tiistai 23. kesäkuuta 2009

Mökkijuhannus

MissB haastoi blogissaan kertomaan juhannuksesta kuvin. Olisin tämän muutenkin tehnyt, mutta nyt oikeen haasteen saattelemana.

Mökillä tuli syötyä hyvin ja yllättäen myös suht terveellisesti. Jos ei lasketa mango-juustokakkua ja lättyjä epäterveellisiksi. (eihän?)


Teimme äipän kanssa pihalle pientä faceliftiä.

ennen

jälkeen

Toin mukanani yllä olevan bambuaidan lisäksi pari tällaista toisenlaista bambuaitaa. Toisessa mukana siniset valot, toisessa punaiset.


Mökillä tuli myös rentouduttua takkatulen, saunan, kirjan, lenkkeilyn, nukkumisen ja puuhastelun avulla.


myös koirat, joita oli mukana 5 kpl, rentoutuivat

Heitimme tikkaa vaihtelevalla menestyksellä. Mutta kukas olikaan ylivoimaisesti porukan paras? Minä tietenkin, krhm.



Kävelimme pitkiä lenkkejä. Joiden matkan varrella näkyi....


muurahaisen kekoja

kaartuvia puita

hauskan näköisiä puita

peltoja

paljon erilaisia kukkasia


mörskiä

hevosia ja varsoja

Mökillä tulee myös aina kuvattua pihaa.


Pihalla on paljon erilaisia yrttejä. mm. oreganoa, tilliä, persiljaa, rakuunaa, salviaa ja kuvassa näkyvää ruohosipulia.


Taustalla keinupatio, keskellä linnunpönttö-tuulimylly, joka on aarre äidin lapsuudesta, etualalla lyhty pimeitä iltoja varten.


kaikkien mökiltä löytyy tällainen

Ja meidän pihalta löytyy jos jonkin näköistä maskottia.


Eritoten tulee kuvattua kukkia. Niitäkin löytyy pihaltamme paljon erilaisia.

orvokkeja

orvokkeja ja petunioita

lisää orvokkeja ja jotain hopealehteä

Sunnuntaina kävimme Salossa aleostoksilla, mutta saaliiksi sain vain vihkon. Mutta mikä ihana kierrevihko onkin!


Siinä juhannukseni vm. 2009 pähkinänkuoressa. Maanantaina heräsin töihin levänneenä ja pirteänä. Ihana, kankkusvapaa juhannus!


6 kommenttia:

M kirjoitti...

Oi, aivan ihania kuvia! Näitä jää katselemaan tosi mielellään :)

Riehu kirjoitti...

Kivoja kuvia! Ja heppoja ja kaikkea juhannuksessa, vau. :)

Sanna kirjoitti...

Komppaan edellisiä..ihania kuvia!
Hirmu hinku tuli ratsastamaan, tiijä mistä tuokin taas tuli. Hih.

Mukavaa Juhannuksen jälkeistä kesää!

Chatrin kirjoitti...

minna: tosi kiva kuulla, kiitos paljon :)

Riehu: heppoja käytiin katsomassa kaksi kertaa, inania.

MissB: kiitoskiitos ja samoin :)

Kimpassa kirjoitti...

Hienoja kuvia! Rupes tekemään ihan älyttömästi mieli kakkua!

Mari kirjoitti...

Tämä on aivan IHANA postaus! Kyllä mökkeily voi olla kertakaikkiaan mahtavaa! Koirat on saanut nauttia, aivan namin näköistä ruokaa ollut ja vaikka mitä! =)