tiistai 8. kesäkuuta 2010

Oi ihana parveke!

More is more, sanoo bloggaaja, joka ei osaa valita muutamaa parasta kuvaa sadasta räpsystä. Tässä tulee tuutin täydeltä parveketta, mutta eikö se olekin mukavampi tutkia montaa kuvaa, kun tyytyä yhteen?

Teema on siis selkeästi turkoosi-pinkki. Haluaisin vielä vaaleanpunaiset "selkätyynyt" tuoleihin, mutta en ole löytänyt oikean värisiä, fiksun kokosia ja kohtuullisen hintaisia yksilöitä vielä.

Musta lyhty on kovin talvinen ja olenkin katsellut jo värikkäitä lyhtyjä mm. Indiskasta, mutta mikään ei ole kolahtanut täysillä, joten kauppaan on jäänyt.

Pöydän lookia en ole miettinyt vielä ollenkaan. Ruukkuruusu on ollut minulla kolmisen viikkoa, muut tilpehöörit ostin lauantaina Ikeasta ja vein ne parvekkeelle odottamaan tarkoitustaan.


taustalla näkyy mun yrttejä: rosmariinia, kreikkalaista oreganoa, herneenversoja ja tomaatti.

Toiseen suuntaan kans..
Ikkunalaudalla näkyvä lyhty oli vielä viime kesänä vaaleanpunainen, mutta se on haalistunut valkoiseksi auringossa. Ehkä maalaan sen, ehkä en.

Tekogerberat oli ennen keittiön "ikkunalaudalla", mutta vaihdoin sinne pinkit kukat tilalle ja toin nämä parvekkeelle. En pidä tekokukkia suuressa arvossa, mutta nämä ovat ihan mukavia.

Pinkki lyhty on tarkoitettu tuikkukynttilöille ja odotankin jotain hämyistä kesäyötä, jolloin voin sitä käyttää.


Vietämme nyt kolmatta kesää nykyisessä kämpässämme. Ensimmäisenä kesänä en vielä blogannut, mutta tästä postauksesta näkee miten alaston parveke oli vielä silloin. Vain neljä pikkuruukkua ikkunalaudalla. Aika karun näköistä, jos vertaa vaikkapa viime kesään, kun parveke näytti tältä (kuvissa vilahtaa myös tuo entinen vaaleanpuinen lyhty). Ja syksyn look oli tällainen.

Haaveilen omasta pihasta, mutta kyllä parvekekin on ihana. Eikä ainakaan tarvitse ajaa ruohoa tai luoda lunta, kjäh. Olen tänä keväänä viettänyt jo paljon aikaa partsilla, viime sunnuntainakin neljästi. Ulkona ei ole vielä lämmin, mutta meidän partsilla on. Kiitos etelä-suuntauksen ja lasituksen. Ja missä ne helteet muuten on?

9 kommenttia:

Alma kirjoitti...

Tosi kiva parvekepostaus. Tuo syksyinenkin versio oli hieno. Ja ihanaa, että vaihtelet parvekkeen lookia aina vuodenajan mukaan. Ja mäkin haluan yrttitarhan! Jejee!

nooruska kirjoitti...

Ihana parveke tosiaan! Parvekekataus on pahimmillaan kun lukee tätä ja Ainin juttuja partsista... Onneliset perveekkelliset ;-).

Saija kirjoitti...

Parveke olisi kyllä ihan unelma...ehkä seuraavassa kodissa sitten! Ihanaa kun olet kasvatellut yrttejä noin paljon!

Noora kirjoitti...

Ihana yrtti-ikkunalauta :) Saisi kyllä aurinko lämmittää vähän paremmin, että ulkona tarkenisi vielä ollakin. Tänään aamulla olisin kaivannut kaulaliinaa!

Chatrin kirjoitti...

Alma: :) mä tykkään vaihdella vähän liiankin usein kaikkia lookeja. Kuten nyt tuon keittiön pöydän kanssa on tullut todistettua... Oma yrttitarha on kyl kiva. Vasta harjottelen tosin.

Nooruska: kiitti! :) Parveke on ihana ja liian harvinainen asia. Soisin parvekkeen kaikille parvekkeettomille ;)

Sarona: mä näenkin jo silmissäni, kuinka sä viettäisit kaiken aikasi siellä partsilla joogailemassa ja herkkusalaatteja syömässä :D toivottavasti seuraavassa kodissasi olisi parveke. ISO parveke.

Noora: mulla oli tänäänkin kaulahuivi kaulassa. Onneksi sentään iltapäivällä paistoi aurinko. Alkaispa helteet viimeistään juhannuksena (viime jussina siskolla oli talvitakki päällä!)

aini kirjoitti...

Ihanaihana parveke! :)

Tuommonen ikkunalauta onkin muuten tosi kätsy, mulla on ongelmana aina se että mihin laittais just nuo yrttiruukut kun ne on pienempiä kuin isot kukkaruukut eli niitä ei oikein voi laittaa lattiallekaan ettei jää koiran jalkoihin.. Plus tietty sekin kun meillä ei ole kokonaan lasitettu parveke niin ei varmaan toimis tuo ikkunalautasysteemi.

Ja kreikkalainen oregano on ihan uus tuttavuus! Mistä moinen on peräisin?

Mari kirjoitti...

Teillä on kyllä ihana KESÄHUONE! :) Kyllä tuolla kelpaa istuskella ja nauttia auringosta! :)

Madam B.C. kirjoitti...

Oon kyllä melko kade parvekkeestasi! On niin nätti ja pirteän värinen :) Itsellä ei ole enää nykyisessä asunnossa lasitettua parveketta niin ei tule oikein panostettua partsin sisustukseenkaan :(

Chatrin kirjoitti...

aini: kiitti! :) voisko teillä laittaa ikkunalaudan jollekin seinälle? Vaikka sen vaaleanpunaisen tuolin taakse seinälle? Kreikkalainen oregano on se paras oregano :) ko. yksilön ostin ihan Muhevaisesta.

Marika: niin kelpaa! ei tosin lähipäivinä, kun ei oo aurinko paistanut...

Madam B.C.: kiitos :) lasitus on kyllä parasta; ei tuu talvella lumet ja kesällä vedet sisälle.