maanantai 4. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäinen

Vuoden ja tammikuun ensimmäinen postaus tulee tässä. Tästä se kierros lähtee taas uudestaan liikkeelle.

Viime vuonna kirjoittelin eniten maaliskuussa (25 kirjoitusta) ja hyvänä kakkosena tuli kesäkuu 24:llä kirjoituksellaan. Vähiten kirjoitin marraskuussa (8 postausta), mutta joulukuussa aloin jo löytämään uudestaan kadonnutta blogiviettiäni. Selvä syysmasennus siis käväisi Ompputarhassa, mutta nyt tunnen jo selvästi uuden vuoden uusien tuulien puhaltavan blogisfääreissä.

Käsitelköön 2010 vuoden ensimmäinen kirjoitus Muumimukeja. Niitä minulla on erilaisia, joitain kaksin kappalein.

En minä niistä ole ennen mitenkään erityisemmin pitänyt, eikä minulla lapsenakaan ollut kuin yksi (ruma vihreä) Muumimuki, josta äitini rikkoi aikoinaan kahvan. Rip.

Innostuksen löysin kutakuinkin kesällä 2007, kun sain ystäviltäni synttärilahjaksi Haisuli ja Hattivatti mukit. Taisinpa saada samana kesänä lahjaksi Miehen äidiltä raidallisen Rantaelämää mukin ja edeltävänä jouluna olin muistaakseni saanut häneltä Nuuskamuikkunen ja Mörkö mukit. (Tuon Nuuskamuikkusen olen tainnut piilottaa jonnekin, kun en nyt löytänyt sitä mukaan kuvaan). No, yhtäkkiä niitä mukeja alkoi sitten sikistä, joten mikseipä niitä keräilemään? Talvimukin ostin joskus itse, kun se oli mielestäni niin ihanan, salaperäisen kaunis ja tunnelmallinen. Mymmelin ostin viime keväänä(?) kun se oli niin kivan värinen.

Toivoin ja luulin saavani joululahjaksi Seikkailu mukin, mutta enpä saanut. Sen sijaan Muumiperheeni kasvoi Rakkaus mukilla, jota toivoin myöskin. Ostin juuri tänään tuon Seikkailu mukin ystävälleni lahjaksi, mutta tekisi mieli pitää se itse...

Myös muutamia murolautasia löytyy, kuvaan en löytänyt kuin kolme, mutta mielestäni omistamme niitä yhdessä Miehen kanssa enemmänkin.

Seuraavaksi haluaisin pirteät keltaisen Pikku Myy mukin ja turkoosin Nipsun. Vink vink.

10 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

mä en ole välittänyt noista yhtään mutta jostain niitä silti on ilmaantunut. Joten tein kompromissin itseni kanssa ja keräilen (eli saadaan lahjana) niitä hissuksiin lapsille. Kulhot on mainioita keittokippoja muksuille!
Ostan mä itsekin jos jostain vaan halvalla bongaan :)

vippe kirjoitti...

Mulle kävi ihan samalla tavalla. En niistä ensin varsinaisesti innostunut, tai lähinnä pohdin mikä niissä oikein niin viehättää. Sitten se ihastus iski minuunkin ja nyt niitä on kertyny jo jonkin verran :)

Mari kirjoitti...

On sulla melkoinen läjä! Mulla on tasan yksi muki, tuo vaaleanpunainen halimuki :)

Chatrin kirjoitti...

MissB: juu, on nää ihan kivoja =)

vippe: taitaa olla joku suomalaisten tauti, joka eittämättä iskee jossain vaiheessa.

Marika: no juu, näitä on siunaantunut ja siunaantuu vielä lisääkin. en tosin tiedä minne kaikki laittaisin...?

Riehu kirjoitti...

Mä tiedän ihmisiä joiden mielestä noi on ihan kammoja, en ymmärrä, minusta ne on kivoja. Värikkäitä ja pirteitä. :)

Marge kirjoitti...

Muistankin, kun kerroit kerran, että olet suunnitellut tekeväsi muumimukeista postauksen. Kivaa. Vähän sama juttu oli alkuun mullakin, että en innostunut muumimukeista muiden jo niitä keräillessä. Sitten kun sain yhden lahjaksi ja kohta jo toisen, niin kas kummaa. Siitähän se ajatus sitten lähti. :)

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta! :)

Kiva kokoelma muumeja. Minäkään en noista suuremmin aikaisemmin välittänyt, mutta sitten mieli alkoi muuttua - varmaan osittain siksi, että pikkuinen tyttäremme niin kovasti muumeista innostui ja tuli sitten ostettua ensimmäinen muki, Haisuli. Nyt niitä on kertynyt muutama, ei tosin ihan noin monta kuin sinulla.

Chatrin kirjoitti...

Riehu: mun sisko on yks näistä muumi-kammoajista =D

Marge: no näin juuri! Siitä se ajatus sitten lähti :)

Päivi: Kiitos, sitä samaa sinulle!

Pistän edelleen suomalaisuustaudin piikkiin muumimukivillityksen ;)

Alma kirjoitti...

Mä tein just kans katsausta vuoden kirjoituksiin, vaihteli aika hurjasti. Jossain kuussa kuusi postausta, jossain 29.:)

Chatrin kirjoitti...

Alma: no näin se menee. Taitaa olla ihan luonnollista. Nyt olen saanut uutta blogi-intoa ja tekisikin mieli koko ajan bloggailla. Nyt vielä töissä, mutta illalla tulee kuvaa uudesta BLONDISTA tukastani ;)