maanantai 23. elokuuta 2010

Askarteluvoittoinen viikonloppu

Järjestimme Riehun kanssa ihka ensimmäisen Paskis-leirin, jonka teemaksi valittiin vintagekortit. Askarreltiin menemään sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina aihe oli vapaa, mutta sunnuntain paskartelut toteutettiin haastein. Erotatko alla olevasta kuvasta puolessa tunnissa tehdyt "kesäinen" ja "very girlie" -kortit? Haasteena oli tehdä myös rock-henkinen kortti, mutta materiaalien vähyys vaikutti luovuuteeni, enkä ollut tyytyväinen lopputulokseen. Siitä tuli liian heavy.

etualalla olevat kortit ovat minun, takana pilkistää Riehun taidonnäytteet
Toki ohjelmassa oli muutakin kivaa, kuin askartelua. Lounaaksi nautimme pizzaa, illalliseksi teimme feta-pinaattipiirakkaa ja halloumisalaattia, jälkiruoaksi oli kahvia ja kääretorttua. Naposteltiin karkkia ja lipitettiin valkoviiniä. Lauloimme Singstaria, saunoimme keskiyöllä ja juteltiin ja juteltiin.


Unet jäi vähän vähälle, mutta onnistuin silti heräämään tänään aikaisin töihin.

Päällä pitkästä aikaa violetti mekkoni ja viime Paskiksessa tekemäni koru, josta oli tarkoitus ottaa lähikuva kun se roikkuu kaulassani, mutta se sitten unohtui.

Hyvin on kuva valottunut tuosta edestä. Näyttää siltä, kuin Pupun korvat kasvaisi päiväpeitostamme...


Joku hyvä lopetuslause tähän.

9 kommenttia:

nooruska kirjoitti...

Vau mitkä mätöt! Askartelu on ihan parasta ja toi liila mekko niin ihanan romanttinen ;-).

M kirjoitti...

Kivannäköisiä kortteja! ja tuo mekko on huippu!!:)

Kaitaliina kirjoitti...

Voin kuinka kivalta vaikutti teidän päivä. Tuo paskis on kyllä hyä, tulee tehtyä yhdessä kivoja juttuja ja samalla voi vaihtaa kuulumisia.

Riehu kirjoitti...

Mä haluaisin nytkin halloumia...mut joo, mahtis Paskista oli taasen! :)

Chatrin kirjoitti...

Nooruska: hihii, kiitos. Mätöt oli mahtavia!

Marika: kiitti paljon =)

Kaitaliina: ja kivaa oli, noita lisää! yhteinen mielenkiinto ja harrastus yhdistettynä juttelointiin, mikäs sen kivempaa?

Riehu: mmm, halloumi, mmmm...

aini kirjoitti...

Ihanan kuuloinen viikonloppu ja eväätkin on varsin maistuvannäköiset, nam! :)

Chatrin kirjoitti...

aini: ystäväviikonloput on mun mieleen <3

Mari kirjoitti...

No voi nyt hyvää päivää noiden ihanien syömisten kanssa taas! Feta-pinaattipiirakka, mmmmmmm!

Chatrin kirjoitti...

Marika: me ollaan Riehun kanssa niin hyviä syömään, että pitää olla hyvät mätötkin :)