aivan ihana leffa. Pessia ja Illuusiaa en oo onnistunut netista loytamaan viela... :(

Chatrin kirjoitti...

Katz NYC: Lumikuningatar on ihan huikea leffa, todellakin yksi parhaista! Siis ei voi ees tajuta että se on suomalainen, NIIN hyvä! Sen kun löytäis jostain ihan dvd:nä...