sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Rooma - tuo rakastavaisten kaupunki

Terveiset tosiaan vielä romanttisesta ja historiallisesta Roomasta. Loma oli onnistunut, lämmin ja ihana. Paljon tuli nähtyä ja paljon jäi näkemättä. Taitaa olla mun vakiolause jokaisen kaupunkilomareissun jälkeen...

Varoitus: picture overload tulossa

Lähdimme siis lauantaina 24.4. kohti Roomaa, jännäten koko ajan tuleeko vielä portilla kuulutus uudesta tuhkapilvestä ja peruutuksesta - ei tullut. Olimme perillä sen verta myöhään, että kävimme vain vähän käppäilemässä asuinpaikkamme lähikortteleita ja menimme nukkumaan.

Sunnuntaina reippailimme Villa Borghesen puistoon ja pyörimme siellä muutaman tunnin valokuvaten ja maisemista nauttien. Hetkeksi pysähdyimme oluelle, jatkaaksemme taas matkaa eteenpäin, kunnes nälkä iski. Poistuimme puistosta Piazza del Popolon kautta Espanjalaisille portaille ja käveltyämme jonkun matkaa eteenpäin löysimme halvan pizzapaikan (Margherita 4€). Laahustimme vielä "kotiin" Piazza della Repubblican kautta, jossa ihailimme aikanaan järkytystä herättänyttä neljän nymfin suihkulähdettä.
partiolaisilla oli joku häppeningi





moni roomalainen taitaa viettää siestansa puiston penkeillä, tällainen näky oli joka viidennessä penkissä
Popolon aukiolla mestattiin aikanaan ihmisiä lyömällä moukarilla päähän


Espanjalaiset portaat

Pizza on hyvää
Piazza della Repubblicalla on myös sisältä hieno kirkko
meikäläinen neljän nymfin patsaalla (en muista virallista nimeä)


Maanantaina ja tiistaina kiertelimme nähtävyyksiä turistibussin kyydissä. Bussit menivät kahta eri reittiä, joten Rooma tuli nähtyä aika pitkälti joka puolelta. Colosseum, Vatikaani, Fontana di Trevi, Piazza Venezia, Via Veneto, Palatino, Tiber-joki, Circo Maximo jne. Osa nähtävyyksistä nähtiin lähempää ja osa vain bussin kyydistä. Suosittelen sightseeing busseja ihan kaikille ja ihan kaikissa kaupungeissa, niistä saa kyllä todella hyvän kuvan kaikista suurimmista nähtävyyksistä, joita voi sitten itse mennä katselemaan lähempää, jos huvittaa.Ajattelin tehdä tämän Helsingissäkin joku päivä, oman kotikaupungin historiankertaus olisi ihan paikallaan.
Vatikaanista


kaartilaisen nenää kutitti...


Tiber

Julius Caesarin kuolinpaikka

Riemukaari ja Colosseum (ja meikä häröilee jotain)


"Gladiaattorin" kanssa olis saanut ottaa kuvan
Piazza Venezia
Pietarinkirkko Vatikaanissa







tätä taas

Keskiviikkona kävimme syömässä buffetlounaan ravintola Gildassa, suosittelen lämmöllä. Seisovanpöydän antimet maksoivat 13€/nenu ja niitä sai tietenkin syödä niin paljon, kuin jaksoi. Tarjottavana oli erilaisia salaatteja ja perunoita, pastaa, keittoa, grillattuja vihanneksia ja muitakin vihanneksia. Jälkiruoaksi sai valita taivaallista lemon sorbettia tai hedelmäsalaattia. Money well spent. Ruokailun jälkeen menimme vielä tutustumaan paremmin espanjalaisiin portaisiin, jonka jälkeen suuntasimme katakombeille. Calliston katakombit oli juuri keskiviikkona suljettu, mutta löysimme lopulta perille San Sebastianon katakombeille. Money NOT well spent. Eihän siellä nähnyt edes luita. Tyhjiä hautoja, outo opas, ahtaita käytäviä, klaustrofobia anyone? Puoli tuntia ja kahdeksan euroa, en suosittele.
Gildan buffet, 1. annos
Spanish steps


