keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Onnellisuus lista

Mikaela ja Riehu ovat jo kertoneet omista iloisuuden aiheistaan ja nyt on minun vuoroni.


1. Juhannus mökillä
Pääsen tänään vanhempieni mökille viettämään juhannusta, enkä tiedä mitään ihanampaa. Neljä päivää pelkkää rentoutumista. Ei töitä, ei velvollisuuksia, pelkkää olemista. Sunnuntaille olen suunnitellut ale-shoppailua Salossa, mutta muuten ei ole mitään suunnitelmia. Tulee varmaan autettua äitiä ruoanlaitossa ja pihamaalla, käytyä lenkillä metsässä, luettua lehtiä ja kirjoja, heiteltyä mölkkyä isän kanssa, nukuttua pitkään ja syötyä hyvin.


2. Lähestyvä loma
Pääsen mökille kohta uudestaan, sillä minulla alkaa loma kahden viikon päästä. Lomani alkaa siskoni häillä, joka olkoon iloisuuden aihe nro 2.1. Lomalle ei ole mitään erityisempiä suunnitelmia. Tuskin tulee lähdettyä minnekään pitkälle, vaikka reissu Barcelonaan onkin ystävän kanssa jo suunnitteilla. Ihan kiva ettei ole tarkkaa aikataulua loman varalle, vaan voi sitten tehdä mitä milloinkin haluaa. Mökkiä ja sukulaisia nyt ainakin. Toivottavasti myös aurinko paistaisi, että voisin ottaa aurinkoa vitivalkoiselle iholleni.


3. Portishead
Tässä uutta lempimusiikkiani. Miten minulta on voinut mennä ohi näin mahtava yhtye?





4. Transformers 2
Näin eilen ensimmäistä kertaa Transformers - Revenge of the Fallen trailerin ja reaktioni oli äänekäs "JEE!" Elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 24.6., eli ensi viikon perjantaina. Tämä täytyy käydä lomalla katsomassa. Päivänäytöksessä halvemmalla, nääs.


5. Uusi tatuointi
Hankin uuden tatuoinnin toissapäivänä. Musta, koukeromainen sydän koristaa lantiotani tästä ikuisuuteen. Tatuointi-buumi on päällä ja mietinkin koko ajan minkä tatuoinnin ottaisin seuraavaksi ja minne. Viitisen ideaa minulla jo on. Niistä lisää kenties myöhemmin.


Haastan kaikki muutkin kertomaan tämän hetken iloisista asioistaan.

Ja ennen kaikkea hyvää juhannusta kaikille! Nauttikaa vapaista ja rentoutukaa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä listä ;O) Portishead on ihana bändi, olen kuunnellut jo vuosia ;O) Tatskoissa se paha puoli että nälkä kasvaa syödessä, I should know...krhm...

Marjo kirjoitti...

Portishead Super Like!

Keke kirjoitti...

Löytykös Ale-ostoksilta mitään?? Mä venaan ihan intona tota transformes kakkosta. Pidin ihan sikana siitä ekasta..ja etenkin siitä Linkin Parkin biisistä=)Eikös tässä uudessakin oo niiden biisi? Mut ne on vaan niiiin pelottavia ne robotit...

Marge kirjoitti...

Minäkin voisin tehdä tälläisen postauksen :) Tulee itsekin hyvälle tuulelle, kun lukee muiden onnellisuusasioita.

Chatrin kirjoitti...

Mikaela: onko sulla montakin tatuointia? oletko esitellyt blogissasi? :)

Marjo: todel!

Keke: eipä löytynyt :( Transformers rulez =)

Marge: niin tuleekin. tee ihmeessä oma iloisuuslistasi =)