torstai 20. toukokuuta 2010

Justini

Tekipä mieleni kirjoitella vähän lisää Justinista, tuon vähän aikaisemman postaukseni innoittamana.

Ensinnäkin se kuuluu lausua suomalaisittain Justin, ei siis Zastin. Ai miksi? Koska se on paljon söpömpää niin. Voit myös lisätä vielä i-kirjaimen nimen perään ja kutsua häntä Justiniksi.

Hyvän musiikin lisäksi hänhän on siis äärettömän söpis. Tyyliä voisi kehua maasta taivaisiin ja tuntuupa poika olevan vielä mukava kaikinpuolin ja kovin down to earth. Niin, ja vielä koirarakas, mikä on koiraihmiselle isoa plussaa. Justinilla on kaksi boxeria, Buckley ja Brennen.

Hänen naisvalinnoistaan taasen en ole samaa mieltä. Kuulun I hate Cameron Diaz -kerhoon, enkä voi sietää Jessica Bieliä ja hänen alati auki olevaa suutansa. (Seriously, oletteko ikinä nähneet hänen suutansa kiinni?)

Justin on myös hyvä näyttelijä. Mitään Oscarin arvoista roolia hän ei ole vielä saanut, mutta hyvin uskottava J-man on rooleissaan ollut. Seuraavaksi taitaa tulla ulos The Social Network ja muitakin projekteja on viritteillä.
vähän vanhempaa kuvaa...

Uskon, että Justinista kuullaan ja puhutaan vielä monta kymmentä vuotta, tai näin ainakin toivon. Justinissa on selkeitä miespuolisia "Madonna-aineksia".

Pari biisiä vielä loppuun..



kuvat googlen kuvahaulla

5 kommenttia:

E kirjoitti...

Justin on kyllä todella lahjakas ja hyvännäköinen. Katsoin joskus telkkarista (itse asiassa varmaan pariinkin otteeseen) jäbän Madison Square Gardenin keikan ja voi pojat että veti hyvin sen. Siellä olisin tahtonut olla.

Madam B.C. kirjoitti...

Justinihan se siinä :) minäkin vaikka väen vängällä sanon sen JUSTINI :D paljon parempi niin.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen vanha N'Sync-fani ;O) Ja palvonut JT:tä siitä lähtien, kärräröineen kaikkineen. Minä muuten lausun sen JT eli zeitii ;OP Minusta Alpha Dog osoitti että herra pystyy myös näyttelemään. Ja olen ollut herran keikalla Tukholmassa muutama vuosi sitten, kiesus sitä showta!!!! Livenä herra on vielä ihanampi ;O)

Riehu kirjoitti...

Mä kyllä tykkään miekkosesta kovasti! Oottelenpa vaan että millon se meinaa uuden levyn tehdä kun edellisestä on jo vaikka kuinka kauan aikaa? Ja kaks boxeria, iiikks!! :)

Chatrin kirjoitti...

Missy E: keikalle tahtoo. tulisko siltä uus levy ja keikka suomeen? mun puolesta vois vaikka tullakin.

Madam B.C.: JUSTINI! :D

Mikaela: sä olet über-fani ;) Gone on hyvä n'syncin biisi, sitä aina ennen hoilasin,hihii. Zeitii on myös hyvä lempinimi, parempi kuin Zastin. Mäkin haluan nähdä justinin livenä!

Riehu: sitä mäkin odottelen! ja tosiaan sitten se vois vetäistä keikan täällä finlandiassakin ja sitä vois mennä tuijottamaan.
Boxerit on sun heikko kohta ;)