Torstaina hengailimme puolipäivää Villa Borghesessa piknikillä ja illan vietimme yhteisen tuttavamme seurassa, joka on asunut nyt vuodenpäivät Roomassa. Hänen kanssaan kävimme Cafe Fandangossa jumalaisilla mojitoilla, Ravintola Painossa erittäin hyvillä pizzoilla, jotka olivat aitoja italialaisia ohutpohjaisia pizzoja, Trasteveren kaupunginosassa kävelemässä ja toisilla tujuilla mojitoilla, jonka jälkeen kuvaamaan vielä yöllistä Colosseumia ja Forum Romanumia. Paikallinen oppaamme osasi vielä suunnistaa bussilla ihan kotimme lähelle, joten ei tarvinnut turhia kävellä päästääkseen tutimaan. Metro-/bussimatka maksaa muuten vain 1 euron Roomassa, halpaa kuin mikä!

Café Fandango and AMAZING mojitos
Colosseum yöllä

Forum Romanum yöllä

Gildan buffet oli niin mieleemme, että menimme sinne perjantaina uusiokierrokselle. Vatsat täysinä oli hyvä mennä ihastelemaan Pantheonia, tuota parhaiten säilynyttä antiikinajan temppeliä. Yritimme vielä käydä ihmettelemässä St. Ignazion freskokirkkoa, mutta se oli kiinni! Syy oli ikioman Suomemme. Pysähdyimme vielä kalliille kahveille matkan varrella kotio. Vappuaaton vietimme juoden Bacardi Breezereitä (kaupassa á 2,20€) ja pakaten kotimatkaa varten.
Pantheonin katto
pari sisäkuvaa Pantheonista

St. Ignatiuksen kirkko ulkopuolelta
ja syy miksi se oli kiinni (ilmeisesti järjestelyjä, kenraaliharjoituksia..)
kalliit kahvikupposet
Ihanaa italialaista jätskiä tuli tietenkin syötyä joka päivä ja koenkin jo jonkin sortin vieroitusoireita, kun en ole pariin päivään sitä saanut. No nyt on tyytyminen suomalaiseen jäätelöön. Kaivari, kesä ja jäätelötuutti, NAM! kelpaa sekin.

Suosittelen Roomaa ihan kaikille. Aivan mahtava ulkoilmamuseo koko kaupunki, jossa varmasti kaikki viihtyy. Erityisesti suosittelen kaupunkia rakastuneille, sillä joka puolella näki vain pariskuntia suutelemassa. Argh. ;)

16 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Oi vau. Tuonne tahtoo!!
Kelit ainakin suosi teitä :)

Riehu kirjoitti...

Voi kun ihanalta kuulosti reissunne ja hienoja kuvia. Aurinkoa ja lämpöä, kelpais! Kyllä tonne pitäis päästä. :)

Chatrin kirjoitti...

MissB: suosittelen sinne menemistä lämmöllä. Kelit oli mahtavat!

Riehu: aurinkoon ja lämpöön ehti jo tottua, harmittaa kun täällä pitää vielä käyttää takkia :(

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Ihanan näköisiä kuvia, ihanan kesäistä ja kaunista :) Roomassa en ole koskaan vielä käynyt - minun tieni ei ole sinne vielä vienyt, vaikka kaikkien teidenhän piti viedä Roomaan ;-) Ehkä joskus!

Hyvä idea tuo Helsingin kiertäminen joskus sightseeing -bussilla. Varmasti olisi itsellekin hyvä, sillä tuntuu etten vielä 10 vuodenkaan jälkeen tiedä kaikkia nähtävyyksiä täällä ;-) kun on niin noloa jos joku turisti kysyy ja ei tiedä...

Naily kirjoitti...

