lauantai 8. toukokuuta 2010

Iisi focaccia

Leivistä paras on kuohkea ja vaalea leipä, kuten focaccia. Tuli taas eilen semmoinen väsättyä ja ajattelin jakaa teille ohjeen.
  • 50 g hiivaa, tai n. 1 pussi kuivahiivaa
  • max. 2 tl suolaa
  • 3,5 dl vettä
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • Pinnalle oliiveja, suolahiutaleita ja rosmariinia.
Ohjeessa suositellaan käyttämään tuoretta rosmariinia, mutta myös kuivattu kelpaa.

Liota hiiva ja suola kädenlämöpiseen veteen. Lisää jauhot ja öljy. Vaivaa taikinaa kulhossa AINAKIN 10 minuuttia. Kohota taikinaa 20 minuuttia liinan alla lämpimässä, vedottomassa paikassa.

Taputtele taikina oliiviöljyllä valeltuun uunivuokaan noin sentin paksuiseksi levyksi. Penslaa taikina runsaalla oliiviöljyllä (taikina voi melkeinpä "uida" öljyssä). Painele oliivit taikinaan. Sirottele päälle suolahiutaleita ja rosmariini.

Paista uunissa 225° noin 25 minuuttia.

Voin sanoa, että on oikeasti erittäin tärkeää, että taikinaa vaivaa vähintään tuon 10 minuuttia. Minuutinkin alle, niin leivästä ei tule tarpeeksi kuohkea. Yhtä tärkeä on käyttää oliiviöljyä, ei rypsiöljyä tms. Sillä taasen ei ole niin väliä onko rosmariini tuoretta tai suola hiutaleina...

Jos käytät kuivahiivaa, niin muista sekoittaa se jauhojen joukkoon ja käytä kuumaa vettä (min. 45°). Eli järjestys kuivahiivaa käytettäessä on vesi, suola, jauhot joihin kuivahiiva sekoitettu, öljy.

Leivän paksuutta voi itse säädellä, laittamalla taikinan joko halkaisijaltaan pieneen tai isoon astiaan. Oman leipäni tein isoon astiaan, kuivatulla rosmariinilla, eikä suolahiutaleitakaan ollut, niin ruuvasin suolamyllystä suolat päälle. Aina voi mukailla reseptiä, jos ei ihan just oikeita ainesosia kotoa tai kaupasta löydykään.

Kokonaiset vihreät oliivit on mielestäni parhaita, mutta meiltä löytyi kotoa vain paprikalla täytettyjä oliiveja. Ne sai siis kelvata. Kyllä maistui, Mies olisi halunnut syödä koko leivän yhdeltä istumalta....

edit:// sain aurinkoisen palkinnon myös paluupostina Päiviltä ja Sort of Pinkiltä. Me very happy now x)

10 kommenttia:

Noora kirjoitti...

Nam, mäkin oon pariin otteeseen tehnyt focacciaa ja hyvää on tullut. Yksi hyvä "päällyste" ovat myös sipulirenkaat :)

Chatrin kirjoitti...

Noora: ajattelinkin just eilen, että tuota vois varioida vaikka miten. Hetken jo mietin, kun kaapissa olisi ollut kuivattua sipulirouhetta...

Mari kirjoitti...

No voe nyt NAM!!! :)

Riehu kirjoitti...

No saakeli. Taitaa jäädä ton 10 minsan vaivaamisosion takia vaan ajatukseks....:)

aini kirjoitti...

Kiitti ohjeesta, teinpä tätä itsekin just äsken:) Korvasin vaan oliivit aurinkokuivatuilla tomaateilla!

Alma kirjoitti...

Uih, mä en kestä lukea näitä ihania uunireseptejä... Meillä ei täällä minikodissa ole siis unia.:(

Chatrin kirjoitti...

Marika: ja nam oli. kaik män 1,5 päivässä...

Riehu: no joo, se on ainut kohta, joka ei oo niin iisiä. Muuten kyllä hyvin simppeli.

aini: ole hyvä! Tuliko hyvää? :)

Alma: no voi ei! koita kestää ja mene vaikka kaverille kokkailemaan ;)

aini kirjoitti...

Oli niin hyvää että tein tänäänkin (eilinen syötiin jo eilenillalla loppuun:D)!

Naily kirjoitti...

Nam, näyttää hyvältä! Pitäisi joskus kokeilla tuota. :P

Chatrin kirjoitti...

aini: tosi kiva kuulla :D

Tincali: kokeile vaikka helatorstaina!