maanantai 11. lokakuuta 2010

Sisään!

Tässä pieni intro meidän kodista. Eteisestähän se sisään tullaan, joten sen esittelen ensimmäisenä. Aika tylsä eteinen, ja kuvatkin piti ottaa valo päällä, joten ovat sitten aika lämminsävytteisiä. Pardon me.

Tällainen on näkymä, kun astuu meille sisään. Kotimme on vuokra-asunto, joten siksi ei aivan minun näköiseni. Jos koti olisi oma, en katselisi kovin kauan esim. tammiparkettia tai pyökin värisiä listoja. Tai tuota palapeiliä, 80's anyone? Oikeasti haluaisin sellaisen massiivisen peilin, jossa paksut kultaiset kehykset.
Alan Wake -juliste koristaa Miehen "sisustamaa" tietokonehuonetta, huonetta jonka jätän esittelemättä täällä blogissa kokonaan. Trust me, ette menetä mitään.


Vaatenaulakko on eteisessä vasemmalla ja näyttää tällä hetkellä tältä. Kesäkengät sain lauantaina vietyä kellariin ja haettua talvikenkiä tilalle, mutta unohdin tehdä saman takeille. On meinaan sen verran vilpoisat aamut jo ulkona, ettei meinaa enää kevät/alkusyksyntakilla pärjätä.

Porraslipasto on lempihuonekaluni. Jos pitäisi valita yksi huonekalu mistä ei luovu, olisi se tuo ihana IndiqLivingin kokopuinen lipasto.

Ei se oikeasti ole koskaan noin siisti, noiden portaiden päälle on ihan liian helppo kerätä tavaraa. Postia, lehtiä, laukku, vaatteita...
Taustalla pilkottaa olohuone.

Viimeinen näkymä näyttää tältä: oikealla kylppäri, vasemmalla etuovi. Etuoven Post-it lappu jäi vahingossa kuviin. (siinä muistutetaan minua muun muassa siivoamaan vaatekaappi ja viemään/tuomaan tavaroita kellarista/kellariin). Matto voisi olla hienompi, mutta oli niin nappikokoinen tuohon tilaan, että ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Siinäpä se meitsin eteinen sitten oli kaikessa komeudessaan. not. Seuraavaksi keittiön vuoro.

Olisin embeddannut tähän vielä otsikkoon viittaavan vitsin, mutta koska se ei ollut mahdollista, klikkaa tänne.

11 kommenttia:

Akissfromthepast kirjoitti...

Toi porraslipasto on kiva!.. mutta tais huomion varastaa kuvissa seikkaileva koira :D hauskat korvatupsut hänellä ^^

nooruska kirjoitti...

Vau toi porraslipasto on ihan mielettömän upea! damn, en iknä saisi semmoista meille mahtumaan...

Ai knou tö feeling, revittiin vähän aikaa viimisetkin palapeilit irti.

Kivannäköistä teillä on!

Riehu kirjoitti...

No ni, pääsit esittelyn makuun! :)
En tiiä mut minusta toi parketti ei oo hassumpi, esim. ekassa kuvassa näyttää tosi kivalta. Mut nää on makuasioita, mä en ite esmes tykkää tummasta lattiasta. Jos saisin valita (ja joo, meillä on oma kämppä mutta trust me, lattioiden vaihto ei oo valintakysymys...:D ) haluaisin valkoiset lautalattiat....ja verannan ja puutalon ja...

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista ;O) Minulle tuli vain mieleen otsikosta heti Sheldon Cooper, sorry..

Chatrin kirjoitti...

akissfromthepast: kuvissa seikkailee kaksi koiraa ^__^ Ekassa Kerttu ja vikassa Pupu. Mutta molemmilla on kyllä aika hauskat korvatupsut :)

Nooruska: Palapeilit on ihan kamalia. Ja vuokraemäntä vielä kielsi ottamaan noita irti, kun seinästä lähtis samalla paloja... No ei sitten. Mutta kiva että miellyttää eniveis ^__^

Riehu: no pääsin juu. Kerran se vaan kirpasee :D
Toi parketti on semmonen keltanen ja mäen digaa yhtään. En tosin tiedä minkälaisen lattian edes haluaisin. Tykkään tummastakin, mutta niin myös valkoisesta... Mutta sen tiedän, että ainakaan en pidä keltaisesta tammiparketista ;)

Mikaela: ja Sheldonia sait :D Harmi, kun tyyppi on estänyt embeddauksen.

June kirjoitti...

Porraslipasto aijaijai<3 Ihana!

Mä oon melkein koko lapsuuteni kattellu koivuparkettia ja siksi himoitsin pitkään omaan asuntooni (siintelee vielä tulevaisuudessa) tummaa lattiaa. Nyttemmin oon alkanut kyllästyä ajatukseen toden teolla. Eli musta toi tammiparketti näyttää varsin kivalta :) Sen sijaan pyökille en oo lämmennyt vieläkään.

aini kirjoitti...

Oijoi miten ihana lipasto! Meillä on tammiparketti myös, mutta mä tykkään siitä, tosin unelmalattiani olisi silti lankkulattia:)

Sheldon on ihan paras, ja toi on niin paras sarja pitkään aikaan kaikin puolin, kerrankin saa ihan aidosti nauraa ja paljon:D Tota edeltävä oikeasti hyvä sarja oli Frendit ja siitä on jo aikaa!

aini kirjoitti...

Ai niin ja siis meillä on kans eteisessä "kompromissimatto" ihan vaan koiran takia;) Se on sellanen vähän virttyny räsymatto, mikä on aika plaah, mutta kun ei siihen mitään kovin hienoakaan voi ostaa kun siitä joutuu kuraisen koiran aina maton yli marssittamaan pesulle:D

Chatrin kirjoitti...

bubble: ihan hyvä kuulla, että ei tuo tammiparketti niin kamala ole. helpottaa mun mieltä :) Pyökki on ihan yök.

aini: kiva, että lipasto saa kannatusta, on se sen verran ihana. lankkulattia olis kyllä unelma. Sellanen vaalea harmaan beige.

Sheldon on huippu =D

Kompromissimatto on tuttu käsite. Ja muutenkin eteisessä tallotaan niin paljon, että valkoinen matto ei tulisi kyseeseenkään, koiraa tai ei.

Sanna kirjoitti...

Ai kauhee, olevinani olin jo kommentoinut tähän. Or not!

NIIN!!
Porraslaatikosto. Nam.
Koira. Nam.
Tilava. Nam.
Kaikki nuo kengät. Iso nam.
Säilytystilaakin teillä on. Nam.

Köh. Taisin vähän innostua.

Chatrin kirjoitti...

Sanna: no tollasta aina välillä tapahtuu; luulee kommentoineensa, mut sittei ookaan.

Kiitos namikommentista ;)