Aijai miten ihania kuvia! Rooma on kyllä hieno paikka. Nähtävää on niin paljon, ettei tiedä mihin päin kääntyisi milloinkin. Juuri muisteltiin vappuna hanin kanssa, että tuolla tuli käveltyä varmasti eniten mitä missään matkalla ikinä - ja se on paljon se!

Nyt tekisi mieli tuonne uudelleen. Jospa joskus pääsisi vaikka pidennetylle viikonloppureissulle.

Chatrin kirjoitti...

Päivi: uskon, että sinunkin tiesi vie joskus Roomaan ;) On se ainakin sen arvoista.

No mä olen miettinyt ihan samaa. Ja että jos joku ulkomaalainen ystävä tulisi tänne, niin minne sitä veisin? Öö, tuossa on Tuomiokirkko ja tuolla Suokki...

Tincali: on kyllä ihan hurjasti nähtävää noin historiallisessa kaupungissa. pitää mennä joskus, juurikin vaikka pidennetylle viikonlopulle. Jäi näkemättä ainakin tuo freskokirkko, museot, sikstuksen kappeli ja ne tuhannet muut kirkot... Olishan siellä vielä vaikka mitä!

E kirjoitti...

Aika huikea tuo Pietarinkirkko. Voi morjens minkä kokoinen. Kiva, että reissu onnistui. Muuta en voi kateuksissani sanoa.

Chatrin kirjoitti...

Missy E: no vähän huikea joo! Se on tyyliin Helsingin kokoinen ;) Ja hei, sä pääset kohta Ruotsiin, rakkaaseen naapuriin.

Kaitaliina kirjoitti...

Todella kauniita kuvia! Ja ihanaa kun voi katsella tuttuja paikkoja:) Pitsa Italiassa oli kyllä niin taivaallista, ei sellasta rasvaällöä kun usein Suomessa.

Chatrin kirjoitti...

Kaitaliina: kiitos :) se on kyllä kiva katsella tuttuja paikkoja valokuvien kautta ja kaipaillakin vähäsen? Taisin saada pizzaoverdoset hetkeksi, tämä on salaattiviikko ;)

Mari kirjoitti...

Uaaaaaaah! Mä en kestä! Niin upeita kuvia, upeita maisemia, upeita rakennuksia ja herrrkullisen näköistä ruokaa!

Tekisi ihan hirrrmuisesti mieli ulkomaille mutta kun ei ole rahaa niin täytyy vaan tyytyä tuijottelemaan Suomen maisemia! :D

Chatrin kirjoitti...

Marika: yritä kestää :) Onneksi edessä on kesä ja syksyllä/talvella jos vaikka pääsisitte sinne Thaimaaseen..?

Mari kirjoitti...

Se matka on yhä varattuna, hehe. Ainoa vain kun.. tämä on vähän noloa.. Mä olen niin äärettömän kotihiiri että mua mietityttää haluanko olla KAKSI viikkoa jossain ulkomailla :P

Chatrin kirjoitti...

Marika: hah hah :D Nopeasti se aikaa menee, varsinkin jossain Thaimaassa, kun kiertelee eri saaria ja on niin paljon nähtävää ja koettavaa ja kuvattavaa! Kotona ehtii olla sitten ihan tarpeeksi :)

Tarja Pellinen kirjoitti...

Hei!
Mielenkiintoinen kuvakertomus Roomasta. Ollaan ylihuomenna eli ma 5.7.lähdössä sinne - minä ja 3 nälkäistä miestä :) Kerrotko, missä Gilda sijaitsee...

Toivottavasti ehdit vielä vastaamaan...

Tarpe

Chatrin kirjoitti...

Tarja: voi harmi, kun en ennättänyt vastata, olin nimittäin Kreetalla ja saavuin sieltä eilen. Toivottavasti Gilda löytyi googlettamalla tai paikallisilta kysymällä. Ja toivottavasti myös matka oli mieluinen :)