sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Synttäripupu

Kaitaliina vinkkasi, että minäkin voisin tehdä koirapostauksen karvapallojen syntymäpäivien kunniaksi ja niinhän minä teen. Pikkuiseni ovat molemmat syntyneet maaliskuussa ja ensin on Pupun vuoro.

Pupu täytti eilen 4 vuotta. Niin se aika vaan menee, juurihan se oli pieni marsun kokoinen karvapallo ja asusti kanssani kahdestaan Töölön pikkuyksiössä. Sen jälkeen ollaan muutettu kolme kertaa ja perhe on kasvanut Pupun omalla pennulla sekä ihmismiehellä.

Kuvia etsiessä ja valitessa vierähti kauan ja koska kuvia tuli valittua aika paljon, päätin tehdä niistä kollaaseja. Alla olevasta kollaasista huomaa muun muassa, että Pupu tykkää katsella telkkaria ja nukkua hassusti. Viimeinen kuva (alhaalla oikealla) on Pupulle tyypillisin nukkumisasento. Kutsun sitä pupupötköksi. Kollaasit voi klikata isommiksi.

Nuori Pupu alkoi näyttää jo aikuiselta. Syksyinen kuva on entisestä vakioulkoilupaikastamme, Sibeliuspuistosta.

Puppe tykkää ulkoilla ja haistelee joka paikkaa oikein tarkkaan. Eniten tykkään kävellä jossain, missä Pupu voi olla vapaana, näin minunkaan ei tarvitse pysähdellä metrin välein "haistelemaan".

Uiminen ei ole Puppen mielipuuhaa, mutta tulee perässä, jos minä menen ensin.

Nukkuminen taasen on lempipuuhaa, ja sitähän koirat pääsääntöisesti tekevätkin. Mitä pehmeämpi paikka, sen parempi.

Keväisin auringonotto ikkunan läpi on mitä ihaninta ajanviettoa. Kesällä auringossa tulee kuuma, mutta varjoon ei voi mennä, ellei emäntäkin tule.

Keväällä on kiva ottaa aurinkoa myös parvekkeella. Ja onhan se kiva, jos talvellakin paistaa, niin tarkenee ulkonakin paremmin.

Välillä Pupua pitää pestä, mikä on Pupusta tosi inhottavaa, mutta kiltisti se jaksaa silti olla.
Pesun jälkeen Puppa on kuin toinen koira.

Hampaista on hyvä pitää huolta ja siinä auttavat puruluut.


Pupu on erittäin rakas, ensimmäinen ihkaoma koirani, joka rakastaa kaikkia ihmisiä ja on aina todella innoissaan, kun meille tulee vieraita. Ja silloin kun on vieraita, Pupu haluaa istua koko ajan heidän sylissään. Silloin ei oma perhe kiinnosta, vaan pitää viihdyttää vieraita, kuten kunnon emännän kuuluukin. Synttärilahjaksi Pupu sai paljon huomiota, rapsutuksia ja hyvää ruokaa.

Aikaisempi Pupupostaus täällä.

9 kommenttia:

E kirjoitti...

Paljon onnea Pupulle! Ihania kuvia.

Kaitaliina kirjoitti...

Paljon onnea Pupuliinille!! Niin suloisia kuvia. Ja tuo missä hän on jättikoiran kuonon alla, hih, miten onkaan pikkuinen.
Kaikki asennot näyttää niin tutuilta, esim. tuo selällään kiemuralla. Meillä pupupötkö-asentoa kutsutaan sammakoksi. Molemmat aika kuvaavia:)

Chatrin kirjoitti...

Missy E: kiitos meiltä molemmilta :)

Kaitaliina: minäkin sanon tuota asentoa sammakoksi, kun muut koirat tekevät niin. Muut näyttääkin sammakolta, mutta Pupu näyttää pötköltä = pupupötkö ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Pupulle! Pupupötkö on HIENO, meilläkin Tessa harrastaa tuota ja Ysi, mutta toisinpäin eli selällään ;O) Pupu muistuttaa toisinaan hieman gremlinsiä...

Chatrin kirjoitti...

Mikaela: kiitos :) Kerttu se vasta Gremlinsiä muistuttaakin. Odota muutama viikko, niin näet enemmän kuvia hänestä :)
PS. oletko taltioinut selkäpötkökuvia Ysistä/Tessasta? Tahtois nähdä.

Anonyymi kirjoitti...

Ysistä on selkäpötkökuvia jossain arkistoissa, Tessasta ei tunnetusti kuvia saa kuin salaa joten nou...

Chatrin kirjoitti...

Mikaela: laita blogiin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mä koitan jossain vaiheessa saada kaivettua pötkökuvia, ne on harvinaisempia ;O)

Chatrin kirjoitti...

Mikaela: jään odottamaan :)