keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Happiness Of The Day

Sain Bubblelta tunnustuksen, juuri kun sitä eniten kaipasin, kiitos paljon! Tunnustuksesta tekee vielä paremman se, että sen mukana tuli haaste.

1. Jaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle
2. Kerro 3 asiaa, joita rakastat
3. Näytä rakastamasi kuva ja kerro siitä.

Tunnustuksien jakaminen eteenpäin on aina hieman kinkkistä, mutta tässäpä viisi minua inspiroivaa blogia, jotka eivät laskujeni mukaan vielä ole tätä tunnustusta saaneet:

Blogin kirjoittaja aini vaikuttaa varsin mukavalta, jalat maassa olevalta, koirarakkaalta tyypiltä, joka postailee kauniita kuvia ja kivoja juttuja rennolla otteella.

Niin ikään Nooruska on varsin jalat maassa oleva, hauskoja esineitä ja kodikkaan kodin omaava iloinen persoona, jonka sekalaisia juttuja tykkään lukea aina vaan.

Saijan ottamat kauniit ja kirkkaat valokuvat ovat inspiraatio itsessään. Tällä kuvataiteilijanaisella on silmää sisustukselle ja valokuvaamiselle, joista blogi pääosin kertookin. Lisäksi hän on fiksu ja ekoileva luomufani, mikä on minun arvobarometrissäni aina plussaa.

Riehu on myös oikeassa elämässä yksi parhaimmista ystävistäni ja kuuluu muiden mainitsimieni blogien kanssa jalat maassa -kategoriaan, jolla on elämänarvot kohdillaan. Riehu on niin blogissaan, kuin oikeassakin elämässä satiirisen hauska ja mielenkiintoinen ihminen, jonka monipuolisiin juttuihin en kyllästy koskaan.

Hanstulla on tällä hetkellä menossa pieni kriisi bloginsa kanssa, vaikka minusta siinä ei mitään vikaa olekaan. (Hence the tunnustus). Muutos on kuitenkin aina hyvästä, joten toivotan tsemppiä blogin uudistumiseen. Huumorintajuinen ex-turkulainen (nyk. helsinkiläinen) Hanstu osaa kirjoittaa pilkkeellä silmäkulmassa, julkaista nostalgisia kuvia (vaikkapa vanhoista muovikasseista) ja kukapa ei tykkäisi ihmisestä joka fanittaa maatuskoja ja pöllöjä? Lisäksi Hanstulla on hauska kissa, kivoja esineitä ja se vaadittu jalat maassa -olemus.

Sitten niiden rakkausasioiden pariin:

Rakastan valoisuutta ja lämpöä, rakastan aurinkoa. Rakastan kesää, koska silloin on valoisaa, lämmintä ja aurinkoista. Syksyin poltan kynttilöitä ja saunon paljon. Käytän villasukkia ja kääriydyn sohvalla huovan alle. Lämpö is good.

Suolainen syötävä. Rakastan ylipäätään syömistä. Jos tarjolla on sipsejä, dippiä, kasvishampurilaisia, lankkuperunoita, nachoja, salsaa ja pizzaa olen tullut taivaaseen.

Ystävät ovat elämäni suola. Ystävien kanssa voi puuhailla kaikkea mistä pitää, voi nauraa, jutella, tehdä ruokaa, syöpötellä, parantaa maailmaa, saunoa, katsoa leffaa, laulaa singstaria, käydä kävelyllä, paijata heppoja, poimia auringonkukkia, tehdä koruja, juoda kahvia, ehkä viiniä, valvoa, nukkua, tehdä ulkomaanmatkoja, puhua koirista, istua kahvilassa, käydä ruokaravintolassa....

Rakastamiani kuvia on paljon. Rakastan ylipäätään valokuvia. Olisin voinut valita tähän kuvan vaikkapa ulkomaanreissulta, mutta tässä vaiheessa haluan tuoda esille koirani.

Elämäni suurin rakkaus on ensimmäinen ihkaoma koirani, Pupu, joka vilahteleekin lähes kaikissa asukuvissa rekvisiittana. Kuva on viime joululta, lapsuudenkodistani. Kattokaa nyt noita ruskeita nappisilmiä, awwww.

8 kommenttia:

Hanstu kirjoitti...

Oo! Kiitos tunnustuksesta ja kauniista sanoista :)

Riehu kirjoitti...

Hei ihana tunnustus, kiitti! Ja siis mä oon tosi otettu näteistä sanoista, vau, etkö tosiaan kyllästy koskaan??? ;D <3

June kirjoitti...

Awws, miten söpöä voi olla että hauvan nimi on pupu?!! ^___^

Hyviä blogeja olet valinnut, 3/5 oli tuttuja ja ainakin Cosy Home tulee olemaan tuttu vastaisuudessa :)

Saija kirjoitti...

Oi kaunis kiitos ihanasta tunnustuksesta! Kirjoitit niin kivasti, että punastuu. :) Ja rakkausasioita on aina kiva listata!

( Ja kivaa Bubble, tervetuloa:))

Chatrin kirjoitti...

Hanstu: well deserved.

Riehu: en kyllästy ikinä, armaani!

bubble: no niinpä! mun Pupu on niin pupu, että se nimi sopii kuin nakutettu.

Saija: inspiroivalle blogille pitää antaa ansaitsemaansa tunnustusta. Jään odottelemaan rakkausasioitasi :)

nooruska kirjoitti...

Hei kiitos ihana! Sekalainen onkin varsin kuvaava sana ;-).

aini kirjoitti...

Kiitos ihanasta tunnustuksesta!

Pupu on ihan loistava nimi kuvan koiralle, näyttää ihan semmoselta pieneltä palleroiselta pupulaiselta:)

Chatrin kirjoitti...

Nooruska: ollos hyvä :)

aini: ole hyvä.
Pupu on pieni, pehmeä ja loikkiva palleroinen :)