sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Koira lelulaatikossa

Otsikko kuulostaa muuten ihan joltain jännityskirjalta :D
Tulin vaan kertomaan kuulumisia, sillä minullakin ollut tällä viikolla puuhakasta.

  • Maanantaina ystävä tuli kylään, tarjosin punajuuri-kesäkurpitsa-vuohenjuustopaistosta ja terapiaa
  • Tiistaina oli siivouspäivä, koska
  • Keskiviikkona rakas ystävä tuli ensimmäistä kertaa visiitille tähän kotiini. Juteltiin niitä näitä ja paljon ravinnosta
  • Torstaina oli firman bileet, joissa vierähti koko ilta ja hauskaa oli
  • Perjantaina oli ihan megakamala olo, mutta töihin selvisin ja kalpeanaamaisena onnistuin tekemään jonkun verran töitäkin. Eikä siinä vielä kaikki, illalla suunnistin ystävän luokse saunomaan, jossa minua passattiin myös herkullisella salaatilla ja Pappagallon suklaajäätelöllä sekä oman maan vadelmilla. Samalla ne oli hyvästit ystävän asunnolle, sillä hän muuttaa muualle siippansa kanssa
  • Lauantaina selviydyin edelleen torstain bileistä ja lueskelin muiden blogeja. Tein herkullisia tacoja, kävin koirien kanssa lenkillä auringonpaisteessa ja ehdin juuri ennen sadetta takaisin kotia. Katselin leffoja ja söin Rainbown banaanirahkan (on muuten ihanan raikas, ei yhtään äklö)
  • Sunnuntaina, eli tänään, bloggailen jo toista kertaa. Olen käynyt koirien kanssa lenkillä Keskuspuistossa, syönyt taas tacoja, ja tehnyt visiitin muutamaan stadin kauppaan. Missä ne kaikki kivat syysvaatteet on vai enkö mä vaan löydä niitä? Mukaan tarttui nimittäin vain suihkusaippuaa, vesimelonin tuoksuinen vartalovoide ja yksi meikkisivellin. Nyt parhaillani mietin, että tekisinkö vähän lankkuperunoita uunissa ja katsoisin Bad Boys 2 vai ottaisinko vähän rahkaa ja joisin kahvia? Yhtään ei ole nälkä, mutta lankkuperunat maistuis kyllä aika hyvältä. Mmm...

12 kommenttia:

aini kirjoitti...

No on kyllä ollut puuhakasta! Mut se on välillä kiva et on paljon juttuja ja joskus taas mukavaa kun on rauhallisempaa:)

Mä en kans oo löytänyt yhtään kivoja syysvaatteita, yhet kengät löysin ja nekin asokselta, mut muuten on jotenkin tosi tylsiä ja huonolaatusia vaatteita. Haluaisin talveks oikein villaisen ison neulepuseron, mitä vois käyttää mekkona, mut ei oo näkyny (Benettonilla olis ollu yks ihana löysä neulemekko mut pienet koot oli loppu).

(mun pitäis itseasiassa lukee tenttiin mutta hups oon lukenu melkein koko päivän blogeja ja kommentoinu vaan ahkerasti..:D)

Sanna kirjoitti...

Kai sä teit lankkuperunoita? :D

Älä huoli, en mäkään ole löytänyt syysvaatteita. Tiedän kyllä mitä etsin mutta..niin. Pitäisi raahautua kaupoille asti...

Kazza kirjoitti...

Punajuuri-kesäkurpitsa-vuohenjuustopaistos kuulostaa JUMALAISELTA! Kiitos vinkistä! :D Ja voi hyvänen aika kun sinulla on söötti koira!! :DD

Kaisa Palomäki kirjoitti...

Voi mikä ihana koiruus. :)

Riehu kirjoitti...

Punajuurihässäkkä kuulostaa hyvältä!

Saija kirjoitti...

Söpö koiruli. :) Kuulostaa kivalta viikolta! Jos miinustetaan tuo huono olo, hihih!

June kirjoitti...

Puuhakkuus on kivaa! Paitsi jos käy niinkuin mulla, että kalenteri näyttää ei-tänne-mahdu-enää-mitään-tyyppistä ratkasua ainakin seuraavaksi 2 viikoksi. Puuh. Onneks ne on kuiteski kivoja juttuja mitä on tiedossa :)

Chatrin kirjoitti...

aini: näinpä, välillä kiva että on haipakkaa, mutta ei joka päivä jaksais. Tällä viikolla on töissäkin ollut sellasta, et en oo päässyt lukemaan muiden blogeja tai vastaamaan näihin kommentteihin. Nyt pikaisesti yritän, illalle ei onneks suunnitelmia =)

Sanna: no itseasiassa en tehny, rahkapurkin kansi oli helpompi avata. Lisäks otin teetä ;) Mut tein maanantaina lankkuperuinoita ja varmaan desin currymajoneesia :D

Kazza: ollos hyvä ja koira on niin nöpönen :)

Sentimental Journey: kiitti, se on itse suloisuus :)

Riehu: se oli hyvää! vinkvink.

Saija: huono olo oli ehkä maailman kamalin, mutta siitäkin selvittiin ;)

bubble: sulla on kyllä aina vaikka mitä! mut jos sitten lokakuussa hengataan =)

June kirjoitti...

..Tuli muuten mieleen tosta Ainin neulemekkokommentista, että tais olla sama josta mä vein Benettonilta mustan S-koon vähän aikaa sitten :D Odotan innolla sen käyttämistä!! Vielä se on vähän liian lämmin.

June kirjoitti...

Ja siis joo, lokakuussa! :)

Anski kirjoitti...

En oo minäkään löytänyt mitään kivoja syysvaatteita! Mikä on ihan tylsää, koska vielä olisi "lupa" shoppailla, kun juuri kesällä möin ihan hullut kasat vaatetta kirppiksellä pois!
Ja tohon aiempaan postaukseen vielä semmoinen juttu, että musta ainakin on kiva lukea sun blogia ja musta teksti on sujuvaa ja sulla on just kivan monipuolisia juttuja :)

Chatrin kirjoitti...

bubble: sinä ryökäle siis! :D mekkovaras!
Mut nähdään sit ens kuussa, tuu kylään :)

Anski: no voi vitsi, kiitos ihanasta kommentista :)
ja toivottavasti kivat syysvaatteet tulee pian kauppoihin.