tiistai 29. kesäkuuta 2010

Haipakkaa

On ollut ja tulee olemaan aika haipakkaa lähipäivinä. Harmittaa, kun en ehdi paneutumaan omaan, enkä muidenkaan blogeihin, mutta sellaista se välillä on. Tällekin viikolle on jo joka päivälle tekemistä ja lauantai aamuna aikaisin hyppään lentokoneeseen kohti Kreetaa. Tässä kuitenkin picture overload juhannuksesta, jonka vietin mökillämme, kuten viime vuonnakin.

Mökkimme sijaitsee metsän siimeksessä. Uimaranta on automatkan päässä, mutta koska vettä ei ole lähellä, ei ole paljon hyttysiäkään. Käy mulle. Mustikka- ja puolukkamaa kasvaa takapihalla, josta voi kätevästi poimia marjat vaikkapa mustikkapiirakkaan.

Tänä vuonna pihalla ei ole tapahtunut ainakaan vielä suuria muutoksia. Yksi kuusi pätkäisty ja kukkia istutettu, siinäpä se oikeastaan. Kyllähän äiti vielä ehtii. Ja sammakotkin oli oikealla paikallaan, kiven päällä pitämässä vahtia.

Sympaattisissa ruukuissa kasvaa erittäin kauniita orvokkeja. Mikä mahtava vastavärien yhdistelmä!

Tämä on joku yrttikasvi, joka on alkanut itsekseen kasvamaan kivetyksen vieressä. Äitillä on yrttejä ympäri pihaa, ja ilmeisesti jostain on levinnyt siemen jos toinenkin tähän kivetyksen viereen. En tiedä mikä yrtti on kyseessä, mutta aivan sitruunalta se tuoksui.


Lauantaina myös mummini, setäni ja hänen vaimonsa kävivät vierailemassa. Otettiin sitten tikkaskabaa isäni, setäni ja ystäväni kesken. Isäni on aina ehdoton voittaja lajissa kuin lajissa, (hänellä on jokin maaginen avaruudellinen hahmottamiskyky), mutta minä tulin ekalla kierroksella toiseksi ja toisella kierroksella kolmanneksi. Ja kaikki heitettiin samalta viivalta, vaikka pituuseroa onkin parhaimmillaan yli 30 cm. Miekkoset kun ovat 186 cm ja ystäväni vain vähän päälle 150 cm.

Äitillä on kaikkea tilpehööriä pitkin pihaa, kuten minullakin olisi, jos mökin omistaisin.

Juhannusruusu oli vähän laiha, mutta ajoi tehtävänsä.


Tuulimylly-linnunpönttö on rakas muisto äitini vanhempien puolelta.

Ruohosipuleilla on hauskat kukinnot.

Lupiinit ovat niin kauniita. Niitä on ihana nähdä moottoriteiden varrella. Kaunistavat matkaa. Äiti oli kerännyt niitä kastelukannuun.


Pihalla on kiva myös vaan oleilla.

Ja mökillä on kiva myös vaan syödä

ja saunoa

Meillä on vakiolenkkireittejä mökillä, joista valitsimme ystäväni kanssa sekä lauantaina että sunnuntaina 7 kilometrin lenkin. Syy seuraa kuvasaldon lopussa.

Lenkin varrelta löytyy ihania maalaismaisemia



vanhoja rakennuksia

kukkia

ja HEVOSIA!


joista kahdella on varsat

tummanruskeat oli rohkeampia

vaaleanruskeita piti houkutella luokse

voi jestas, kun olen söpö!


Siinäpä syy miksi valittiin tämä "hevosreitti". Oli kyllä mahtava juhannus, vaikka sen viettikin vanhempien seurassa. Sentään mukanani oli ystävä ja koirat. Perjantaina satoi koko päivän, mutta lauantaina ja sunnuntaina oli kaunista ja aurinkoista. Äiti piti huolen ravitsemuspuolesta ja isä viihtyvyyspuolesta. Saimmehan nauttia tikanheiton lisäksi mm. Kesäillan valssista ja Tangomarkkinoiden karsintalähetyksestä, krhm. Taustamusiikkina kaikkina kolmena päivänä toimi muun muassa Souvarit ja muu iskelmä. Iskelmässä ei mitään vikaa, mutta Souvarit ei ehkä ole ihan sieltä parhaasta päästä. Onneksi setäni soitti minulle hieman Topi Sorsakoskea.

Syötiin, saunottiin, levättiin, oleiltiin, käveltiin, juteltiin, nukuttiin, nautittiin auringosta. En kärsinyt liskojen yöstä enkä krapulasta, maanantai töissäkin sujui ihan ookoosti. Saas nähdä mitä ensi vuonna.

8 kommenttia:

Riehu kirjoitti...

Ihanaa mökkitunnelmaa! Lupiineja jaksetaan aina herjata vaikka minusta ne on ihania. Levitköön rauhassa joka paikkaan, nättejähän ne on.

Kaitaliina kirjoitti...

Ihana overlode! Ja nuo suloiset yksityiskohdat pihalla, pikkuinen tuulimylly ja ne rattaat! Aivan huiput:) Ja ihania heppoja, mä niin haluisin päästä ratsastamaan, mieluiten jonnekin aavoille maille...

Anonyymi kirjoitti...

Ah Kreeta, siellä on monia nuoruusreissuja tehty ;O) Hauskaa lomaa, täällä pakerretaan töissä vielä 5 viikkoa...

Mari kirjoitti...

Ihanan paljon kuvia! Minä vähän odottelinkin tätä mökkipostaustasi, kun tiesin että tulee taas kuvia katseltavaksi! :)

Te olette juhannuksena ihaillut hevosia, kun me taas ihailtiin LEHMIÄ. Ja oli pikkuisia lehmiäkin, vaikka ne eivät uskaltautuneet tulla niin lähelle kuin aikuiset :)

aini kirjoitti...

Ihania mökkikuvia! Mökkeily on IHAN parasta kesässä:)

Chatrin kirjoitti...

Riehu: mä muistelinkin, että oot lupiini-rakastaja ;)

Kaitaliina: Kiva kuulla, että overload kelpasi :) mäkin haluaisin ratsastamaan.

Mikaela: jep, tuttu paikka tuo Kreeta, mutta minkäs teet, kun äkkilähdön valitset. Ja ainakin tiedän minne menen ja kuinka kiva paikka se on. Sä voit sitten ähäkutteilla, kun kaikki muut on jo lomailleet =)

Marika: IHANA kuulla Marika, kiitos :) Lehmät on suloisia myös. Ne silmät <3

aini: mökkeily tosiaan on parasta. Jos on hyvät ilmat.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Voi hyvä ihme, että on suloinen otus tuo viimeisen kuvan varsa! :) Muutenkin niin ihanan kesäisiä kuvia, hyvä mieli tulee tällaisista.

Rentouttavaa ja ihanaa lomaa sinulle!

Chatrin kirjoitti...

Päivi: varsa oli kyllä tosi söpö :) kiitos loman toivotuksista. varmaan ehdin vielä pari pikaista tekstiä kirjoittamaan ennen blogilomaani =)