torstai 24. helmikuuta 2011

I'm Gorgeous

Sain Nooralta ja Marikalta tämän The Gorgeous Blogger -palkinnon, ja kuten niin moneen plakaattiin, myös tähän liittyy haaste.


Milloin aloitit blogisi?

Aloitin kirjottamaan blogiani syyskuussa 2008, eli suurin piirtein 2,5 vuotta höpinöitä takana.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Blogini on puhdasta sekametelisoppaa. Kirjoitan mitä mieleeni tulee. Välillä blogissa on jaksoja jolloin jaan paljon ruoka- ja leffavinkkejä, toisinaan julkaisen asukuvia ja lähiaikoina enemmän sisustusjuttuja. Blogini kertoo elämästäni, mutta ei liian yksityiskohtaisesti.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Se, että tämä on mun blogi, ei ole toista samanlaista. En keksi tähän muuta itse, lukijat osaisivat varmasti vastata paremmin.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Tätä pitikin vähän miettiä. Kai se oli, että muutamalla ystävällä oli jo blogi/matkablogi ja tuntui sitten, että pitäähän sitä itsekin alkaa bloggaamaan. Alku oli kamalaa harjoittelua, mutta pikkuhiljaa alkoi löytyä oma sävel. Ja kyllä tämä kehittyy edelleenkiin, toivottavasti aina parempaan suuntaan.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Nimen. Taas. Aloitin bloggaamaan nimellä Yhden tytön elämää. Kun se ei tuntunut enää omalta, mietin pitkään mikä nimi kuvastaisi parhaiten blogiani. Helmiä ja pippuria syntyi ajatuksesta, että askartelen helmillä ja teen paljon ruokaa. Tarkempi analyysi täällä. Kuitenkin koko blogin olemassa olon ajan, olen puhunut siitä Ompputarhana. Nimittäin nettiosoite on kokoajan pysynyt samana. Tuskin kuitenkaan vaihdan nimeä, ennen kuin tämä tili tulee täyteen. Tilin täyttyessä pitää sitten vaihtaa osoite, joten samalla voisin päivittää nimenkin, saas nähdä.

Haluaisin myös panostaa paljon enemmän kuviin ja tehdä niille jotain, että ne näkyisi isompana täällä (en vaan osaa). Ja muutenkin olisi kiva käyttää enemmän aikaa blogiin, mutta tällä hetkellä se ei ole oikein mahdollista. Vielä hankin sen uuden läppärinkin, jolloin kirjoittelu on mieluisampaa overall.

2 kommenttia:

Riehu kirjoitti...

Apua, onks meidän bloggailun aloittamisesta jo noin kauan...? :D

Chatrin kirjoitti...

No niinpä! :O :)